​Nuo​rten Ääni -toimituksen uutiset Nuorten parlamentista 2024

Nuorten Ääni -toimitus oli tiiviisti mukana Nuorten parlamentin istuntopäivän ohjelmassa 12. huhtikuuta 2024.  Sivulle on koottu toimituksen koostamat raportit päivän tapahtumista. 

Nuorten  Ääni -toimituksen lisäksi myös Nuorten parlamenttiin osallistuvat toimittajaoppilaat haastattelivat kansanedustajia ja muita osallistujia tehdessään juttuja paikallisiin medioihin.​​​​


...................................

oppilasedustajat1_sivut.jpg​Kuva: Hanna Hiltunen

​Nuorten parlamentti -tapahtuma lähti käyntiin aamupalalla - näin oppilasedustajat ovat valmistautuneet päivään 


"Ollaan katsottu läpi aikatauluja, kysymyksiä ja tutustuttu valiokuntien toimintaan. Tätä päivää ennen katsottiin tiedotteita”, kertovat oppilasedustajat Lilian Franssila ja Veera Ellonen.

Aamupalalla oppilaat odottavat innolla päivän ohjelmaa, erityisesti täysistuntoa ja ministereiden vastauksia. Osaa päivä jännittää, mutta lähinnä hyvällä tavalla. 

"Nyt on hyvät fiilikset, on hieno mahdollisuus päästä tänne", kiteyttää Franssila. 

Tapahtumaan tulleet nuoret ovat valmistelleet päivää omissa kouluissaan muutaman kuukauden ajan tutustumalla heille annettuun ohjelmaan ja miettimällä kysymyksiä ministereille täysistuntoon. 

Edit Hustad, Eino Koskenranta, Aino Näppinen

Nuorten Ääni -toimitus

Nuorten Ääni -toimitus on osa Helsingin kaupungin nuorisotoimintaa, jonka tarkoituksena on opettaa nuorille lehti- ja tv-juttujen tekemistä ja lisätä nuorten edustusta medioissa.


......................................


Nuoret olivat huolissaan sosiaalisen median vaikutuksista tulevaisuusvaliokunnan kokouksessa

Nuorten parlamentti -tapahtumassa järjestettiin tulevaisuusvaliokunnan kokous, jossa oppilasedustajia Suomen joka kolkasta pääsi esittämään kysymyksiä asiantuntija Perttu Pölöselle

Paikalla eduskunnan Pikkuparlamentissa oli myös tulevaisuusvaliokunnan jäseniä ja varapuheenjohtaja Timo Harakka (sd.). Aiheeksi valikoitui some ja teknologia sekä näiden mahdollisuudet ja ongelmat.

Pölönen avasi tilaisuuden antamalla tietoiskun. Aluksi nuoret olivat melko hiljaisia ja pientä ujoutta oli ilmassa, mutta kokouksen edetessä nuoret rohkaistuivat kysymään aktiivisesti kysymyksiä. 

Pölösen mukaan kilpailu somealustojen käyttäjien huomiosta saa sosiaalisen median yritykset tekemään sovelluksistaan mahdollisimman koukuttavia. Tätä varten käytetään erilaisia värejä, fontteja, ilmoitusääniä ja -värähdyksiä. Koska tärkeät ilmoitukset eivät eroa epäolennaisista, jokainen ilmoitus on tarkistettava ja puhelinta on vaikeaa jättää huomiotta.

Some voi myös aiheuttaa epärealistisia odotuksia. Esimerkiksi Instagramin käyttäjä saa helposti vaikutelman, että kaikilla on tapahtumarikkaampi ja onnellisempi elämä kuin hänellä, sillä someen postataan vain elämän harvat tähtihetket. ​

Nuorilla oli useita kysymyksiä, jotka liittyivät somen negatiivisiin vaikutuksiin, mielenterveyteen ja oppimiseen​​​. Voisiko somen liikakäyttöä rajoittaa esimerkiksi lainsäädännön kautta? Pölönen totesi sen olevan ongelmallista, sillä se rikkoisi yksilönvapautta. Toisaalta somesta irtautuminen on haastavaa erityisesti siksi, että sieltä lähtiessä voi joutua ulkopuoliseksi. Siksi olisi tärkeää, että tällaiseen muutokseen lähdettäisiin yhdessä.

Oppilaat ehdottivat ratkaisuja ja apukeinoja somessa roikkumisen vähentämiselle, kuten puhelimen asettaminen mustavalkotilaan tai laittamalla joskus äänet pois päältä. Lisäksi koukuttavat sovellukset ja pelit voi siirtää pois etusivulta, etteivät ne hyppää silmille, kun avaa puhelimen. 

“Sosiaalisen median käyttöehtosopimus on huonoin, jonka solmitte koko elämänne aikana,” Pölönen valisti nuoria oppilasedustajia. Siihen ei ole kuitenkaan pakko suostua. Loppujen lopuksi meillä on valta vaatia somen yrityksiltä enemmän vastuuta.​

Impi Vahvelainen, Ronja Haaja

Nuorten Ääni -toimitus

Nuorten Ääni -toimitus on osa Helsingin kaupungin nuorisotoimintaa. Toimituksessa 13–19-vuotiaat nuoret pääsevät tekemään lehti- ja tv-juttuja Suomen suurimpiin medioihin, kuten Helsingin Sanomiin ja MTV:lle. Toimituksen tavoitteena on saada nuorten ääni kuuluviin.

...........................................


​​

Nuorten Ääni -toimitus kysyi Nuorten parlamentti -tapahtumaan saapuneilta kainuulaisilta oppilailta ja opettajalta, sekä kansanedustaja Atte Harjanteelta (vihr.) koulujen turvattomuudesta. Katso videolta, miten he vastasivat. Video: Liia Hokkanen, Olli Malankin​

Nuorten Ääni -toimitus haastatteli Nuorten parlamentti -tapahtumaan saapuneita koulujen oppimisympäristöstä


Onko teidän koulussanne hyvä oppimisympäristö? Puhutaanko esimerkiksi toisille usein rumasti?

Emilia Alila (Saloisten koulu): "Minun mielestäni ei ainakaan kauhean usein puhuta rumasti opettajille. Tietenkin joskus tapahtuu jotain, mutta minun mielestäni meidän koulussamme, Raahessa eli Oulun vieressä, ei ainakaan tapahdu kauheasti semmoista".

Alex Troshkov (Kotkansaaren koulu): "Meidän koulussamme tilanne ei ole hirveästi muuttunut, ja meillä on kaikki suurinpiirtein hyvin, eli ei ole mitään tosi huonoa käytöstä. Jonkin verran oppilaita on poissa tunneilta, mutta ei mitään vakavaa".

Anne Tiilikainen (opettaja, Kotkansaaren koulu): "Pääsääntöisesti koen, että meillä on koulussa hyvä ilmapiiri ja työrauha. Toki on aina sellaisia ajanjaksoja, jolloin oppilaat ovat levottomampia, ja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tapahtuva kiusaaminen aiheuttaa haasteita, koska siihen meidän, koulun aikuisten, on paljon vaikeampi puuttua, kuin perinteiseen kiusaamiseen". 

Anne Lahtinen (opettaja, Lahden kristillinen koulu): "Tietysti kun olen kristillisestä koulusta, meillä kielenkäyttö on aika hyvää minun mielestäni. Ei kauheasti ole rumaa kielenkäyttöä, mutta ehkä suurin ongelma meillä ovat runsaat poissaolot. Se on ihan koronan jälkeinen ongelma. Luulen, että korona-ajasta on ehkä jäänyt sellainen tapa, että helpommin voi jäädä pois. Ja sitten kyllä myös nuorten pahoinvointi." Erilaisista syistä jäädään pois

Miten hyvään työrauhaan voi vaikuttaa? Mikä siihen vaikuttaa?

Emilia Alila: "Minun mielestäni oppimisympäristöön varmaan vaikuttaa juuri se, kuinka isot luokkaryhmät on. Meillä esimerkiksi on vain 18 oppilaan luokka, ja koulukaan ei ole niin iso".

Alex Troshkov: "No siihen voi vaikuttaa selkeillä säännöillä, kuten meidän koulussamme. Työrauhaan vaikuttaa myös se, että porukka jaksaa käydä koulua".

Anne Tiilikainen: "Siirtymät välituntitilanteista ovat varmasti niitä, milloin sattuu ja tapahtuu paljon asioita, mutta aktiivisella puuttumisella voidaan parantaa oppilaiden viihtyvyyttä. On myös pyritty luomaan sisä-välitunteja, osallistavia luku-välitunteja, ja sen tyyppistä toimintaa, millä ehkä saataisiin oppilaiden omaa vaikutusmahdollisuutta lisättyä, ja sitä kautta ehkä sitten työ- ja välituntirauhaa paremmaksi".

Anne Lahtinen: "Meillä on suhteellisen pieni koulu. Meillä on ykkösestä ysiin suunnilleen 150 oppilasta ja pienet opetusryhmät. Opettajat tuntee suunnilleen kaikki oppilaat nimeltä. Kyllä se auttaa, kun kaikki tuntevat toisensa".

Miten tulevaisuuden hyvän oppimisympäristön voi varmistaa?

Emilia Aila: "Jos me teemme kaikki asiat juuri niin, miten ne ovat nyt, eli jatkamme samaan malliin, niin tilanne ei ainakaan huonone".

Alex Troshkov: "Riippuu ihmisestä. Joskus saattaa olla ongelmia kurssien kanssa. Aina ei ole täydellistä, mutta meillä ainakin kaikki on hyvin".

Anne Lahtinen: "Minun mielestäni oppilashyvinvointiin pitää panostaa, ja tietysti yleensäkin työhyvinvointiin. Silloin on kaikilla hyvä olla, ja ennen kaikkea jokainen tulee kuulluksi ja nähdyksi".


Vanessa Kovalenko, Impi Vahvelainen

Nuorten Ääni -toimitus


Nuorten Ääni -toimitus on osa Helsingin kaupungin nuorisotoimintaa. Toimituksessa 13–19-vuotiaat nuoret pääsevät tekemään lehti- ja tv-juttuja Suomen suurimpiin medioihin, kuten Helsingin Sanomiin ja MTV:lle. Toimituksen tavoitteena on saada nuorten ääni kuuluviin.