​Yleiskokous – General Assembly

YK:n peruskirjan mukaan YK:n yleiskokouksen tehtävänä on keskustella ja tehdä suosituksia kaikista Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan piiriin kuuluvista kysymyksistä sekä kaikista rauhaan ja turvallisuuteen liittyvistä ongelmista. Kaikki jäsenvaltiot ovat edustettuina yleiskokouksessa ja jokaisella on yksi ääni. Alueelliset konfliktit, aseidenriisunta, rauhanturvaoperaatiot, ihmisoikeudet ja kehitysapu ovat esimerkkejä yleiskokouksen käsittelemistä aiheista.

Päätökset ja päätöslauselmat

Yleiskokouksen päätökset ja päätöslauselmat ovat vain suosituksia jäsenvaltioille, ne eivät ole kansainvälisoikeudellisesti jäsenmaita sitovia. Yleiskokouksen päätöslauselmilla on poliittista merkitystä ja ne vaikuttavat jäsenmaiden ulkopolitiikkaan. Peruskirjan mukaan tärkeät päätökset vaativat yleiskokouksen täysistunnossa kahden kolmasosan enemmistön äänestykseen osallistuneista; muissa kysymyksissä riittää yksinkertainen äänten enemmistö. Päätöslauselmat laaditaan yleensä jossakin kuudesta komiteasta, mutta myös työryhmiä on perustettu erilaisten periaatteellisten kysymysten valmistelua varten.

Yleiskokouksen hyväksymät kansainväliset sopimukset ovat jäsenmaita juridisesti sitovia, kun jäsenmaan parlamentti on hyväksynyt sopimuksen. YK:lla on yli 500 monenkeskistä sopimusta (multilateral treaties). YK:n peruskirjan 102 artiklan mukaan kaikkien YK:n jäsenvaltioiden on kirjautettava valtiosopimuksensa YK:n sihteeristön ylläpitämään rekisteriin.

Istuntokausi

Säännönmukainen istuntokausi alkaa vuosittain syyskuun kolmantena tiistaina ja päättyy yleiskokouksen erikseen määräämänä ajankohtana. Yleiskokouksen istuntokaudet jatkuvat nykyään koko vuoden ja päättyvät syyskuussa muutamaa päivää ennen uuden istuntokauden avaamista.

Vuodenvaihteen jälkeisiä kokouksia kutsutaan tavallisesti jatkoistunnoiksi. Yleiskokous voi kokoontua myös erityisistuntoihin ja kiireellisiin erityisistuntoihin. Viralliset kokousasiakirjat (United Nations Official Records) on yleensä järjestetty istuntokausittain.

Aineistoa

General Assembly, Documents
Yleiskokousta käsittelevää aineistoa Eduskunnan kirjastossa