Valtioneuvoston kannassa E-kirjeessä E 31/2024 vp EU:n monivuotiseen rahoituskehykseen (2028-) ennakkovaikuttamisesta EU:n rahoituskehyksen kokonaistason suhteen nostetaan esiin muuttunut geopoliittinen tilanne, EU:n kilpailukyky ja ilmastonmuutoksen torjunnan sekä EU:n laajentumisen aiheuttamat paineet. Kuitenkin ratkaisujen suhteen eletään osittain menneessä maailmassa, johon näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa ei ole paluuta. 

Rahoitustarpeiden kattamiseen ei riitä olemassa olevien varojen uudelleen kohdentaminen, vaan tarvitaan merkittäviä lisäpanostuksia. Jäsenmaksujen korottaminen ei kuitenkaan nykytilanteessa olisi Suomen etujen mukaista. Tästä seuraa tarve kehittää ja laajentaa EU:n omia varoja kartuttavia mekanismeja kuten laajennetut päästökauppatulot tai SDP:n esittämä Unionin laajuinen rahoitusmarkkinaverojärjestelmä.  

Valtioneuvoston kanta, jonka mukaan omat varat olisi mitoitettava elpymisvälineen rahoitukseen käytettyjen lainojen takaisin maksua vastaavan suuruisiksi, on myös ristiriidassa asetettujen tavoitteiden kanssa. Sen sijaan SDP jakaa valtioneuvoston kriittisen kannan yhteiseen velkaan. Vihreä siirtymä ja strategisen kilpailukyvyn vahvistaminen ovat pitkäkestoisia projekteja, jotka tarvitsevat jatkuvan rahoituspohjan. Periaatteellisten haasteiden lisäksi näihin tarpeisiin velkainstrumentti soveltuisi myös käytännössä huonosti.  

Ei myöskään ole realistista ajaa paluuta vanhaan tiukkaan valtiontukipolitiikkaan. Kuten valtioneuvostokin toteaa, Suomen on sekä kokonsa että julkisen talouden haasteidensa puolesta vaikea kilpailla tuilla suurempien jäsenmaiden kanssa. Valtioneuvoston tunnistamien haasteiden hoitamiseen tarvitaan SDP:n näkemyksen mukaan EU:n omia varoja.  

Vuonna 2022 kansallisia valtiontukia oli noin 200 miljardia euroa, ja osan siirtäminen EU-tasolle voisi merkittävästi tasoittaa pelikenttää ja vahvistaa sekä pienten valtioiden asemaa että myös koko EU:ta mikäli rahoitusohjelmat perustuivat puolueettomasti arvioituun laatuun, eikä kiintiöihin, alue- ja koheesiokriteereihin. Suomen saanti vastaavilla periaatteilla hoidetusta Horisontti-ohjelmasta on ylittänyt Suomen suhteellisen osuuden sekä väkilukuun että bruttokansantuotteeseen suhteutettuna. Toimiva Unionin tasoinen rahoitusinstrumentti loisi realistisemman pohjan purkaa huonosti kohdennettuja ja kilpailua vääristäviä kansallisia tukia.  

Myös maatalouspolitiikassa valtioneuvosto toteaa olevan uudistamisen tarvetta. Ympäristö- ja ilmastonäkökulmat on syytä huomioida aiempaa painokkaammin rahoitusrakenteita uudistettaessa, ja tältä osin valtioneuvoston kanta jää puutteelliseksi. Etenkin Ukrainan tulo jäseneksi loisi merkittävän paineen maatalouspolitiikan muuttumiseen. Muutosten toteuttamisessa on syytä arvioida myös siirtymäaikoja.EU:n rahoituskehyksen kokonaistason suhteen nostetaan esiin muuttunut geopoliittinen tilanne, EU:n kilpailukyky ja ilmastonmuutoksen torjunnan sekä EU:n laajentumisen aiheuttamat paineet. Kuitenkin ratkaisujen suhteen eletään osittain menneessä maailmassa, johon näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa ei ole paluuta. 

Rahoitustarpeiden kattamiseen ei riitä olemassa olevien varojen uudelleen kohdentaminen, vaan tarvitaan merkittäviä lisäpanostuksia. Jäsenmaksujen korottaminen ei kuitenkaan nykytilanteessa olisi Suomen etujen mukaista. Tästä seuraa tarve kehittää ja laajentaa EU:n omia varoja kartuttavia mekanismeja kuten laajennetut päästökauppatulot tai SDP:n esittämä Unionin laajuinen rahoitusmarkkinaverojärjestelmä.  

Valtioneuvoston kanta, jonka mukaan omat varat olisi mitoitettava elpymisvälineen rahoitukseen käytettyjen lainojen takaisin maksua vastaavan suuruisiksi, on myös ristiriidassa asetettujen tavoitteiden kanssa. Sen sijaan SDP jakaa valtioneuvoston kriittisen kannan yhteiseen velkaan. Vihreä siirtymä ja strategisen kilpailukyvyn vahvistaminen ovat pitkäkestoisia projekteja, jotka tarvitsevat jatkuvan rahoituspohjan. Periaatteellisten haasteiden lisäksi näihin tarpeisiin velkainstrumentti soveltuisi myös käytännössä huonosti.  

Ei myöskään ole realistista ajaa paluuta vanhaan tiukkaan valtiontukipolitiikkaan. Kuten valtioneuvostokin toteaa, Suomen on sekä kokonsa että julkisen talouden haasteidensa puolesta vaikea kilpailla tuilla suurempien jäsenmaiden kanssa. Valtioneuvoston tunnistamien haasteiden hoitamiseen tarvitaan SDP:n näkemyksen mukaan EU:n omia varoja.  

Vuonna 2022 kansallisia valtiontukia oli noin 200 miljardia euroa, ja osan siirtäminen EU-tasolle voisi merkittävästi tasoittaa pelikenttää ja vahvistaa sekä pienten valtioiden asemaa että myös koko EU:ta mikäli rahoitusohjelmat perustuivat puolueettomasti arvioituun laatuun, eikä kiintiöihin, alue- ja koheesiokriteereihin. Suomen saanti vastaavilla periaatteilla hoidetusta Horisontti-ohjelmasta on ylittänyt Suomen suhteellisen osuuden sekä väkilukuun että bruttokansantuotteeseen suhteutettuna. Toimiva Unionin tasoinen rahoitusinstrumentti loisi realistisemman pohjan purkaa huonosti kohdennettuja ja kilpailua vääristäviä kansallisia tukia.  

Myös maatalouspolitiikassa valtioneuvosto toteaa olevan uudistamisen tarvetta. Ympäristö- ja ilmastonäkökulmat on syytä huomioida aiempaa painokkaammin rahoitusrakenteita uudistettaessa, ja tältä osin valtioneuvoston kanta jää puutteelliseksi. Etenkin Ukrainan tulo jäseneksi loisi merkittävän paineen maatalouspolitiikan muuttumiseen. Muutosten toteuttamisessa on syytä arvioida myös siirtymäaikoja. 

Euroopan komissio antaa ehdotuksensa EU:n tulevaksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi (2028-) viimeistään heinäkuun 2025 alkuun mennessä. EU:n monivuotinen rahoituskehys on keskeinen EU:n politiikka-alojen ja niiden rahoituksen ohjaamisen väline. 

Yleiset lähtökohdat

Nykyisen rahoituskehyksen (2021-2027) neuvotteluissa Suomi onnistui hyvin. Kehyksen kokonaistaso pysyi maltillisena ja Suomen nettomaksuasema parani hieman. 

Suomen rahoitusaseman kannalta on tärkeää turvata maamme saannot erityisesti yhteisessä maatalouspolitiikassa, maaseudun kehittämisessä, koheesiorahoituksessa ja TKI-rahoituksessa, jonka jakaminen perustuu hakemusten laatukriteereihin. 

Edellisessä rahoituskehysneuvotteluissa Suomi turvasi yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksen, neuvotteli 400 miljoonan euron kansallisen erityisrahoituksen maaseudun kehittämiseen ja onnistui neuvottelemaan 100 miljoonan euron kansallisen kuoren Pohjois- ja Itä-Suomen harvaan asuttujen alueiden erityistukeen. 

Suomen onnistuminen yhtä hyvin kuin edellinen hallitus tulevissa rahoituskehysneuvotteluissa edellyttää selkeiden painopisteiden valitsemista, aktiivista ennakkovaikuttamista ja tiivistä yhteistyötä samanmielisten maiden kanssa. 

Rahoituskehyksen kokonaistasoon kohdistuessa merkittäviä kasvupaineita Suomen on valittava tarkkaan vaikuttamisen kohteensa painottaen otsakkeita, joissa Suomi on perinteisesti menestynyt hyvin. 

Monivuotisen rahoituskehyksen on oltava sellaisella tasolla, että unioni pystyy vastaamaan sille asetettuihin tehtäviin erityisesti ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden, EU:n ulkorajojen valvonnan sekä eurooppalaisen huoltovarmuuden ja omavaraisuuden varmistamiseksi. 

Jäsenmaiden unionille asettamista uusista velvoitteista huolimatta rahoituskehyksen kokonaistason on säilyttävä kohtuullisella tasolla. Rahoituskokonaisuus edellyttää EU:n omien varojen järjestelmän tarkastelua, kuten EU:n päästökaupan tuloihin perustuvan oman varan ja hiilirajamekanismin tuloihin perustuvan oman varan arviointia. 

EU:n omia varoja koskevilla päätöksillä ei tule heikentää yritysten kilpailukykyä eikä luoda veroihin perustuvia uusia maksuja. 

Painotamme jokaisen jäsenmaan omaa vastuuta huolehtia julkisen taloutensa tilasta ja kestävyydestä. Tukipakettien ja velkaan perustuvien rahastojen tie on kuljettu loppuun. 

EU:n elpymisväline oli poikkeuksellinen ja ainutkertainen keino, jolla vastattiin ennakoimattomaan kriisiin, estettiin unionin alueen talouden kriisiytyminen ja vahvistettiin kestävää kasvua. 

Suhtaudumme kielteisesti uusien, elpymisvälineen kaltaisten EU:n lainanotolla rahoitettavien EU-tason rahoitusvälineiden luomiseen. EU:n taloudellista yhteisvastuuta ei tule kasvattaa velkaan perustuvilla uusilla rahastoilla eikä rahastoilla, jotka asettavat nettomaksamaat, kuten Suomen, muita epäedullisempaan asemaan rahoituksen saannossa. 

Suomen avaintavoitteista EU-vaalikaudelle 2024-2029 on linjattu valtioneuvoston selvityksessä E58/2023 vp. Sen yhteydessä suuri valiokunta suhtautui valtioneuvoston tavoin kriittisesti EU-tason rahoitusvälineiden luomiseen (SuVL3/2024vp). 

Yhteisvelkaan perustuviin EU-tason rahoitusvälineisiin on suhtauduttava kielteisesti, sillä unionin jatkuvaan suureen velanottoon perustuvat rahoitusratkaisut heikentäisivät jäsenmaiden kansallista liikkumatilaa ja kaventaisivat eduskunnan budjettisuvereniteettia. 

Yhteisvastuullisen velan kasvattaminen johtaisi liittovaltiokehityksen vauhdittamiseen, mikä ei ole hyväksyttävää. 

Ukrainan taloudellisen tuen osalta hallitus on avoin erilaisille rahoitusratkaisuille. Katsomme, että Ukrainan poliittista, taloudellista ja sotilaallista tukea tulee jatkaa ja vahvistaa nykyisten rahoitusratkaisujen pohjalta ja hakien ratkaisuja, jotka eivät perustu yhteisvelkaan. 

Ukrainalle suunnatun EU-tuen pitkäjänteinen turvaaminen on tulevien vuosien ja tulevan rahoituskehyksen tärkeimpiä tehtäviä. Kyse on koko Euroopan mantereen turvallisuudesta. 

Pitkäjänteinen rahoitus Ukrainalle voidaan turvata eurooppalaisella tasolla: 1) Pitämällä EU:n rauhanrahaston tuki Ukrainalle vahvana. 2) Ohjaamalla Euroopan investointipankin rahoitusta pitkäjänteisesti Ukrainan tueksi. 3) Kiirehtimällä Venäjältä jäädytettyjen varojen tuottojen ohjaamista Ukrainan tueksi. 4) Tarkastelemalla voisiko elpymisvälineen jakamattomia avustusvaroja ohjata Ukrainan tueksi. 

Muistutamme myös kansallisen tuen jatkamisesta. Suomi on antanut Ukrainalle tukea 2,9 miljardia euroa, joista 2 miljardia on puolustusmateriaalitukea. Tämä tuki aloitettiin viime hallituskaudella välittömästi sodan alettua. Suomi on BKT-suhteessa avunantajien kärkijoukossa ja näin pitää jatkaa. Suomen on vaikutettava aktiivisesti niin, että yhä useammat muutkin EU-maat osallistumaan vahvemmin Ukrainan tukemiseen. 

Turvallisuus ja puolustus

Hallitus ilmoittaa tarkastelevansa avoimesti Euroopan puolustusteollisuuden ohjelman rahoituksellisia elementtejä sekä muista mahdollisia ehdotuksia EU:n puolustusteollisen pohjan vahvistamiseksi. Hallitus on avaamassa tässäkin yhteydessä ovea yhteisvelan kasvattamiselle. 

EU:n turvallisuus- ja puolustussektorin merkittävimmät välineet tulevalla rahoituskehyskaudella tulevat olemaan Euroopan puolustusrahasto ja Euroopan puolustusteollisuuden ohjelma. Monivuotisen rahoituskehyksen sisällä turvallisuuteen ja puolustukseen on ohjattava rahoitusta nykyistä enemmän painottaen puolustustutkimusta, jonka rahanjaon on perustuttava laatukriteereihin ja puolustusalan pk-yritysten toimintaedellytysten vahvistamiseen. 

Sotilaallisen liikkuvuuden hankkeissa on huomioitava Suomen asema EU:n ulkorajavaltiona. 

Valtiontukipolitiikka ja kilpailukyky

Isojen jäsenmaiden haitallinen valtiontukipolitiikka häiritsee sisämarkkinoiden toimintaa ja reilua kilpailua. Suomen on edellytettävä, että nykyisistä valtiontukisääntöjen joustoista irtaudutaan välittömästi ja sisämarkkinoilla palataan normaaliin reiluun kilpailuun perustuvaan toimintaan. 

Monivuotisessa rahoituskehyksessä on useita EU:n kilpailukykyä tukevia rahoitusohjelmia. Resurssien hajottaminen useisiin ohjelmiin heikentää niiden vaikuttavuutta parantaa EU:n kilpailukykyä. 

Strategista kilpailukykyä tukevat ohjelmat on yhdistettävä yhdeksi laajaksi kokonaisuudeksi, mikä tehostaisi EU-varojen käyttöä ja kohdentaisi varat lisäarvoa tuottavalla tavalla. 

Yhdistetyllä kilpailukykyä tukevalla ohjelmalla tulee panostaa erityisesti bio- ja vetytalouden, energiansiirtoverkkojen ja EU:n omavaraisuuden vahvistamiseen. 

Maatalouspolitiikka

Viimeaikaiset kriisit ovat korostaneet ruokaturvan tärkeyttä EU:lle. Maatalous ja sitä myötä ruokaturvan tulee olla yksi EU:n prioriteettialue. Suomen tulee tunnistaa EU:n yhteinen maatalouspolitiikka ja ruokaturva yhdeksi EU:n prioriteettialueeksi. 

Suomen saannot EU:sta kaudella 2021-2027 ovat yhteensä arviolta noin 13 miljardia euroa, joista yhteisen maatalouspolitiikan arvioidut saannot muodostavat lähes puolet, noin 6,2 miljardia euroa. Maaseudun kehittämisrahoituksessa Suomi on huomattava nettosaaja. 

Pidämme välttämättömänä, että Suomen saanto maatalouden ja maaseudun kehittämisen varoista turvataan jatkossakin. Tämä on erittäin tärkeää sekä Suomen nettomaksuosuuden kehityksen että ruoantuotannon jatkuvuuden ja kannattavuuden kannalta. 

EU:n tukijärjestelmää ja niiden valvontaa tulee yksinkertaistaa. EU:n yksityiskohtaista sääntelyä ei saa ulottaa metsiin. Toimivalta metsäpolitiikassa on säilytettävä EU:n perussopimusten mukaisesti kansallisissa käsissä. 

Maatalouspolitiikkaan kohdistuu merkittäviä muutospaineita valmistauduttaessa EU:n mahdolliseen laajentumiseen. Uusien jäsenmaiden integroitumisessa EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan, on perusteltua soveltaa vaiheittaista lähentymistä yhteiseen politiikkaan ja asettaa tuelle enimmäisrajoituksia. 

Koheesiopolitiikka

Koheesiopolitiikan rahoituksella on erityinen merkitys Itä- ja Pohjois-Suomelle, mutta myös muille Suomen alueille. Riittävä koheesiopolitiikan perusrahoitus tulee turvata koko Suomessa. 

Suomen liittymissopimukseen kirjattu pohjoisten harvaan asuttujen alueiden (NSPA) erityisasema Suomen saamassa rahoituksessa tulee edelleen turvata. 

Kannatamme monivuotiseen rahoituskehykseen EU:n itäisille raja-alueille luotavaa uutta ulkorajaohjelmaa, joka tukee itäisten rajaseutujen kehitystä, sillä ne ovat joutuneet eniten kärsimään Venäjän toiminnan seurauksena. Tämä on erityisen tärkeää Suomelle, jolla on EU:n pisin itäraja Venäjän kanssa. 

Erillinen itäiseen Suomeen kohdistuva EU:n ulkorajarahoitus yhdessä nykyisen NSPA-tuen kanssa parantaisi Suomen rahoituksen nettosaantoa. 

Pahenevien ilmasto- ja luontokriisien, kovenevan geotaloudellisen kilpailun, kasvavan eriarvoisuuden ja Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamien turvallisuusuhkien kaltaisiin aikamme suuriin haasteisiin eivät kansallisvaltiot pysty vastaamaan uskottavasti yksin. Ne ovat luonteeltaan ylikansallisia ja edellyttävät EU:n ja sen jäsenmaiden yhteistyötä. Vahva, toimintakykyinen ja tehokas Euroopan unioni on myös Suomen etu. 

EU:n seuraava, vuonna 2028 alkava monivuotinen rahoituskehys on voimassa vuosina, jolloin Euroopassa ja maailmassa on viimeiset hetket kääntää yhteiskunnallisen kehityksen suunta sosi-aalisesti ja ekologisesti kestäväksi. Ilmastokriisin ja luontokadon ratkaisun sekä oikeudenmukaisen kestävyyssiirtymän tulisi olla seuraavan rahoituskehyksen ehdoton prioriteetti turvallisuuden, ihmisoikeuksien ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vahvistamisen ohella. 

Euroopan komission tulee antaa ehdotus EU:n seuraavaksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi viimeistään heinäkuun 2025 alkuun mennessä. On tärkeää, että Suomen hallitus vaikuttaa tähän kokonaisuuteen aktiivisesti ja määrätietoisesti.  

Rahoituskehyksen vahvistaminen ja investointien kasvattaminen

EU:n nykyisen, vuosia 2021-2027 koskevan rahoituskehyksen (MFF) puitteissa unioni ei pysty tekemään riittäviä investointeja ja vastaamaan kaikkiin tarpeisiin. Näin siitä huolimatta, että EU:n ns. elpymispaketin vuoksi rahaa on varsinkin kestävän siirtymän ja digitalisaation edistämiseen ollut käytettävissä merkittävästi enemmän kuin mitä varsinaisen budjettikehyksen neuvotteluissa sovittiin. Monivuotisen rahoituskehyksen välitarkastuksessakin kävi konkreettisesti ilmi merkittävä epäsuhta EU-rahoituksen perusteltujen tarpeiden sekä rahoituskehyksen koon välillä. 

Pelkästään EU:n kestävän siirtymän investointien rahoitustarve on vähimmilläänkin useita sa-toja miljardeja euroja vuodessa, mahdollisesti enemmän. Esimerkiksi Euroopan komission arvion mukaan vihreän siirtymän ohjelman (European Green Deal) toimeenpano edellyttäisi noin 520 miljardin euron investoinnit vuositasolla vuosina 2021-2030. Euroopan ympäristökeskuksen (European environment agency) mukaan lisäksi tarvittaisiin reilut 90 miljardia puhtaan teknologian investointeihin, eli yhteensä reilut 600 miljardia vuodessa. Toisissa arvioissa vaadittavat summat ovat olleet suurempia, jopa yli tuhat miljardia vuodessa. 

Lisäinvestoinneista huomattavan osan tulisi olla yksityisiä, mutta myös julkista rahoitusta on kasvatettava merkittävästi. Eri arvioissa yksityisen ja julkisen rahoituksen suhde on vaihdellut 1:5:stä 1:2:een tai tämänkin alle. Lisäksi erot jäsenmaiden välillä ovat suuria: Euroopan investointipankin arvion mukaan itäisen ja keskisen Euroopan maissa julkisen rahoituksen osuus olisi 60 prosenttia, kun se Länsi- ja Pohjois-Euroopassa olisi 37 prosenttia. Olettaen, että esimerkiksi kolmannes lisärahoituksesta olisi julkista, olisi vuotuinen julkinen lisärahoitustarve pelkästään kestävään siirtymään siis vähimmillään luokkaa 200-300 miljardia euroa. 

Lisäksi perusteltuja investointeja on monilla muilla sektoreilla. Puolustuksen ja puolustusteollisuuden vahvistamisesta vallitsee laaja yhteisymmärrys. Kuten esimerkiksi talousvaliokunta lausunnossaan huomauttaa, tulisi tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitusta kasvattaa. Myös huomiot esimerkiksi siitä, että EU:n kilpailukyvyn ja taloudellisen kriisinkestävyyden vahvistaminen edellyttävät investointeja muun muassa tekoälyratkaisuihin, suurteho- ja kvanttilaskentaan, siruteknologiaan ja 6G-verkkoihin, ovat perusteltuja. Kestävän liikenneinfrastruktuurin rakentaminen Eurooppaan on tarpeen sekä taloudellisista että ympäristöllisistä syistä. 

Valtiontukikilpailu on kiristynyt maailmanlaajuisesti, eikä suunta näytä muuttuvan ainakaan lähitulevaisuudessa tai edes keskipitkällä aikavälillä. Investoinnit uhkaavat siirtyä Euroopan ulko-puolelle Yhdysvaltain ja Kiinan mittavista tuista johtuen. EU:n sisällä puolestaan suurimmat ja vauraimmat jäsenvaltiot ovat pyrkineet tukemaan kansallista talouttaan ja houkuttelemaan sijoituksia avokätisillä valtiontuilla, joihin pienemmillä tai köyhemmillä jäsenmailla ei ole mahdollisuuksia vastata. Tämä asettaa jäsenmaat ja myös niiden yritykset ja kansalaiset keskenään eriarvoiseen asemaan, kasvattaa EU:n sisäisiä talouseroja ja johtaa pääomien tehottomaan kohdentumiseen. Rahoituksen järjestäminen EU-tasolla olisi tarkoituksenmukaisempaa, oikeudenmukaisempaa ja tehokkaampaa. 

Merkillepantavaa on myös, että hiljattain uusittujen EU:n finanssipoliittisten sääntöjen puitteissa valtaosan jäsenmaista on kansallisesti mahdotonta tehdä tarvittavia investointeja. EU:n yhteisiä rahoitusmekanismeja ei kuitenkaan lasketa kansallisiin alijäämäsääntöihin, mikä on yksi keskeinen lisäperuste EU-tason rahoituksen kasvattamiseksi. Mikäli edellä mainitut investoinnit rahoitettaisiin EU:n budjetista, tulisi se käytännössä kaksinkertaistaa, mikä havainnollistaa, kuinka suurista tarpeista on kyse ja kuinka pieni EU:n yhteinen budjetti on suhteessa talousalueemme kokoon. 

Myös valtioneuvoston ennakkovaikuttamiskannoissa sekä erikoisvaliokuntien käsittelyssä on tunnistettu, että "muun muassa Euroopan turvallisuusympäristön merkittävän heikkenemisen, kiristyneen globaalin kilpailutilanteen, ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunnan, tulevan EU:n laajentumisen sekä Ukrainan sodan ja jälleenrakentamisen tukemisen vuoksi seuraavaa kehyskautta koskevan monivuotisen rahoituskehyksen kokonaistasoon sekä rahoituksen kohdentamiseen kohdistuu merkittäviä ja uudenlaisia haasteita, jotka vaikuttavat laajasti unionin eri politiikkoihin ja niitä koskeviin rahoitustarpeisiin." Tämän huomion ja edellä mainitsemiemme, jo tunnistettujen rahoitus-tarpeiden valossa valtioneuvoston näkemys siitä, että ettei unionin budjetin kokoa tule merkittävästi kasvattaa, on epäjohdonmukainen. 

Käytännössä EU-budjetin kokoa voidaan kasvattaa EU:n omaa varainhankintaa kehittämällä, jäsenmaksuja korottamalla tai yhteisvelkaan perustuvilla ratkaisuilla. 

Katsomme, että Suomen tulee suhtautua avoimesti unionin varainhankinnan kasvattamiseen sekä esityksiin uusista omista varoista. Erityisen lupaavia ovat ratkaisut, joilla varojen kartuttamisen ohella on mahdollista edistää muita yhteisiä päämääriä. Esimerkiksi päästökaupan kehittämisellä ja laajentamisella, hiilirajatullimekanismilla, uusilla ympäristöhaittamaksuilla tai -veroilla, kuten lentopetrolin verotuksella EU-tasolla, voidaan tulojen keräämisen ohella vähentää päästöjä ja ympäristön kuormitusta kustannustehokkaalla ja markkinaehtoisella tavalla. Rahoitusmarkkinatransaktioihin kohdistuvan veron toteuttaminen komission aiemmin esittämässä, varsin maltillisessa muodossa voisi tuottaa jopa yli 100 miljardia euroa vuodessa samalla kun se vakauttaisi rahoitusmarkkinoita ja ehkäisisi spekulatiivista kauppaa. 

Valtioneuvosto suhtautuu varovaisen myönteisesti joihinkin omien varojen kehittämistä koskeviin esityksiin, mutta yleinen linja niiden suhteen on perusteettoman varauksellinen. On selvää, että tarpeellisten ja välttämättömien investointien toteuttaminen edellyttää huomattavasti mittavampaa finanssipoliittista kapasiteettia EU-tasolla. Mitä enemmän näitä investointeja pystytään rahoittamaan EU:n oman varainhankinnan kautta, sitä pienempi on paine korottaa jäsenmaksuja tai perustaa uusia, yhteisvelkaan perustuvia rahoitusjärjestelyitä. 

Myös esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitto katsoo, että on parempi sopia EU:n yhteisestä rahoitusvälineestä reiluin ja tiukoin pelisäännöin kuin ajautua kansallisten ratkaisujen mosaiikkiin.  

Sinänsä valtioneuvoston huomio siitä, että omien varojen kehittämisellä yksistään on haastavaa vastata EU-budjetin rahoitustarpeisiin, on aiheellinen. Tämän vuoksi Suomen ei tule sulkea pois myöskään muita keinoja EU-rahoituskehyksen vahvistamiseksi. 

Suomen vaikuttaminen EU:ssa

Suomen tulisi keskittyä vahvemmin siihen, miten Suomi pystyy vaikuttamaan koko EU:n toimintaan positiivisesti, ei ainoastaan keskittymään Suomen lyhyen aikavälin nettomaksuasemaan. EU:n sisämarkkinoiden myönteinen kehitys on myös Suomen kansantalouden kestävyyden edellytys. EU:n vahva toimijuus oikeusvaltioperiaatteen, ihmisoikeuksien ja demokratian vahvistamiseksi niin Euroopassa kuin maailmanlaajuisesti, on myös Suomen etujen mukaista, kuten on myös EU:n vahva rooli ilmasto- ja luontopolitiikassa. 

Ukrainan tukeminen

EU:n tulee tukea Ukrainaa sotilaallisesti, humanitaarisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti sekä demokratia- ja oikeusvaltioperiaatteen vahvistamisessa. Tuen tarve tulee jatkumaan pitkään. 

On myönteistä, että valtioneuvosto on sitoutunut Ukrainan tukemiseen. Samalla on huomionarvoista, että Suomen hallituksenkin alkuvuodesta 2024 hyväksymä Ukrainan 50 miljardin euron EU-tukipaketti kuluvan rahoituskauden loppuvuosille 2024-2027 perustuu valtaosin yhteisvelkaan. Tukipaketista 17 miljardia on EU:n budjetista tulevaa lahjamuotoista apua ja 33 miljardia lainaa, jonka EU kerää joukkovelkakirjoilla. Valtioneuvosto suhtautuu myönteisesti vastaavien yhteisvelkaan perustuvien ratkaisuiden käyttöön myös jatkossa. Tältä osin hallituspuolueiden edustajien pu-heet siitä, kuinka elpymis- ja palautumistukiväline oli "kertaluonteinen" ja kuinka yhteisvelkaa ei kategorisesti pidä ottaa, on epäjohdonmukaista ja harhaanjohtavaa. 

Ukrainan kansantalouden tilanne huomioiden lainojen suurta osuutta tukipaketissa voi pitää ongelmallisena, varsinkin mikäli väistämättä eteen tulevissa seuraavissa tukipaketeissa tällaista yh-teisvelkaan ja lainaan perustuvan tuen osuutta merkittävästi kasvatetaan. 

On varsin todennäköistä, että seuraavan, vuonna 2028 alkavan EU-rahoituskehyksen aikana Ukraina tarvitsee edelleen mittavaa tukea, joka toivottavasti tuolloin koskee maan jälleenrakentamista. Suomen tulee myötävaikuttaa siihen, että tulevassa rahoituskehyksessä tähän varaudutaan tarkoituksenmukaisella tavalla ja että tuen ehdot eivät jarruta maan jälleenrakennusta ja johda kohtuuttomaan velkaantumiseen. 

Maataloustuet

Maataloustuet vievät suuren osan, noin kolmanneksen EU:n budjetista, ja niiden ehdot vaikuttavat keskeisesti siihen, millaista maataloutta Euroopassa harjoitetaan. Maatalouden päästöt eivät Euroopassa ole laskeneet samassa tahdissa muiden sektoreiden kanssa, ja maatalouden ja ruuantuotannon osuus päästöistä uhkaa kasvaa voimakkaasti. 

Maataloustukia tulee ohjata tukemaan reilua siirtymää, kestävämpää ruuantuotantoa ja pienempää ilmasto- ja ympäristökuormitusta. Tukien painopiste tulee siirtää enemmän kohti kasviperäis-tä tuotantoa, joka on paitsi luonnon ja ympäristön myös huoltovarmuuden kannalta perusteltua.