Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Kuntarakennelaki hyväksyttiin täysistunnossa

Julkaistu 26.6.2013 0.00
 

Kuntarakennelaki hyväksyttiin täysistunnossa

Eduskunta hyväksyi keskiviikkona 26. kesäkuuta täysistunnon toisessa käsittelyssä kuntarakennelain äänin 96-63, poissa 40.

Kuntarakennelain myötä kunnille tulee velvollisuus selvittää yhdistymistä, jos yksikin kolmesta selvitysperusteesta toteutuu. Perusteet ovat palveluiden edellyttämä noin 20 000 asukkaan väestöpohja, työpaikkaomavaraisuus, työssäkäynti ja yhdyskuntarakenne sekä kunnan taloudellinen tilanne.  Lisäksi kunnan tulee osallistua yhdistymisselvitykseen, jollei alueella muutoin ole saavutettavissa selvitysperusteet täyttävää, laissa edellytettyä toiminnallista kokonaisuutta. Kunnat voivat hakea poikkeusta selvitysperusteiden osoittamasta selvitysalueesta. Laissa säädettään poikkeusperusteista ja -menettelystä.

Koska lainsäädäntöratkaisujen ajankohta on sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön osalta avoin, on kunnille asetettavasta yhdistymisselvityksen ja mahdollisen yhdistymisesityksen tekemisen määräajasta ja etenkin sen päättymisestä säätäminen välttämätöntä pidättää vielä erikseen lailla tehtäväksi ja siten perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi sekä eduskunnan lopullisesti hyväksyttäväksi.

Kuntarakennelain on määrä tulla voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2013.

Kuntauudistus koostuu kuntarakenneuudistuksen ohella kuntalain kokonaisuudistuksesta, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä, valtionosuusuudistuksesta, metropolialueen hallintoratkaisusta sekä kuntien tehtävien arvioinnista.

Aihealueet