Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan asioissa E 17/2024 vp ja E 18/2024 vp. Samalla se korostaa, että hallitusohjelman mukaisesti suurpetopolitiikkaa on hoidettava tavalla, joka huomioi myös sosiaalisen kestokyvyn. Lisäksi hallitusohjelmassa todetaan, että hallitus mahdollistaa sellaisten lajien metsästyksen ja hyödyntämisen, joiden kanta on riittävän vahva ja joista on haittaa luonnolle ja ihmisille. Valiokunnan käsityksen mukaan komission ehdotus EU:n kannan muodostamiseksi koskien Bernin sopimuksen liitteiden II ja III muuttamista on kannatettava. Ehdotuksen mukaan susi siirrettäisiin Bernin sopimuksen liitteestä II (täysin rauhoitetut eläinlajit) liitteeseen III (suojeltavat eläinlajit).  

Suurpedoista karhu, ilves ja susi poronhoitoalueen ulkopuolella ovat luontodirektiivin liitteen IV mukaisia tiukasti suojeltavia lajeja. Bernin sopimuksen muuttaminen puolestaan mahdollistaa EU:n luontodirektiivin muuttamisen siten, että susi siirretään luontodirektiivin liitteestä IV (tiukasti suojellut lajit) liitteeseen V (suojellut lajit). Susi poronhoitoalueella on luontodirektiivin liitteessä V. Valiokunta katsoo, että suojelutason muuttamista koskevat ehdotukset tukevat hallitusohjelman kirjausten toteuttamista. Bernin sopimuksen ja luontodirektiivin liitteiden muuttamiseen tähtäävien prosessien yhteyden takia valiokunta on päättänyt käsitellä valtioneuvoston selvityksiä (E 17/2024 vp ja E 18/2024 vp) yhdessä. 

Valtioneuvoston tavoin valiokunta pitää tärkeänä, että Suomi edistää suurpetoja, erityisesti sutta, koskevan sääntelyn kehittämistä vastaamaan paremmin kantojen nykyistä tilaa. Bernin sopimuksen ja luontodirektiivin liitteitä tulee tarkastella dynaamisesti tieteelliseen ja tekniseen tietoon perustuen. Valiokunta kannattaa valtioneuvoston kantaa, jonka mukaan komission tulee suden ohella arvioida muiden suurpetokantojen, kuten karhukannan, suojelutarvetta. Valiokunta toteaa, että myös ilveskanta on ollut suotuisalla suojelutasolla huolimatta kannanhoidollisesta metsästyksestä. Näin ollen luontodirektiivin liitteiden päivityksen yhteydessä tulee arvioida myös ilveksen suojelutason muuttamista. 

Suojelutason muutosten vaikutukset

Luontodirektiivin liitteiden muuttaminen mahdollistaa valiokunnan saaman selvityksen mukaan sen, että luontodirektiivin 16 artiklan sijaan kannanhoitoon sovelletaan direktiivin 14 artiklaa. Tämä mahdollistaa sen, että suurpetojen ympärivuotinen rauhoitus poistetaan ja sen sijaan lajeille säädetään rauhoitusaika. Käytännössä siis lajeille tulee rajoitettu metsästysaika. Metsästämiseltä edellytetään kuitenkin pyyntilupaa muun muassa poistettavien yksilöiden määrän sääntelyä varten. Lisäksi maa- ja metsätalousministeriön asetuksella rajataan vuotuista saalismäärää siten kuin esimerkiksi karhun osalta on toimittu. 

Viranomaisten ja metsästäjien kannalta keskeinen hallinnollinen muutos liittyy siihen, että Suomen riistakeskus myöntää metsästyslain 41 a §:n mukaisen poikkeusluvan sijasta metsästyslain 10 §:n mukaisen pyyntiluvan. Pyyntimäärien sääntelyn tavoitteena on varmistaa luontodirektiivin 14 artiklan mukaisesti lajin säilyminen suotuisalla suojelutasolla. Valtioneuvoston selvityksen ja saadun lausuntopalautteen perusteella karhu on jo pitkään ollut vuosittaisesta kannan hallinnasta huolimatta suotuisalla suojelutasolla. Susikanta puolestaan on vahvistunut vuodesta 2017, ja sen rakenne on muuttunut. Susikanta on jakautunut kahteen osapopulaatioon, joiden osalta suotuisan suojelutason tekijöitä tarkastellaan erikseen. Valiokunta katsoo, että suojelutason muuttaminen tuo joustavampia keinoja hillitä karhun ja suden aiheuttamia vahinkoja ja ennaltaehkäistä vaaratilanteita.  

Kaiken kaikkiaan valiokunta pitää valtioneuvoston selvitykseen sisältyviä ehdotuksia kannatettavina. Niiden toteutumiseen liittyy kuitenkin epävarmuustekijöitä liittyen muun muassa siihen, saadaanko luontodirektiivin liitteiden muuttamisen tueksi jäsenmaiden yksimielinen kanta. Samalla hallitusohjelman kirjauksia tulee toteuttaa nykyistä poikkeuslupiin perustuvaa järjestelmää kehittämällä. Valiokunta pitää äärimmäisen tärkeänä, että vahinkoperusteisten poikkeuslupien myöntämistä ja toimeenpanoa kehitetään edelleen. Vaaraa tai uhkaa aiheuttavien susien poistamiseen käytettävissä olevat resurssit sekä muun muassa yksilön tunnistamisen vaatimus tuovat omat haasteensa koko poikkeuslupajärjestelmän toimivuudelle. Myös kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamiseen tähtääviä kansallisia toimia tulee edelleen jatkaa hallitusohjelman kirjausten mukaisesti.  

Varsinkin suotuisalla suojelutasolla olevan karhun osalta yksittäisiin yksilöihin kohdistuvat vahinkoperusteiset toimet eivät vaikuta riittäviltä karhun aiheuttamien sosioekonomisten haittojen torjumiseksi, sillä karhukannan kasvupotentiaali on valiokunnan saaman selvityksen mukaan 10 prosenttia vuodessa ilman tulomuuttoa, mikä voi olla esimerkiksi itäisen Suomen karhukannan osalta merkittävä kantaa vahvistava tekijä. Kannanhoidollisen metsästyksen puuttuessa karhun ja suden ihmisarkuus heikkenee, jolloin sukupolvien vaihtuessa ongelmia voi syntyä enenevässä määrin. Valiokunta katsoo, etteivät pistemäiset ratkaisut ole tässä tilanteessa riittäviä, vaan suurpetokantojen hoitoa tulee voida harjoittaa Ruotsin mallin mukaisesti myös sosiaaliseen kestävyyteen nojaavin perustein. Valiokunta pitää tärkeänä, että työtä 16 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaisen metsästyksen sallimiseksi jatketaan ja valmistellaan säännöksen soveltamiskäytännön edellyttämät perustelut kannanhoidollisille poikkeusluville.  

Valiokunnan näkemyksen mukaan suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen edellytykset on turvattava. Valiokunta korostaa luontodirektiivin 2 artiklan 3 kohdan säännöstä, jonka mukaan taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset vaatimukset sekä alueelliset ja paikalliset erityispiirteet otetaan huomioon. Näin ollen 16 artiklan 1 kohdan e alakohdan tarkoitus ja päämäärä liittyy taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten vaatimusten sekä alueellisten ja paikallisten erityispiirteiden huomioimiseen. Valiokunta katsoo, että hallitulla metsästyksellä voidaan osallistaa metsästäjät suurpetokantojen hoitoon, ehkäistä ennalta suurpetojen laitonta tappamista, ylläpitää suurpetokantojen hoidon edellyttämiä metsästystaitoja ja siihen soveltuvia koiria sekä ylläpitää suurpetojen ihmisarkuutta ja hidastaa suurpetokantojen kasvua suurpetokantojen aiheuttamien sosiaalisten konfliktien vähentämiseksi. Metsästyksellä on rooli direktiivin toimeenpanossa, sillä hallittuun kannan säätelyyn ei metsästyksen ohella ole muuta tyydyttävää ratkaisua. 

Valiokunta haluaa seuraavassa tuoda esille joitakin suurpetojen suojelun ja suurpetokannan kasvun sosiaaliseen kestävyyteen liittyviä tekijöitä. Nämä näkökohdat koskevat hengen ja terveyden suojelun lisäksi myös taloudellista kestävyyttä. Kannanhoidollisen metsästyksen estäminen voi aiheuttaa myös monenlaisia rauhoitettujen lajien suojeluun, eläinsuojeluun ja lainsäädännön toimeenpanoon liittyviä ongelmia. Riistanhoitoyhdistykset ovat osallistuneet suurriistavirka-avun muodossa vaaraa tai uhkaa aiheuttavien taikka loukkaantuneiden eläinten jäljittämiseen ja poistamiseen. Esimerkiksi vaaraa aiheuttavien tai haavoittuneiden suurpetojen tapauksessa yhteistyö metsästäjien ja metsästyskoirien sekä poliisin kesken on ollut käytännössä välttämätöntä. Toisaalta kansalaistottelemattomuuden ja salametsästyksen yleistymisen kohdalla voidaan puhua yhteiskunnan vakauteen vaikuttavasta tekijästä. Valiokunnan käsityksen mukaan nämä tekijät tulee voida ottaa huomioon kannanhoidollisesta metsästyksestä päätettäessä. Valiokunta korostaa riistanhoitoyhdistysten ja metsästysseurojen tärkeää roolia kestävän riistatalouden ja hyvän metsästystavan edistämisessä.  

Sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys

Valiokunnan saamissa lausunnoissa on ennakoitu jo lähitulevaisuudessa tapahtuvaa suurpetokantojen huomattavaa kasvua. Tämän arvioidaan johtavan suurpetojen levittäytymiseen yhä lähemmäksi ihmisten asuinalueita mukaan lukien kasvukeskukset. Suurpedot eivät jatkossa ole pelkästään harvaanasuttujen seutujen asukkaita, joten suurpetojen ja ihmisten välisten kohtaamisten arvioidaan väistämättä lisääntyvän. Kun tähän yhdistetään suurpetojen ihmisarkuuden katoaminen sekä liikenneonnettomuuksien mahdollinen lisääntyminen, myös vaaralliset ja uhkaavat kohtaamiset lisääntyvät. Karhujen tai susien liikkuminen ihmisasutuksen läheisyydessä on lähtökohtaisesti aina poliisitehtävä. Se kilpailee resursseista muiden poliisitehtävien kanssa. Suurriistavirka-avun tarpeen voidaan näissä olosuhteissa ennakoida kasvavan. Samalla suurpetojen ja ihmisten kohtaamiset aiheuttavat painetta erilaisiin turvajärjestelyihin, kuten koulukyytien järjestämiseen. Tämä puolestaan sitoo kuntien resursseja.  

Kannanhoidollisen metsästyksen lakkaaminen ei vaikuta pelkästään siihen, miten sitoutuneita metsästäjät ovat suurriistavirka-avun tarjoamiseen viranomaisille. Jos kannanhoidollinen metsästys loppuu, ei metsästäjillä ole mahdollisuutta ylläpitää suurpetojen metsästämisessä tarvittavaa osaamista eikä kouluttaa metsästyskoiria suurpetotehtäviä varten. Tämä merkitsee käytännössä sitä, etteivät metsästäjät voi jatkossa osallistua poliisin avustamiseen näissä tehtävissä. Monet riistanhoitoyhdistykset ovat jo lopettaneet suurriistavirka-avun poliisille. Siten kannanhoidollinen metsästys on välttämätöntä myös metsästäjien ja poliisin rakentavan yhteistyön jatkumisen kannalta. Poliisin resursseihin kohdistuva paine kasvaa ja turvattomuus lisääntyy alueilla, joilla karhuja ja susia tavataan ihmisasutuksen läheisyydessä. Valiokunta suhtautuu saamaansa selvitykseen ja siinä kuvattuun vaikutusarviointiin vakavasti. Valiokunta pitää äärimmäisen tärkeänä, että kehityskulkuun puututaan niin valtioneuvoston selvityksessä kuvatuin keinoin kuin välittömin kansallisin toimin.  

Valiokunnan saamissa lausunnoissa on käsitelty suurpetojen kotieläimille aiheuttamia vahinkoja. Myös petovahinkoihin liittyen merkkejä suden ihmisarkuuden vähenemisestä on saatu tapauksissa, joissa sudet ovat tunkeutuneet jopa sisälle eläinsuojiin. Kun kannan kehityksen myötä kohtaamiset suden ja ihmisten välillä lisääntyvät, on oletettavaa, että niiden peloton käytös yleistyy entisestään. Mitä enemmän susilla tulee olemaan kosketuksia ihmisiin, sitä kesympiä niistä tulevaisuudessa tulee, ja niiden luontainen käytös muuttuu. Petoaitojen hyöty suurpetohyökkäysten torjunnassa koetaan rajalliseksi, sillä laajojen alojen suojaaminen aitaamalla koetaan haastavaksi. Tämä rajoittaa eläinten ulkoilun ja laidunnuksen järjestämistä. Toisin sanoen jo nykyinen tilanne nostaa entisestään kannattavuusongelmien kanssa kamppailevien kotieläintilojen kustannuksia, aiheuttaa taloudellisia menetyksiä ja vaikuttaa heikentävästi paitsi ihmisten myös kotieläinten hyvinvointiin. Petojen aiheuttama vaara uhkaa myös suojelualueiden perinneympäristöjen, kuten niittyjen, laidunten ja ketojen, hoitamista, joka tapahtuu sopimuslaidunnuksen avulla. 

Suurpetojen poistamiseen ja karkottamiseen tarkoitettu vahinkoperusteisten lupien järjestelmä koetaan myös yrittäjien näkökulmasta tehottomaksi. Poikkeusluvan myöntämisen kynnys koetaan korkeaksi ja luvan toimeenpano lähes mahdottomaksi yksilön tunnistamiseen ja metsästyksen järjestämiseen liittyvien tekijöiden takia. Kuvaavaa on, että vuosittain vahinkoperusteisia poikkeuslupia käytetään vain muutamia samalla kun etenkin lammastiloilla koetaan merkittäviä menetyksiä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kotimainen lammastalous on uhattuna, sillä lukuisat tilat lopettavat suurpetopaineen vuoksi. Vuodelta 2023 on tiedossa 78 susivahinkotapausta, joissa kohteena on ollut 496 lammasta. Lukuun eivät sisälly esimerkiksi yrittäjien vakuutuksista korvattavat, riistavahinkorekisterin ulkopuolelle jäävät vahingot. Taloudellisten menetysten ohella henkinen kuormitus ajaa yrityksiä lopettamaan.  

Myös muut kuin tuotantoeläimet ovat kärsineet susikannan kehityksestä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan vuosina 2011—2023 susien tappamia tai vahingoittamia koiria oli kaikkiaan yli 500. Siltä osin kuin koiravahinko korvataan vakuutusyhtiön toimesta, se ei näy tilastoinnissa. Todellinen koiravahinkojen määrä on siten suurempi, eikä tarkkaa määrää voida ilmoittaa. Petovahinkokorvaukset eivät myöskään kata todellista menetystä, sillä esimerkiksi arvokkaan metsästys- tai jalostuskoiran menetystä tai koiran tunnearvoa ei huomioida. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan koirien menetysten takia koirametsästys on paikoin estynyt, mikä vaikuttaa myös muiden riistaeläinkantojen, kuten hirvikannan, hoitoon sekä suurriistavirka-avun toteutukseen. Hirvikannan kasvusta taas aiheutuu taloudellista vahinkoa metsänomistajille sekä entisestä suurempaa vaaraa tieliikenteelle.  

Kaiken kaikkiaan petovahinkojen ennaltaehkäisyyn käytettävissä olevat keinot koetaan riittämättömiksi, eikä niihin liittyviä kustannuksia korvata täysimääräisesti. Petovahinkokorvaukset eivät korvaa menetettyjen kotieläinten reaaliarvon lisäksi aiheutuneita kuluja ja ansionmenetyksiä, kuten vahingoista aiheutuvia työtunteja. Jos ennalta ehkäisevinä toimina korvataan kaikki suurpedoilta suojautumisesta aiheutuvat välittömät ja välilliset kustannukset, merkitsee tämä merkittävää lisämäärärahan tarvetta. Valiokunnan käsityksen mukaan kannanhoidollinen metsästys on toiminut osaltaan keinona hillitä karhuvahinkoja. Ehdotus luontodirektiivin liitteiden muuttamisesta suden ja karhun osalta lisää toteutuessaan tehokkaita keinoja vahinkomäärien rajoittamiseen. Hallitun metsästyksen salliminen edistää ratkaisuna myös yhteiskunnan vakautta ja lainkuuliaisuutta.  

Valiokunnan saaman lausuntopalautteen mukaan suurpetokantojen kasvu aiheuttaa varsin todennäköisesti myös niiden laittoman tappamisen yleistymistä. Vuosille 2023 ja 2024 ajoittuneen niin sanotun Savukukko-tapauksen tutkinnan yhteydessä kävi ilmi, että keskeisimpiä syitä laittomaan tappamiseen olivat muun muassa kannanhoidollisen metsästyksen puuttuminen, kannanhoidollisten poikkeuslupamäärien vähäisyys ja tyytymättömyys viranomaisten toimintaan. Muita syitä olivat suurpetoviha, petoihin kohdistuva pelko sekä huoli koti- ja tuotantoeläimistä ja negatiiviset vaikutukset koiralla metsästämiseen. Kansalaiset eivät koe tulevansa kuulluiksi suurpetoja koskevissa asioissa. Suurpetojen suojelulla on sosiaalinen hyväksyttävyys, mutta kestokyky kasvavien suurpetomäärien kanssa on paikoin heikko. Tämä on vaikuttanut myös kansalaisten halukkuuteen puuttua salametsästykseen. Valiokunta pitää tilannetta vakavana ja korostaa kansainvälisen vaikuttamisen ohella kansallisten, nopeavaikutteisten toimien tärkeyttä. Salametsästys ei ole missään muodossa hyväksyttävää. Muun ohella se aiheuttaa haittaa metsästyksen maineelle ja siten myös valtaosalle metsästyksen harrastajia, jotka toimivat vastuullisesti ja lakia noudattaen.  

Kansalliset jatkotoimenpiteet

Valiokunta pitää välttämättömänä suurpetojen poikkeuslupien myöntämismahdollisuuksien kehittämistä kansallisin toimin. Kehittämisen tulee tapahtua nopealla aikataululla, jotta ihmisten turvallisuutta ja yrittäjyyttä uhkaaviin yksittäistilanteisiin voidaan puuttua tehokkaasti vahinkoperusteisilla poikkeusluvilla sekä vahinkoja ehkäistä oikein mitoitetulla kannanhoidollisella metsästyksellä. Hallitusohjelman kirjausten pohjalta maa- ja metsätalousministeriö onkin asettanut suurpetojen poikkeuslupakäytäntöjen kehittämistä valmistelevan asiantuntijaryhmän. Asiantuntijaryhmä selvittää vahinkoperusteisten poikkeuslupien sujuvoittamista sekä kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistamista. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan asiantuntijaryhmän työ on lähtenyt hyvin liikkeelle. Ryhmän tehtäviin kuuluu vain oikeudellisten neuvojen antaminen, ja säädösmuutosehdotukset valmistellaan virkatyönä maa- ja metsätalousministeriössä. Asiantuntijaryhmän on määrä laatia 15.6.2024 mennessä väliraportti, ja ryhmän toimikausi päättyy 15.10.2024. Valiokunta korostaa nopeavaikutteisten kansallisen lainsäädännön kautta toteutettavien toimien tärkeyttä samalla kun vaikutetaan kansainvälisesti siihen, että susi ja karhu voidaan siirtää tiukasti suojelluista lajeista suojelluiksi lajeiksi.  

Kaiken kaikkiaan valiokunta katsoo, että valtioneuvoston kannan mukaiset toimet koskien Bernin sopimuksen liitteiden muuttamista sekä ennakkovaikuttamista luontodirektiivin liitteiden muuttamiseen toteuttavat eduskunnan kansalaisaloitteen (KAA 4/2020 vp) käsittelyn yhteydessä hyväksymää lausumaa (EK 41/2022 vp), jonka mukaan valtioneuvoston tulee vaikuttaa siihen, että susi siirretään koko Suomen osalta luontodirektiivin liitteestä IV liitteeseen V. On tärkeää, että korkeimman hallinto-oikeuden luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan 1 alakohdan tulkintojen muututtua tarkasteluun otetaan myös karhu ja ilves. Edellä lausunnossa esitetyt nykyisen suojelujärjestelmän sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia koskevat näkökohdat edellyttävät, ettei EU:n säädösmuutoksia jäädä odottamaan, vaan nykyistä järjestelmää kehitetään nopeasti ja tehokkaasti enempien vahinkojen torjumiseksi ja luottamuksen palauttamiseksi suojelujärjestelmään.