​Ammattina kansanedustaja

Vuodesta 1939 eteenpäin valtiopäivät kestivät jo suurimman osan vuotta ja eduskuntatyöstä tuli ammattimaista. Ammattimaistumisen myötä syntyi tarve uudelle laille edustajanpalkkioista (328/1947), joka annettiin vuonna 1947. Tässä laissa huomioitiin kansanedustustyön muuttuminen ympärivuotiseksi sekä se, ettei se mahdollistanut enää varsinaista ansiotoiminnan harjoittamista työmäärän lisääntymisen vuoksi. Uudessa laissa eduskuntapalkkio määrättiin kiinteäksi ja kaikille samaksi vuosipalkkioksi.

Vuosipalkkion lisäksi maakunnista tulevat kansanedustajat saivat valtiopäivien koossaoloajalta päivärahan, jolla oli mahdollista korvata Helsingissä asumisesta aiheutuneita lisäkustannuksia. Vuotuisen palkkion määräksi tuli 240 000 markkaa ja päivärahan määräksi 150 markkaa. Aiempien kertaluontoisten suoritusten sijaan palkkio maksettiin kuukausittain. Käytännössä kansanedustajien palkkio on tästä eteenpäin ollut säännöllisesti maksettava palkka. Vuonna 1951 annetun lain (489/1950) mukaan edustajanpalkkiosta puolet tuli veronalaiseksi valtion tuloverotuksessa ja vuoden 1955 alusta kokonaisuudessaan verotettavaksi sekä valtion tuloverotuksessa että kunnallisverotuksessa.

Vuonna 1962 palkkausjärjestelmän ja -luokkien muutosten seurauksena edustajien palkkiot määriteltiin ylempien virkamiesten palkkaustaulukon mukaisesti. Taulukkoon sidottua palkkiota eduskunnan ei tarvinnut nostaa, sillä se muuttui suoraan valtion muiden palkkojen mukana. Vuonna 1974 annetun edustajanpalkkiolain muutoksen (511/1974), mukaan edustajat saivat lomaltapaluurahan eli lomarahan joka oli 52 prosenttia heinäkuun palkasta. Vuonna 1977 otettiin puolestaan käyttöön ikälisäjärjestelmä (464/1977), joka otti huomioon palvelusajan kansanedustajana. Tämä järjestelmä oli voimassa pitkälti sellaisenaan vuoteen 2000 asti.