Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää evästeistä
Alta näet tarkemmin, mitä evästeitä käytämme, ja voit valita, mitkä evästeet hyväksyt. Paina lopuksi Tallenna ja sulje. Tarvittaessa voit muuttaa evästeasetuksia milloin tahansa. Lue tarkemmin evästekäytännöistämme.
Hakupalvelujen välttämättömät evästeet mahdollistavat hakupalvelujen ja hakutulosten käytön. Näitä evästeitä käyttäjä ei voi sulkea pois käytöstä.
Keräämme ei-välttämättömien evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tavoitteenamme on kehittää sivustomme laatua ja sisältöjä käyttäjälähtöisesti.
Ohita päänavigaatio
Siirry sisältöön
Vuonna 1982 kansanedustajat jättivät lakialoitteen LA 97/1982, jonka myötä kansanedustajan eläkkeen saamisen perusteita muutettiin. Lakialoitteen keskeinen ehdotus oli täyden eläkkeen saaminen 15 vuoden edustajantoimen jälkeen aiemman 20 vuoden sijaan. Perusteluissa todettiin, että vain harva toimi kansanedustajana 20 vuotta.
Lakialoitteeseen lisättiin sosiaalivaliokunnan aloitteesta ehdotus, jonka mukaisesti eläkeiän saavuttaminen ei ollut edellytyksenä eläkkeen saamiseksi, jos kansanedustajalle oli kertynyt eläkettä vähintään seitsemän edustajavuoden ajalta (SoVM 11/1982). Uudistuksella voitiin valiokunnan mukaan taata eduskunnasta pois jääneelle kansanedustajalle kohtuullinen toimeentuloturva tapauksissa, joissa muu ansiotulo ei siihen riittänyt. Muutosta perusteltiin sillä, että pitkään toimineet edustajat, jotka eivät olleet vielä saavuttaneet 60 vuoden eläkeikää, joutuivat turvautumaan kansliatoimikunnan myöntämiin ylimääräisiin eläkkeisiin. Jos entinen edustaja sai yrittäjä- tai ansiotuloja, tulot vähensivät tätä eläkettä.
Asiasta käytiin eduskunnassa kolme täysistuntokeskustelua, joissa SMP kritisoi lakiuudistusta (PTK:t 1982). Eläkeoikeuden pelättiin aiheuttavan väärinkäytöksiä, ja se nähtiin kohtuuttoman edullisena verrattuna muuhun eläkelainsäädäntöön. Lain muutos hyväksyttiin kritiikistä huolimatta vuonna 1982 (541/1982). Lakimuutoksen myötä kansanedustajan eläkettä karttui 4,4 % prosenttia vuodessa, ja täysi eläke saavutettiin 15 vuoden edustajantoimella.
Vuonna 1993 kansanedustajan vanhuuseläkkeen ikäraja nostettiin 65 vuoteen (1531/1993). Lisäksi eläkkeen enimmäismäärää alennettiin asteittain 60 prosenttiin edustajanpalkkiosta. Lakialoitteessa LA 55/1993 muutoksia perusteltiin julkiseen eläkejärjestelmään tehdyillä muutoksilla kansanedustajan aseman erityispiirteitä huomioiden. Uudistusten myötä kansanedustajien eläkettä karttui 4 % vuodessa.
Myös uusi kansanedustajan perhe-eläkelaki (107/1990) oli astunut voimaan vuonna 1990. Laki oli osa perhe-eläketurvan kokonaisuudistusta, jolla perhe-eläkeoikeus kohdistettiin erityisesti alle 18-vuotiaisiin lapsiin. Samalla lesken perhe-eläketurvaan otettiin mukaan kaavamaista ansio- ja eläketuloharkintaa.
2000-luvulla työeläkejärjestelmää uudistettiin, mikä vaikutti myös kansanedustajien eläkejärjestelmään (832/2004). Aiemmin kansanedustajan eläkkeen taso määräytyi viimeisen maksetun edustajapalkkion perusteella, nyt koko uran palkkiovuosien, enimmillään kuitenkin 15 viimeisen palkkiovuoden, palkkatason perusteella. Muutoksella huomioitiin mahdolliset palkkauksen tason vaihtelut ja lisättiin kannustinta jatkaa edustajantyötä esimerkiksi ministerivuosien jälkeen.
Vuoden 2004 muutoksella kansanedustajan, valtioneuvoston jäsenen ja Euroopan parlamentin jäsenen eläkkeet yhdistettiin kansanedustajain eläkelain alle. Euroopan parlamentin jäsenen eläkettä koskeva säännös kumottiin myöhemmin, sillä eläkkeen maksu siirtyi EU-tasolle. Kansanedustajien eläkkeiden maksu siirtyi vuonna 2010 Kevalle (471/2010).