​Suomi jättää jäsenhakemuksen syksyllä 1947

YK:n peruskirjan neljännen artiklan mukaan jäsenmaiden tulee olla rauhaa rakastavia ja kykeneviä sekä halukkaita noudattamaan peruskirjan vaatimuksia. YK:n yleiskokous päättää uusista jäsenmaista turvallisuusneuvoston ehdotuksesta. Suomi ei voinut hakea YK:n jäseneksi järjestöä perustettaessa, koska oli taistellut Saksan rinnalla toisessa maailmansodassa. Jäsenyys oli mahdollista, kun Pariisin rauhansopimus oli astunut voimaan. Suomi ratifioi rauhansopimuksen 18.4.1947 ja se astui kansainvälisesti voimaan 15.9.1947.

Eduskunnalle oli annettu kesäkuussa hallituksen esitys HE 51/1947 Suomen liittymiseksi YK:n jäseneksi. Ulkoasianvaliokunta antoi aiheesta mietinnön n:o 10, jossa todettiin, että valiokunta puoltaa Suomen jäsenyyshakemusta. Mietinnön mukaan Suomi ”kannattaa täydellisesti yleismaailmallisen järjestön ohjelmaa” ja on valmis hyväksymään peruskirjan velvoitteet. Eduskunnan täysistunnossa jäsenyyden hakemisesta keskusteltiin 17.6. Puheenvuoron käyttivät edustaja Onni Peltonen (ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja) sekä edustaja Max Sergelius. Puhujat suhtautuivat myönteisesti jäsenyyshakemukseen. Edustaja Peltonen päätti puheenvuoronsa seuraavasti:

”Kaiken sen jälkeen, mitä ihmiskunta on sodasta saanut kokea, on toivottavaa, että Yhdistyneiden Kansakuntien onnistuu paremmin kuin Kansainliiton suojella maailman rauhaa ja turvallisuutta ja edistää kansakuntien välillä ystävällisiä suhteita ja muita sen peruskirjassa mainittuja hyviä pyrkimyksiä. Suomi varmaankin omasta puolestaan tulee tekemään kaikkensa velvollisuuksien täyttämiseksi ja edistämään näitä jaloja pyrkimyksiä, jotka sisältyvät Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjaan.”

Saman päivänä annetussa eduskunnan vastauksessa todetaan, että eduskunta antaa suostumuksensa siihen, että hallitus ryhtyy ”tarpeellisiin toimenpiteisiin Suomen liittymiseksi Yhdistyneiden kansakuntien jäseneksi”. 

​Jäsenhakemuksen käsittely turvallisuusneuvostossa

Pariisin rauhansopimuksen voimaantulon jälkeen Suomi toimi ripeästi. Ulkoasiainministeri Carl Enckell lähetti 19.9. Suomen jäsenyyshakemuksen (S/559) YK:n pääsihteerille Trygve Lielle. Turvallisuusneuvosto käsitteli uusien jäsenmaiden hakemuksia syys-lokakuussa. Neuvoston jäseninä olivat tuolloin pysyvät jäsenmaat Iso-Britannia, Kiina, Neuvostoliitto, Ranska ja Yhdysvallat sekä vaihtuvat jäsenmaat Australia, Belgia, Brasilia, Kolumbia, Puola ja Syyria. Samaan aikaan Suomen kanssa jäseneksi olivat pyrkimässä Italia, Unkari, Romania ja Bulgaria. 

Lähtökohtaisesti turvaneuvoston jäsenmaat suhtautuivat myönteisesti jäsenhakemuksiin. Maiden katsottiin täyttävän YK:n jäsenmaille asettamat edellytykset. Esimerkiksi Puola ehdotti 26.9. päätöslauselmaluonnoksessaan S/565, että kaikki hakijamaat hyväksyttäisiin YK:n jäseniksi. Erimielisyyttä syntyi kuitenkin siitä, millä tavalla uudet jäsenet hyväksyttäisiin. Turvallisuusneuvoston kokoontuessa istuntoon 1.10. (S/PV.206) puheenjohtajana aloitti Ison-Britannian Sir Alexis Cadogan, joka seurasi tehtävässä Neuvostoliiton Andrei Gromykoa. Suomen jäsenhakemusta käsiteltäessä myönteisen puheenvuoron hakemuksesta käyttivät Yhdysvallat, Kiina, Syyria, Brasilia ja Iso-Britannia. Puolan ja Neuvostoliiton edustajat totesivat, että kannattavat Suomen jäsenyyttä, mikäli kaikki viisi hakijamaata hyväksytään. Menettelytavasta keskusteltaessa puheenjohtaja summasi:

”Some delegations are of the opinion that the admission to the United Nations of a particular applicant, or of two or three applicants, may be made to depend on the admission of other applicants. Other delegations, of which the United Kingdom delegation is one, consider that that is not so, that applications have to be taken separately, judged on their merits and decided upon separately.”

Päätöksenä oli, että turvallisuusneuvosto äänesti kunkin hakijamaan jäsenyydestä (S/PV.206, s. 2475-2476). Neuvostoliitto ja Puola äänestivät Suomen ja Italian jäsenyyttä vastaan muiden äänestäessä maiden jäsenhakemusten puolesta. Neuvostoliitto pysyvänä jäsenmaana esti jäsenhakemusten etenemisen. Bulgarian jäsenyyden puolesta äänesti vain Syyria ja sitä vastustivat Belgia, Iso-Britannia ja Ranska. Maa ei saanut riittävää kannatusta jäsenhakemukselleen. Unkarin ja Romanian jäsenhakemuksia vastaan ei äänestänyt yksikään maa, mutta useiden maiden pidättäytyessä äänestämästä, jäivät nämäkin maat ilman tarvittavaa kannatusta. Äänestysten lopputuloksena oli, ettei yhtäkään hakijamaata suositeltu yleiskokoukselle uudeksi YK:n jäsenvaltioksi.

​Yleiskokouksen reaktio turvallisuusneuvoston päätöksiin

Yleiskokous oli tyytymätön turvallisuusneuvoston toimintaan. Marraskuussa 1947 kokous hyväksyi resoluution 113 (II), jossa todetaan esimerkiksi Suomen osalta, että maata ei valittu YK-jäseneksi, koska pysyvä jäsenmaa vastusti maan jäsenyyttä syistä, joita ei ole määritelty YK:n peruskirjan jäsenmaita koskevassa artiklassa. Yleiskokous pyysi turvaneuvostoa harkitsemaan uudelleen hakijamaiden jäsenyyshakemuksia. 

“The General Assembly,
Noting, that nine members of the Security Council on 1 October 1947 supported a draft resolution recommending the admission to the United Nations of Finland, but that no recommendation was made to the Assembly because of the opposition of one permanent member, although that member had previously expressed the belief that Finland was eligible for membership; 

Considering that the opposition of the abovementioned application was based on the grounds not included in Article 4 of the Charter, 

Determines that Finland is in its judgment a peace-loving State within the meaning of Article 4 of the Charter, is able and willing to carry out the obligations of the Charter, and should therefore be admitted to membership in the United Nations, and
Request the Security Council to reconsider the application of Finland, in the light of this determination of the Assembly. “​

​Kansainvälisen tuomioistuimen lausunto 

Yleiskokous pyysi Kansainväliseltä tuomioistuimelta kannanottoa turvaneuvoston toiminnasta uusia jäsenmaita valittaessa. Kansainvälinen tuomioistuin antoi asiasta neuvoa-antavan asiantuntijalausunnon (advisory opinion) 28.5.1948. Sen mukaan peruskirjan neljäs artikla määrittää ehdot uusien jäsenmaiden hyväksymiselle. Uuden jäsenmaan hyväksynnän ei tule olla riippuvainen siitä, että samalla valitaan jokin toinen jäsenmaa. 

“The Court,
by nine votes to six,
is of opinion that a Member of the United Nations which is called upon, in virtue of Article 4 of the Charter, to pronounce itself by its vote, either in the Security Council or in the General Assembly, on the admission of a State to membership in the United Nations, is not juridically entitled to make its consent to the admission dependent on conditions not expressly provided by paragraph I of the said Article ; 

and that, in particular, a Member of the Organization cannot, while it recognizes the conditions set forth in that provision to be fulfilled by the State concerned, subject its affirmative vote to the additional condition that other States be admitted to membership in the United Nations together with that State.“

Suomesta ei siis tullut YK:n jäsentä vielä vuonna 1947, mutta epävirallista yhteistyötä oli käynnistetty jo aikaisemmin. Edellisenä vuonna Suomen New Yorkin pääkonsuli Ville Niskanen oli sopinut YK:n pääsihteerin kanssa, että Suomi saa YK-asiakirjat käyttöönsä. Suomella oli vuosien mittaan epävirallisia edustajia, jotka esimerkiksi seurasivat Suomen jäsenyyshakemuksen käsittelyä ja pyrkivät solmimaan yhteistyösuhteita YK-sihteeristöön sekä muiden maiden edustustoihin.