2. Hallitus antaa esityksensä eduskunnalle ​

Ennen kuin hallituksen esitys saapuu eduskuntaan, esitys on valmisteltu siinä ministeriössä, jonka toimialaan asia kuuluu.

Esitys käy läpi perusvalmistelun. Perusvalmistelussa selvitetään muun muassa perustuslakiin liittyvät kysymykset sekä arvioidaan lain vaikutukset yhteiskuntaan. Perusvalmistelussa kuullaan muun muassa sidosryhmiä ja asiantuntijoita, joilta pyydetään kirjallisia lausuntoja.

Sidosryhmille ja asiantuntijoille osoitettu lausuntopyyntö on julkinen asiakirja, jolloin kaikilla on mahdollisuus antaa oma lausunto. Myös lausunnoista saatu koonti palautteista on julkinen.

Valmistelun tuloksena syntyy esitys, joka lähetetään valtioneuvoston käsittelyyn. ​ Ennen näitä virallisia vaiheita neuvotellaan ministerivaliokunnissa ja -työryhmissä sekä hallituksen iltakoulussa. Hallituksen esityksen antamisesta eduskunnalle päätetään valtioneuvoston yleisistunnossa.


Seuraava vaihe: 3. Täysistunto evästää valiokuntaa