Yleistä

Esityksessä on kyse ehdonalaista vapauttamista koskevan sääntelyn ankaroittamisesta. Voimassa olevassa sääntelyssä lähtökohtana on, että määräaikaista vankeusrangaistusta suorittava vanki päästetään ehdonalaiseen vapauteen eli suorittamaan loppuosa rangaistuksesta vapaudessa, kun hän on suorittanut rangaistuksestaan kaksi kolmasosaa. Vanki, joka rikosta edeltäneiden viiden vuoden aikana ei ole suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa, päästetään kuitenkin ehdonalaiseen vapauteen, kun rangaistuksesta on suoritettu puolet. Alle 21-vuotiaana rikoksensa tehnyt vanki puolestaan päästetään lähtökohtaisesti ehdonalaiseen vapauteen, kun hän on suorittanut rangaistuksestaan puolet tai yhden kolmasosan, jos hän ei ole rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa. 

Hallituksen esityksen mukaan lainsäädäntöä muutetaan siten, että ainoastaan ensimmäistä kertaa vankeusrangaistusta suorittava vanki voi vapautua suoritettuaan pääsääntöä lyhyemmän määräosan rangaistuksestaan, eikä tuomitun niin sanottu ensikertalaisuus siten enää palautuisi tietyn rikoksettoman ajan jälkeen (1. lakiehdotus 2 c luku 5 §). 

Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että lakiin henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa lisätään uusi 15 a §, jonka mukaan Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehillä, joiden virkatehtäviin kuuluu rangaistusajan laskeminen, on oikeus käsitellä lain 33 §:ssä tarkoitettuun hakemistoon siirrettyjä tietoja, jotka ovat välttämättömiä rangaistusajan laskemiseksi (2. lakiehdotus). Uusi säännös mahdollistaa sen, että ehdonalaisen vapauttamisen ajankohdan määrittämisessä välttämättömät tiedot ovat nykyistä pidemmän ajan saatavilla. 

Esitys perustuu hallitusohjelmakirjaukseen, jonka mukaan ehdonalaista vapautumista koskevia säännöksiä muutetaan siten, että henkilö voi olla ensikertalainen vain kerran. Lakitekstissä ei sinällään käytetä ilmaisua ensikertalaisuus. Säännöstasolle täsmennettynä edellä todettu merkitsee, että ainoastaan ensimmäistä vankeusrangaistusta suorittaessaan vanki voi vapautua suoritettuaan lyhyemmän määräosan rangaistuksesta. Ehdotettua ratkaisua perustellaan esityksessä muun muassa järjestelmän selkeyden, ymmärrettävyyden ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, sillä rikosoikeudellisen järjestelmän lähtökohtana on rangaistusten asteittainen ankaroituminen. Ehdonalaisessa vapauttamisessa on kyse vankilassa suoritettavan rangaistuksen tosiasiallisen pituuden määräytymisestä ja rikosten uusimisen tulee esityksen mukaan vaikuttaa nykyistä johdonmukaisemmin myös vankilassa suoritettavaan aikaan (HE, s. 7—8). 

Lakivaliokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomioin ja muutosehdotuksin. 

Vankien uusintarikollisuus

Vankien uusintarikollisuudesta voidaan tutkimustiedon valossa yleisesti todeta, että esimerkiksi vuosia 2000—2012 koskevan tutkimuksen mukaan kaikista vapautuneista vangeista 79 prosenttia tuomittiin uusista rikoksista viiden seurantavuoden aikana. Mainittu uusimisprosentti sisältää myös sellaiset rikokset, joista ei tuomittu uutta ehdotonta vankeusrangaistusta. Kyseisen tutkimuksen mukaan uuteen ehdottomaan vankeusrangaistukseen johtanut uusintarikollisuus oli pienempää: vangeista hieman yli puolet eli 56 prosenttia tuomittiin viiden vuoden seuranta-aikana tehdyistä rikoksista uudelleen vankilaan. 

Rikosseuraamuslaitoksen tuoreempien tilastotietojen mukaan vapautuneiden vankeusvankien uusintarikollisuus on pienentynyt tilastoinnin aikavälillä (vuosina 2008—2017 vapautuneet) 61 prosentista 58 prosenttiin. Mainitut uusimisprosentit ovat edellä mainittua tutkimusta hieman korkeampia, mikä selittyy sillä, että Rikosseuraamuslaitoksen uusimistilastoihin sisältyy uusien vankeusrangaistusten lisäksi yhdyskuntapalvelutuomiot. Suurin muutos on tapahtunut ensimmäistä kertaa vapautuneiden sekä vapautumisiältään alle 30-vuotiaiden vankien uusimisessa. Vuonna 2017 alle 21-vuotiaiden vankien uusiminen laski jopa 11 prosenttiyksikköä verrattuna edelliseen tilastointivuoteen. Ensimmäistä kertaa vapautuneiden vankien uusimisosuus (37 prosenttia) laski viisi prosenttiyksikköä vuonna 2016 vapautuneisiin ensikertaisiin verrattuna. Keskeisimmät uusimista ennustavat tekijät ovat vangin rikoshistoria ja ikä: moninkertaisilla vangeilla riski syyllistyä uusiin rikoksiin on suuri ja nuoret palaavat vankilaan todennäköisemmin kuin vanhat. 

Ehdonalaista vapauttamista koskeva sääntely

Rikosoikeusjärjestelmässä on vakiintuneesti pidetty hyväksyttävänä sitä, että niin sanottu ensikertalainen vanki vapautuu suoritettuaan lyhyemmän osan vankeusrangaistuksestaan kuin useamman kerran vankeusrangaistusta suorittanut. Rikosoikeusjärjestelmän yhtenä perusajatuksena yleisestikin on, että kun henkilö syyllistyy toistuvasti rikoksiin, rangaistukset ankaroituvat asteittain. Ehdonalaisen vapauttamisen määräytyminen on osa rangaistusten asteittaisen ankaroitumisen kokonaisuutta, sillä ehdonalainen vapauttaminen määrittelee tosiasiallisesti rikoksentekijän vapauden menetyksen keston. 

Niin sanotun ensikertalaisuuden palautuminen on ollut mahdollista vuodesta 1944 lähtien (ks. HE, s. 4). Viimeisin ehdonalaista vapauttamista ja ensikertalaisuuden palautumista koskeva muutos on tehty vuonna 2019 (laki rikoslain 2 c luvun muuttamisesta (521/2019). Tällöin vangin ensikertalaisuuden palautumista koskeva määräaika palautettiin kolmesta vuodesta viiteen vuoteen. Alle 21-vuotiaana rikoksensa tehneiden osalta määräaika säilytettiin kuitenkin eduskuntakäsittelyssä perustuslakivaliokunnan huomioiden johdosta kolmessa vuodessa (PeVL 56/2018 vp, LaVM 20/2018 vp). Lakivaliokunta on tuolloin pitänyt perusteltuna sitä, että henkilöt, joka eivät pitkään aikaan ole syyllistyneet ehdottomaan vankeusrangaistukseen johtavaan rikokseen, vapautetaan ehdonalaisesti suoritettuaan lyhyemmän ajan rangaistuksestaan (LaVM 20/2018 vp, s. 3). Lakivaliokunta piti tuolloin antamassaan mietinnössä tärkeänä, että rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä arvioidaan tulevaisuudessa kokonaisuudessaan. Valiokunta totesi arvioinnissa olevan tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että eri seuraamusjärjestelmän osatekijät muodostavat johdonmukaisen ja oikeasuhtaisen kokonaisuuden ja seuraamusjärjestelmää koskeva sääntely muodostuu kokonaisuudessaan selkeämmäksi (LaVM 20/2018 vp, s. 4). 

Nyt käsiteltävässä hallituksen esityksessä lainsäädäntöä muutetaan siten, että ainoastaan ensimmäistä kertaa vankeusrangaistusta suorittava vanki voi vapautua suoritettuaan lyhyemmän määräosan rangaistuksestaan. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että rikoksettoman ajan merkitys ensimmäisen rangaistuksen suorittamisen jälkeen poistuu. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa ehdotettua muutosta on sekä puollettu että toisaalta suhtauduttu siihen kriittisesti sekä nostettu esiin muita toteuttamisvaihtoehtoja.  

Ehdotettuun muutokseen kriittisesti suhtautuneet ovat katsoneet ongelmalliseksi muun muassa sen, että ehdotettua muutosta ei juurikaan perustella kriminaalipoliittisilla syillä. Esityksen perusteluihin ei myöskään sisälly tutkittuun tietoon perustuvaa analyysiä siitä, että voimassa oleva ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmä olisi erityisen ongelmallinen. Edelleen asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin arvioita siitä, ettei esityksen kaltaisella seuraamuksen ankaroittamisella ole rikoksia estävää vaikutusta. 

Hallituksen esityksen perustelut ovat jossain määrin yleisluonteisia. Esityksessä on pyritty arvioimaan muutoksen rikollisuusvaikutuksia (HE, s. 11—12), mutta todettu samalla, että arviointi on vaikeaa ja siihen liittyy merkittävää epävarmuutta. Esityksessä on todettu, että joissakin rikostyypeissä, joiden tekemiseen liittyy suunnitelmallisuutta, voi esityksellä olla ennaltaehkäisevää vaikutusta rikoksentekijöiden uusintarikollisuuteen. Esityksen ensisijaisena tavoitteena ei kuitenkaan ole rikollisuuden vähentäminen, vaan muuttaa ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmää siten, että se on yleisesti hyväksyttävä ja ymmärrettävä sekä uskottava ja oikeudenmukainen (HE, s. 10). 

Oikeusministeriö on selvittänyt tarkemmin muiden maiden ehdonalaista vapauttamista koskevaa lainsäädäntöä, kun sääntelyä edellisen kerran muutettiin (ks. HE 64/2024 vp, s. 14, HE 175/2018 vp, s. 7—14). Oikeusministeriö on nyt käsiteltävän esityksen valiokuntakäsittelyn aikana toimittanut lakivaliokunnalle lisäselvitystä muiden maiden lainsäädännöstä. Saadun selvityksen perusteella kansainvälisessä vertailussa Suomen järjestelmä, jossa säännönmukaiseen ehdonalaiseen vapauttamiseen liittyy tietty laissa säädetty määräaika rikoksettomuudesta, jonka jälkeen vankiin sovelletaan uudestaan lievempää määräosaa, on poikkeus suhteessa muihin verrokkimaihin. Tällaista ei ole esimerkiksi muiden Pohjoismaiden lainsäädännössä. Tältä osin on kuitenkin huomioitava, että eri maiden järjestelmät eivät ole keskenään suoraan vertailukelpoisia. Useissa maissa ehdonalaiseen vapauttamiseen liittyy esimerkiksi harkinnanvaraisuutta. 

Perustuslakivaliokunta on esityksestä antamassaan lausunnossa todennut, että sen mielestä nyt ehdotetulle seuraamusjärjestelmän kiristämiselle on oikeudenmukaisuusnäkökohtiin liittyvät hyväksyttävät perusteet (PeVL 37/2024 vp, s. 3). Perustuslakivaliokunnan mukaan merkityksellisenä on tältä osin pidettävä sitä, että rikoksen uusiminen on sen moitittavuutta lisäävä tekijä. Myös rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan tekijän aikaisempi rikollisuus, jos sen ja uuden rikoksen suhde rikosten samankaltaisuuden johdosta tai muuten osoittaa tekijässä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä, on rangaistuksen koventamisperuste. Lisäksi perustuslakivaliokunta korostaa ensikertalaisuutta koskevan sääntelyn luonnetta poikkeuksena ehdonalaiseen vapauttamisen osalta noudatettavasta pääsäännöstä. 

Lakivaliokunta toteaa, että esityksessä on kyse selkeästä ehdonalaista vapauttamista koskevan sääntelyn ankaroittamisesta, joka poikkeaa lakivaliokunnan edellisen ehdonalaisen vapauttamisen sääntelyä koskevan uudistuksen yhteydessä ilmaisemasta näkemyksestä (LaVM 20/2018 vp, s. 3). Sinällään lainsäätäjän harkintamarginaali on perustuslakivaliokunnan lausunnostakin ilmi käyvin tavoin varsin väljä (ks. PeVL 37/2024 vp, s. 3). Hallituksen esitystä ja saamaansa selvitystä arvioituaan lakivaliokunta on päätynyt puoltamaan ehdotettua uudistusta ja sen tavoitteita hallituksen esityksessä todetuista sekä myös edellä selostetuista perustuslakivaliokunnan lausunnossa ilmenevistä syistä. 

Muita toteuttamisvaihtoehtoja

Eräät valiokunnan kuulemat asiantuntijat ovat katsoneet, ettei muutoksesta seuraava ankaroituminen kohdistu oikealla tavalla, sillä se ulottuu kaikkiin rikoksenuusijoihin riippumatta siitä, kuinka pitkä aika aiemmasta vankeudesta on ehtinyt kulua tai kuinka vakavasta teosta on kyse. Esille on noussut myös kysymys siitä, pitäisikö ehdonalaiseen vapauttamiseen liittää jonkinlaista harkinnanvaraisuutta. 

Lakivaliokunta toteaa, että sääntelyn porrastaminen teon vakavuuden tai aiemmasta vankeudesta kuluneen ajan perusteella ei toteuttaisi esityksen tavoitetta siitä, että ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmässä rikoksentekijä voi olla niin sanottu ensikertalainen vain kerran. Suhteellisuusperiaatteen voidaan katsoa puoltavan sitä, että rikoksenuusijoita kohdellaan samoin säännöin. Lakivaliokunta pitää perusteltuna myös nykyisen järjestelmän säilyttämistä siltä osin kuin se perustuu laissa säädettyihin selkeisiin määräosiin. Tätä puoltaa muun muassa vapautumisen ennakoitavuus, mikä helpottaa esimerkiksi vapautumisen valmistelua. Harkinnanvaraisuuden lisääminen merkitsisi huomattavaa lisätyötä todennäköisesti sekä Rikosseuraamuslaitokselle että tuomioistuimille. Vapauttamista koskevasta päätöksestä tulisi olla muutoksenhakuoikeus, mistä syystä muutos kuormittaisi mahdollisesti huomattavastikin tuomioistuimia, vaikka vapauttamisharkinnasta vastaisikin ensisijaisesti Rikosseuraamuslaitos. Mikäli harkinnanvaraisuutta lisättäisiin, edellyttäisi tämä joka tapauksessa riittävän täsmällisten harkintakriteerien säätämistä laissa. 

Hallituksen esitys perustuu mallille, jossa henkilön aiempi vankilassaolo voidaan määritellä henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain (1301/2021) 33 §:ssä tarkoitetussa hakemistossa olevien tietojen perusteella, koska varsinaisesta rikosseuraamusrekisteristä tiedot poistetaan jo 10 vuoden kuluttua henkilön viimeisestä rikosseuraamusrekisteriin merkitystä täytäntöönpanoasiasta (31 § 1 mom. 1. kohta). Käytännössä pääosassa tapauksia rikosseuraamusrekisteristä saatavat tiedot ovat kuitenkin riittäviä. Edellä mainitusta hakemistosta tieto poistetaan 50 vuoden kuluttua siitä, kun henkilö on viimeksi vapautunut Rikosseuraamuslaitoksen yksiköstä tai lopettanut yhdyskuntaseuraamuksen suorittamisen. Hallituksen esityksen mukaan näin pitkää aikaa voidaan pitää riittävänä esityksen tavoitteiden toteuttamiseksi. 

Eräs valiokunnan asiantuntijakuulemisessa esiin nostettu sääntelyvaihtoehto olisi tarkistaa 1. lakiehdotuksen 2 c luvun 5 §:n sääntelyä siten, että niin sanottuna vankeinhoidollisesti ensikertalaisena pitämisen raja säädettäisiin esityksestä poiketen kymmeneen vuoteen. Valiokunnan kuulemisessa on tuotu esiin, että tämä olisi perusteltua ennen muuta siksi, että rikoksen uusiminen on yleisintä vuoden sisällä vankilasta vapautumisen jälkeen, minkä vuoksi sellaisia henkilöitä, jotka uusivat rikoksen yli 10 vuoden kuluttua aiemmasta vankeusrangaistuksesta, on oletettavasti varsin vähän. Tällaisessa mallissa tarvittavat tiedot olisivat saatavissa rikosseuraamusrekisteristä, eikä hakemiston käyttö tässä tarkoituksessa tulisi tarpeelliseksi. Myös perustuslakivaliokunta on jäljempänä tarkemmin selostetuin tavoin käyttötarkoitussidonnaisuuden vaatimukseen liittyvistä syistä kehottanut lakivaliokuntaa arvioimaan, voidaanko sääntelyn päämäärät saavuttaa tiedoilla, jotka olisivat saatavilla rikosseuraamusrekisteristä (PeVL 37/2024 vp, s. 5). 

Lakivaliokunta toteaa, että esityksen tavoitteena on toteuttaa hallitusohjelmakirjausta, jonka mukaan ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmässä rikoksentekijä voi olla niin sanottu ensikertalainen vain kerran. Tämän tavoitteen valossa ehdotus rajata niin sanotun ensikertalaisuuden määräytyminen sellaisiin kymmenen vuotta säilyviin tietoihin, jotka ovat saatavilla rikosseuraamusrekisterissä, ei näin ollen toteuttaisi riittävällä tavalla sääntelyn päämääriä. 

Eräs asiantuntijakuulemisessa esiin nostettu sääntelyvaihtoehto on rangaistusajan määritteleminen vain rikosrekisterissä olevien tietojen avulla, mikäli katsottaisiin, että niin sanottujen ensikertalaisuussäännösten soveltamiseen voisi liittyä jonkinlaista asteittaisuutta. Rikosrekisteristä tiedot poistuvat asteittain suhteessa tuomittuun rangaistukseen (rikosrekisterilaki 770/1993, 10 §). Enintään kahden vuoden vankeusrangaistusta koskevat tiedot poistuvat lähtökohtaisesti kymmenessä vuodessa lainvoimaisen tuomion antamisesta. Yli kahden ja enintään viiden vuoden vankeusrangaistusta koskevat tiedot puolestaan poistuvat 20 vuoden kuluttua lainvoimaisen tuomion antamisesta. Yli viiden vuoden vankeusrangaistusta koskevat tiedot poistuvat rikosrekisteristä vasta kun asianomainen henkilö on kuollut tai hänen syntymästään on kulunut 90 vuotta. 

Edellä mainitun vain rikosrekisterin käyttöön perustuvan vaihtoehtoisen mallin hyödyntämistä vastaan puhuvina seikkoina on asiantuntijakuulemisessa tuotu esiin erityisesti seuraavaa.  

Rikosrekisteriin merkitään tuomiotietojen lisäksi ainoastaan vankeuden täytäntöönpanon päättymisaika, mutta ei sen alkamisaikaa. Koska rangaistusajan laskemisessa merkittävää on myös se, milloin tuomittu on aloittanut suorittamaan vankeusrangaistustaan, tulisi Rikosseuraamuslaitoksen toimittaa tätä koskeva tieto Oikeusrekisterikeskukselle, joka ylläpitää rikosrekisteriä. Tämä edellyttäisi rikosrekisterilain muuttamisen lisäksi myös tietojärjestelmämuutoksia. 

Vain rikosrekisterin hyödyntämiseen perustuvassa vaihtoehdossa Rikosseuraamuslaitoksen virkamies joutuisi rangaistusaikaa laskettaessa Rikosseuraamuslaitoksen omien rekisterien sijaan käyttämään Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämän rikosrekisterin tietoja, jotka kuitenkin perustuisivat Rikosseuraamuslaitoksen sille toimittamiin tietoihin. Koska rikosrekisterin ja Rikosseuraamuslaitoksen oman rikosseuraamusrekisterin tietojen poistuminen perustuu eri sääntelyyn ja tiedot poistuvat osin eri tavoin, voisi joissakin tilanteissa henkilön aiempi vankeusaika näkyä rikosseuraamusrekisterissä, mutta ei enää rikosrekisterissä. Rikosrekisterin hyödyntämiseen pohjautuvaan malliin perustuvassa lainsäädännössä tulisi ratkaista, voisiko Rikosseuraamuslaitoksen virkamies käyttää sen omassa rikosseuraamusrekisterissä edelleen näkyvää tietoa henkilön aiemmasta vankeusajasta rangaistusajan laskemisessa, vaikka tieto olisikin ehtinyt poistumaan rikosrekisteristä, vaikka ehdonalaisen vapauttamisen määräosien määrittely perustuisi lähtökohtaisesti rikosrekisterin tietoihin. Tällaisen salliminen voisi asettaa rikoksentekijät keskenään eriarvoiseen asemaan osin sattumanvaraisistakin syistä. Rikosseuraamusrekisteristä tapahtuvan tietojen poistumisen kannalta merkityksellinen on esimerkiksi täytäntöönpanon aloittamisen viivästyminen, joka voi tapahtua myös rikoksentekijästä riippumattomista syistä. Lisäksi tietojen poistumiseen rikosseuraamusrekisteristä vaikuttavat myös muun muassa myöhemmät Rikosseuraamuslaitoksen asiakkuudet. 

Rikosrekisterin hyödyntämiseen perustuva malli ei myöskään toteuttaisi hallituksen esityksen tavoitetta, jonka mukaan vanki voi ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmässä olla ensikertalainen vain kerran. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että etenkin enintään kahden vuoden vankeusrangaistusten kohdalla, joiden täytäntöönpano olisi syystä tai toisesta viivästynyt, voisi niin sanottu ensikertalaisuus palautua jo muutaman vuoden kuluttua vankilasta vapautumisesta, jos henkilön mahdollinen aiempi vankilassaolosta tarkistettaisiin rikosrekisterissä näkyvistä tiedoista. Tämä johtuisi edellä todetulla tavalla siitä, että rikosrekisterissä näkyvien tietojen säilymisaika määräytyy lainvoimaisen tuomion antamisen eikä vankilasta vapautumisen perusteella, kuten rikosseuraamusrekisterissä.  

Tietyissä tilanteissa eli vakavimpien rikosten osalta tiedot säilyvät rikosrekisterissä esityksen mukaisessa mallissa hyödynnettävää hakemistoa kauemmin. Tämä voisi koskea yli viiden vuoden vankeustuomioita, jotka poistuvat rikosrekisteristä vasta kun asianomainen henkilö on kuollut tai hänen syntymästään on kulunut 90 vuotta. Tällöinkin tiedot kuitenkin näkyisivät hakemistossa 50 vuotta vankilasta vapautumisesta, jolloin henkilö on jo varsin iäkäs eikä tämän voi katsoa muodostuvan ongelmaksi esityksen tavoitteiden kannalta. 

Selvää on, että esityksestä poikkeavat ratkaisumallit edellyttäisivät huolellista lainvalmistelua ja vaikutusarviointeja. Edellä selostetuista syistä sekä saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta puoltaa hallituksen esityksessä omaksuttua ratkaisumallia henkilön aiemman vankilassaolon määrittelystä. 

Sanktiokumulaatio

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että esityksessä ehdotettu ehdonalaisen vapauttamisen ankaroittaminen saattaa johtaa sanktiokumulaatioon, jos saman aikaisesti sovellettavaksi tulee rikoslain 6 luvun 5 §:n 1 momentin 5 kohdan mukainen rangaistuksen koventamisperuste rikoksen uusimisen johdosta.  

Lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että koventamisperusteen keskeisen tausta-ajatuksen mukaan uusiminen ei sinänsä kovenna rangaistusta, vaan rangaistusta voidaan koventaa vain sellaisen rikosten toistamisen johdosta, joka osoittaa tekijässä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. Satunnainen uusiminen jää lainkohdan soveltamisen ulkopuolelle. Satunnaisuutta osoittaa muun muassa rikosten välillä kulunut pitkähkö aika (HE 44/2002 vp, s. 194—195). Korkein oikeus on katsonut ratkaisussaan KKO:2019:21 (kohta 25), että pelkillä aikarajoilla ei voida yksiselitteisesti määritellä sitä, milloin uutta rikosta voidaan pitää koventamisperusteen soveltamisalan ulkopuolelle jäävänä satunnaisena uusimisena. Mitä vakavammasta ja suunnitelmallisemmasta teosta aikaisemmassa ja uudessa, pitkälti samanlaisessa rikoksessa on kysymys, sitä epätodennäköisempää on, että kysymys olisi satunnaisesta uusimisesta. 

Lakivaliokunta arvioi, että esityksen mukainen muutos ei ainakaan merkittävästi lisää sanktiokumulaation riskiä, sillä jo voimassaolevassa lainsäädännössä lievemmän määräosan soveltaminen edellyttää viiden vuoden rikoksetonta aikaa aiemmasta vankilassa vapautumisesta (nuorten rikoksentekijöiden kohdalla kolmen). Näin pitkän ajan kulumisen voi arvioida tyypillisesti merkitsevän sitä, ettei koventamisperuste tule sovellettavaksi, etenkään lievempien rikosten tai yksittäisten rikosten kohdalla. Jos kyseessä on uusi vakava rikos, ei ehdotettavan sääntelyn voi valiokunnan mielestä katsoa johtavan kohtuuttomaan lopputulokseen, vaikka koventamisperuste tulisikin sovellettavaksi ankaramman ehdonalaisen vapauttamisen määräosan soveltumisen lisäksi. Tällainen tilanne voi joka tapauksessa tulla käsille jo voimassa olevan lainsäädännön perustella niiden rikoksenuusijoiden kohdalla, joiden aiemmasta vankeusrangaistuksesta on ehtinyt kulua alle viisi (nuorten rikoksentekijöiden kohdalla kolme) vuotta. 

Edellä selostetun valossa lakivaliokunta katsoo, että esityksessä ehdotettu muutos ei johda kohtuuttomiin sanktiokumulaation tilanteisiin. Esityksessä omaksuttu ratkaisu on valiokunnan näkemyksen mukaan tästä näkökulmasta hyväksyttävissä. 

Vaikutus nuoriin rikoksentekijöihin

Esityksessä ehdotettu muutos kohdistuu myös nuoriin eli alle 21-vuotiaisiin rikoksentekijöihin. Esityksessä on viitattu erityisesti viimeaikaiseen nuorten väkivaltarikollisuuden määrän kasvuun ja sitä koskeviin tilastotietoihin ja katsottu olevan perusteltua varmistaa, että myös nuorena tehdyistä rikoksista suoritetaan tosiasiallisesti yleisen hyväksyttävyyden näkökulmasta riittävän tuntuvia vankeusrangaistuksia (HE, s. 8). Tämä koskee esityksen mukaan etenkin nuoria, jotka syyllistyvät vankilasta vapauduttuaan uusiin, vankeusrangaistukseen johtaviin rikoksiin. 

Ehdotettu muutos kohdistuu sellaisiin nuoriin rikoksentekijöihin, jotka ovat syyllistyneet ensimmäisen vankeusajan alkamisen jälkeen vähintään toistamiseen sellaiseen vakavaan rikokseen, josta on tuomittu ehdoton vankeusrangaistus, mutta joiden edellisestä vankeusrangaistuksesta on ehtinyt kulua yli kolme vuotta (HE, s. 8—9). 

YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen ((SopS) 60/1991) 37 artiklan b kohdan mukaan lapsen vangitsemiseen on turvauduttava vasta viimeisenä ja mahdollisimman lyhytaikaisena keinona. 

Esityksen mukaan ehdotetulla muutoksella ei kuitenkaan ole vaikutusta alaikäisten rikoksentekijöiden rikosoikeudelliseen kohteluun (HE, s. 9). Koska voimassa olevan sääntelyn mukaan ehdonalaisen vapauden niin sanotusta ensikertalaisuudesta voi hyötyä vain vanki, joka ei ole rikosta edeltäneiden kolmen vuoden aikana suorittanut vankeusrangaistusta vankilassa, ei rikoksen uusinut alaikäinen voi käytännössä päästä tästä lievemmästä kohtelusta osalliseksi ennen kuin on ehtinyt täyttää 18 vuotta.  

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että muutos tosiasiallisesti ankaroittaa sellaisten rikosten kohtelua, jonka 18—20-vuotias nuori on tehnyt esimerkiksi 15- tai 16-vuotiaana, koska tällainen rikos, jos siitä on tuomittu vankeusrangaistus, merkitsisi uuden 18—20-vuotiaana tehdyn rikoksen täytäntöönpanon ankaroitumista. Edellä todetun osalta valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että jo nykyisin alaikäisenä tehdyt rikokset voivat tulla huomioiduksi rangaistusta ankaroittavana seikkana henkilön tultua täysi-ikäiseksi ja tehtyään tällöin uusi rikoksia. Esimerkiksi rangaistuksen koventamista koskevassa rikoslain 6 luvun 5 §:ssä ei ole rajattu alaikäisenä tehtyjä rikoksia säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Lisäksi ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmässä voi jo nykyisin syntyä tilanteita, joissa alaikäisenä tehty rikos vaikuttaa siihen, että henkilö joutuu suorittamaan täysi-ikäisenä tehdystä rikoksesta suuremman määräosan. 

Edellä todetuin tavoin muutos kohdistuu käytännössä vain täysi-ikäisiin rikoksentekijöihin (ks. myös HE, s. 20). Joka tapauksessa alle 21-vuotiaita rikoksentekijöitä kohdellaan ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmässä jatkossakin muita lievemmin, sillä heihin sovelletaan edelleen voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti lievempiä määräosia. Alle 21-vuotias rikoksenuusija voi siten muutoksen jälkeenkin päästä ehdonalaisen vapauteen suoritettuaan rangaistuksestaan puolet, mikä vastaa yli 21-vuotiaiden rikoksentekijöiden kohdalla ensikertalaisiin sovellettavaa määräosaa. Lakivaliokunta katsoo, että tältä osin voimassa olevassa säännöksessä omaksutulle ratkaisulle on hyväksyttävät nuorten rikosoikeudelliseen erityiskohteluun liittyvät perusteet. Myös asiantuntijakuulemisessa on kiinnitetty huomiota siihen, että vankilaympäristö on nuorille erityisen haitallinen. 

Hallituksen esitystä ja saamaansa selvitystä arvioituaan lakivaliokunta katsoo, että esityksessä ehdotettua muutosta ei voi pitää alaikäisten tai nuorten rikoksentekijöiden kannalta kohtuuttoman ankarana. 

Tietojen luovuttaminen ja henkilötietojen suojaa koskeva sääntely

Esityksessä ehdotetaan, että lakiin henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa lisätään uusi 15 a §, jonka mukaan Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehillä, joiden virkatehtäviin kuuluu rangaistusajan laskeminen, on oikeus käsitellä lain 33 §:ssä tarkoitettuun hakemistoon siirrettyjä tietoja, jotka ovat välttämättömiä rangaistusajan laskemiseksi (2. lakiehdotus). Uusi säännös mahdollistaa sen, että ehdonalaisen vapauttamisen ajankohdan määrittämisessä välttämättömät tiedot ovat nykyistä pidemmän ajan saatavilla. Mainitussa hakemistossa tiedot säilytetään 50 vuoden ajan henkilön vapautumisesta. Hallituksen esityksessä on arvioitu, että näin pitkää aikaa voidaan pitää riittävänä esityksen tavoitteiden toteuttamiseksi. 

Esityksen mukaan valmistelussa on arvioitu, että pääsy välttämättömiin tietoihin rangaistusajan laskemiseksi voitaisiin toteuttaa myös pidentämällä varsinaisessa rikosseuraamusrekisterissä olevien tietojen säilytysaikoja merkittävästi nykyisestä lain 31 §:ssä säädetystä kymmenestä vuodesta (HE, s. 14). Tämä kuitenkin merkitsisi sitä, että tietoihin olisi pääsy huomattavasti suuremmalla joukolla Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehiä, mikä ei ole tarpeen esityksen tavoitteiden kannalta. Valittu sääntely turvaa paremmin tuomittujen henkilötietojen suojaa. Tietojen pidempi säilyttäminen rikosseuraamusrekisterissä edellyttäisi myös nyt ehdotettua ratkaisua suurempia muutoksia Rikosseuraamuslaitoksen tietojärjestelmiin ja aiheuttaisi lisäkustannuksia. 

Lakivaliokunta pitää 2. lakiehdotuksessa ehdotettua uutta hakemistoon siirrettyjen tietojen käsittelyä koskevaa 15 a §:ää käytännössä tarpeellisena 1. lakiehdotuksessa tarkoitettujen niin sanottujen ensikertalaisuussäännösten soveltamiseksi. Valiokunta pitää perusteltuna, että esityksessä on omaksuttu edellä todetuin tavoin henkilötietojen suojaa paremmin turvaava sääntelymalli. 

Hallituksen esityksen valiokuntakäsittelyn aikana on noussut esiin tarve säännellä myös tietojen luovuttamista tuomioistuimelle siten, että Rikosseuraamuslaitokselle säädettäisiin oikeus luovuttaa henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain 33 §:ssä tarkoitettuun hakemistoon siirrettyjä tietoja tuomioistuimelle siltä osin kuin se on vireillä olevassa asiassa välttämätöntä vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytyksiä harkittaessa. Sääntely on tarpeen sen vuoksi, että tuomioistuimen harkitessa vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytyksiä merkitystä on myös ehdonalaisen vapautumisen ajankohdalla. 

Tältä osin valiokuntakäsittelyssä on ehdotettu, että henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain 19 §:ään lisätään uusi 2 momentti, jonka mukaan "Rikosseuraamuslaitos saa salassapitosäännösten estämättä pyynnöstä ja myös oma-aloitteisesti luovuttaa 33 §:ssä tarkoitettuun hakemistoon siirrettyjä 6 §:n 1—4 kohdassa tarkoitettuja tietoja tuomioistuimelle siltä osin kuin se on vireillä olevassa asiassa välttämätöntä vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytyksiä harkittaessa". 

Hallituksen esitys on ollut perustuslakivaliokunnan arvioitavana. Perustuslakivaliokunnan käsittelyn aikana lakivaliokunta on pyytänyt perustuslakivaliokunnan lausunnon myös edellä todetusta ehdotuksesta. Perustuslakivaliokunnan antaman lausunnon (PeVL 37/2024 vp) mukaan lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Saamansa selvityksen perusteella, ja ottaen huomioon muun muassa tuomioistuimien kohtuuttoman vangitsemisen kiellon arvioimisessa tarvitsema tieto, lakivaliokunta katsoo, että 2. lakiehdotusta on tarpeen täydentää edellä kuvatulla tietojen luovuttamista tuomioistuimelle koskevalla sääntelyllä tarkemmin yksityiskohtaisissa perusteluissa selostetuin tavoin. 

Perustuslakivaliokunta on kuitenkin esityksestä antamassaan lausunnossa (PeVL 37/2024 vp) esittänyt lakivaliokunnan arvioitavaksi ja selvitettäväksi eräitä seikkoja. Ensinnäkin perustuslakivaliokunta viittaa lausunnossaan siihen, että 33 §:ssä tarkoitetun hakemiston käyttötarkoitukseksi on määritetty ensisijaisesti tutkimus. Perustuslakivaliokunta toteaa, että ehdotettu sääntely ei ole aivan ongelmatonta valiokunnan käyttötarkoitussidonnaisuuden vaatimusta koskevan käytännön valossa. Perustuslakivaliokunnan mielestä lakivaliokunnan on edellä todetuin tavoin harkittava, voidaanko sääntelyn päämäärät saavuttaa ajallisesti esimerkiksi aiempiin kymmeneen vuoteen rajatuilla tiedoilla tuomituista rangaistuksista, jotka olisivat saatavilla rikosseuraamusrekisteristä (PeVL 37/2024 vp, s. 5). 

Lakivaliokunta toteaa, että esityksen tavoitteena on toteuttaa hallitusohjelmakirjausta, jonka mukaan ehdonalaisen vapauttamisen järjestelmässä rikoksentekijä voi olla niin sanottu ensikertalainen vain kerran. Tämän tavoitteen valossa ehdotus rajata niin sanotun ensikertalaisuuden määräytyminen sellaisiin kymmenen vuotta säilyviin tietoihin, jotka ovat saatavilla rikosseuraamusrekisterissä, ei näin ollen toteuttaisi riittävällä tavalla sääntelyn päämääriä. Lakivaliokunta viittaa käyttötarkoitussidonnaisuuden vaatimuksen toteuttamisen osalta perustuslakivaliokunnan esitystä koskevassa lausunnossa antamaan arvioon (PeVL 37/2024 vp, s. 5—6). Perustuslakivaliokunta toteaa, että koska henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain 33 §:n mukaiseen hakemistoon siirrettävät tiedot on kuitenkin alun perin talletettu rikosseuraamusrekisteriin lain 4 §:n mukaan tuomitun, vangin, tutkintavangin ja yhdyskuntaseuraamusta suorittavan rangaistuksen täytäntöönpanemiseksi, tutkintavankeuden ja tutkinta-arestin toimeenpanemiseksi ja tehostetun matkustuskiellon tekniseksi valvomiseksi sekä myös rikosasioiden tietosuojalain 1 §:n 1 momentissa luetelluissa tarkoituksissa, ei ehdotettu sääntely perustuslakivaliokunnan mielestä nyt käsiteltävässä olevassa varsin erityislaatuisessa sääntelytilanteessa johda siihen, että muu kuin alkuperäiseen käyttötarkoitukseen liittyvä toiminta muodostuu rekisterin pääasialliseksi tai edes merkittäväksi käyttötavaksi siten, että se vaikuttaisi lain säätämisjärjestykseen. Ehdotetulla säännöksellä rajoitetaan perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan hakemistossa olevien tietojen käsittely siihen, mikä on välttämätöntä ja oikeasuhteista sääntelyn tavoitteen eli tuomitun rangaistusajan määrittelyn oikeellisuuden varmistamiseksi. 

Lakivaliokunta katsoo kuitenkin, että sääntelyä on syytä selkeyttää henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annetun lain 33 §:ssä tarkoitetun hakemiston käyttötarkoituksien osalta. Lakivaliokunta ehdottaa jäljempänä yksityiskohtaisissa perusteluissa tarkemmin selostetuin tavoin 2. lakiehdotuksen tarkistamista siten, että 33 §:ään lisätään hakemiston käyttötarkoituksiksi voimassa olevassa laissa olevien tutkimuksen ja muun hyväksyttävän tarkoituksen lisäksi rangaistusajan laskeminen, sekä vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytysten harkinta. 

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan myös, että lakivaliokunnan on tarkkaan selvitettävä sääntelyn yhteensopivuus EU-oikeuden kanssa erityisesti käyttötarkoitussidonnaisuudesta sekä henkilötietojen käsittelystä tutkimukseen EU-oikeudessa säädetty huomioiden (PeVL 37/2024 vp, s. 6). Perustuslakivaliokunnan mukaan lakivaliokunnan on syytä arvioida myös, millaisia nyt arvioitavan esityksen ulkopuolelle ulottuvia vaikutuksia tutkimusta varten perustetun hakemiston käytön avaamisella rangaistuksen täytäntöönpanoon liittyvään päätöksentekoon on vastaisuudessa mahdollisuudelle kerätä henkilötietoja tieteellistä tutkimusta varten. 

Lakivaliokunta toteaa, että rikosseuraamusten täytäntöönpanoon liittyvien henkilötietojen käsittely kuuluu EU:n tietosuojaa koskevassa sääntelykokonaisuudessa lähtökohtaisesti rikosasioiden tietosuojadirektiivin ((EU) 2016/680) soveltamisalaan. Direktiivi on pantu kansallisesti täytäntöön lailla henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä (1054/2018), jäljempänä rikosasioiden tietosuojalaki. Laki henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa täydentää kyseistä yleislakia. Direktiivin 8 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltion lainsäädännössä, jossa säännellään direktiivin soveltamisalaan kuuluvaa käsittelyä, on täsmennettävä ainakin käsittelyn tavoitteet, käsiteltävät henkilötiedot ja käsittelyn tarkoitukset. 

Rikosasioiden tietosuojadirektiivin 4 artiklan 1 kohdan b alakohta edellyttää, että henkilötiedot kerätään tiettyjä nimenomaisia ja laillisia tarkoituksia varten. 

Rikosasioiden tietosuojalain 5 §:ssä säädetään käyttötarkoitussidonnaisuudesta. Pykälän 1 momentin mukaan rekisterinpitäjä saa kerätä henkilötietoja vain tiettyjä nimenomaisia ja oikeutettuja tarkoituksia varten, eikä se saa käsitellä niitä kyseisten tarkoitusten kanssa yhteensopimattomalla tavalla. Rikosasioiden tietosuojalain 4 §:ssä säädetään käsittelyn laillisuusvaatimuksesta, jonka mukaan henkilötietoja saa käsitellä vain, jos se on tarpeen laissa toimivaltaiselle viranomaiselle säädetyn, lain 1 §:n 1 tai 2 momentin alaan kuuluvan tehtävän suorittamiseksi. Siltä osin kuin rikosasioissa toimivaltainen viranomainen käsittelee henkilötietoja lain 1 §:n 1 tai 2 momentin alaan kuuluvan tehtävän suorittamiseksi, käsittely on lähtökohtaisesti lainmukaista, ja jos muu myöhempi käyttötarkoitus kuuluu myös jommankumman momentin alaan, se on yhteensopiva alkuperäisen käyttötarkoituksen kanssa. Koska ehdotettu hakemiston tietojen käsittely kuuluu rikosasioiden tietosuojalain 1 §:n 1 momentin alaan (rikosasian käsitteleminen tuomioistuimessa ja rikosoikeudellisen seuraamuksen täytäntöönpano), sitä voi pitää tietojen alkuperäisen, rikosseuraamusrekisterin sisältämien tietojen käyttötarkoituksen kanssa yhteensopivana käyttötarkoituksena. Ehdotetun sääntelyn mukaisessa hakemiston tietojen käsittelyssä olisi myös tuomioistuimen kohdalla kyse mainitun lain 1 §:n 1 momentin alaan kuuluvan tehtävän suorittamisesta (rikosasian käsittely tuomioistuimessa). 

Rikosasioiden tietosuojalaissa edellytetään, että käsiteltävät tiedot ovat täsmällisiä ja käsittelyn tarkoitus huomioon ottaen päivitettyjä (7 §). On tärkeää, että rangaistusajan määrittelemisessä voidaan käyttää jatkossakin paikkansa pitäviä tietoja. Ehdotettu hakemiston käyttötarkoituksia koskeva sääntely myös varmistaisi, että tuomioistuimella on vangitsemisasiaa käsitellessään käytettävissään täsmälliset ja käsittelyn tarkoitus huomioon ottaen päivitetyt tiedot 

Rikosasioiden tietosuojadirektiivin soveltamisalasäännös ei ole selkeä tuomioistuinten osalta. Rikosasioissa toimivaltaisten tuomioistuinten kuuluminen sen soveltamisalaan on kuitenkin johdettavissa direktiivin muista säännöksistä, erityisesti 18 artiklasta, 32 artiklan 1 kohdasta ja 45 artiklan 2 kohdasta. Tarkempaa tulkintaohjeistusta saa tältä osin johdanto-osan kappaleista, joiden perusteella tarkoituksena on myös ollut se, että direktiivin täytäntöönpanolainsäädäntöä sovelletaan tuomioistuimiin (oikeusviranomaiset) silloin, kun ne käsittelevät syytteitä tai rangaistuksen täytäntöönpanoon liittyviä kysymyksiä (johdanto-osan kappaleet 11, 20 ja 80). Suomen täytäntöönpanolaki, eli rikosasioiden tietosuojalaki, on direktiiviä yksiselitteisempi siltä osin kuin on kyse lain soveltamisesta tuomioistuimiin. Kuten edellä on todettu, ehdotetun sääntelyn mukaisessa hakemiston tietojen käsittelyssä olisi myös tuomioistuimen kohdalla kyse mainitun lain 1 §:n 1 momentin alaan kuuluvan tehtävän suorittamisesta (rikosasian käsittely tuomioistuimessa). 

Hakemistossa olevien tietojen käsittelyyn sovelletaan yleistä tietosuoja-asetusta (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/679) siltä osin kuin käsittely tapahtuisi muita kuin rikosasioiden tietosuojadirektiivin mukaisia tarkoituksia varten. Yleisen tietosuoja-asetuksen soveltamisalaan kuuluvasta henkilötietojen käsittelystä ei kuitenkaan ole kyse nyt lakiin lisättävien niin sanotun ensikertalaisuussääntelyn soveltamiseen liittyvien tarkoitusten osalta. 

Rikosasioiden tietosuojadirektiivissä edellytetyn käyttötarkoitusta koskevan kansallisen sääntelyn selkeyttämiseksi lakivaliokunta ehdottaa edellä todetuin tavoin Rikosseuraamuslaitoksen henkilötietolain 33 §:n täsmentämistä siten, että siinä tarkoitetun hakemiston käyttötarkoituksiksi voimassa olevassa laissa olevien tutkimuksen ja muun hyväksyttävän tarkoituksen lisäksi rangaistusajan laskeminen, sekä vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytysten harkinta. 

Valiokunnan käsityksen mukaan rikosasioiden tietosuojadirektiivin perusteella arvioituna henkilötietojen säilyttäminen rangaistusajan laskemista sekä vangitsemisen tai vangittuna pitämisen edellytysten harkintaa varten on hyväksyttävää ja lainmukaista. Tältä osin merkityksellisiä ovat erityisesti direktiivin 4 artiklan 1 kohdan e alakohta, 5 artikla ja johdanto-osan kappale 26. Direktiivi jättää liikkumavaraa säilytysajan määrittämiseksi laissa. Edellä mainitut tarkoitukset esityksessä ehdotetun sääntelyn toteuttamiseksi välttämättä edellyttävät tietojen säilyttämistä hyvin pitkään, ja tämän vaatimuksen täyttää nykyinen hakemistossa olevien tietojen säilytysaika. Valiokunnan käsityksen mukaan direktiivistä ei voi arvioida johtuvan estettä tällaiselle säilytysajan määrittelylle. 

Tutkimuskäyttöön tapahtuvan tiedon käsittelyn osalta lakivaliokunta toteaa seuraavaa. Henkilötietojen käsittely tutkimustarkoitukseen voi perustua suoraan tietosuojan yleissäädöksiin. Henkilötietojen käsittelystä tutkimustarkoitukseen säädetään yleisen tietosuoja-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja e alakohdassa, 9 artiklan 2 kohdan j alakohdassa ja 89 artiklassa sekä tietosuojalain (1050/2018) 4 §:n 3 kohdassa, 6 §:n 1 momentin 7 kohdassa ja 31 §:ssä. Koska henkilötietojen käsittely tutkimustarkoituksiin on mahdollistettu jo yleislainsäädännöllä, ei voida pitää todennäköisenä, että nyt ehdotettava sääntely vaikuttaisi mahdollisuuteen kerätä henkilötietoja tieteellistä tutkimusta varten tulevaisuudessa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan hakemistoa koskevaa 33 §:ää vastaavaa sääntelyä ei muualla lainsäädännössä ole, mikä ilmentää mainitun säännöksen poikkeuksellista luonnetta. Merkityksellistä on myös, että rikosasioiden tietosuojalain 5 §:n 3 momentti mahdollistaa tietojen käsittelyn 1 §:n 1 tai 2 momentissa säädettyyn tarkoitukseen myös yleisen edun mukaista arkistointia taikka tieteellistä, tilastollista tai historiallista tarkoitusta varten, jos henkilötietoja näihin tarkoituksiin käsittelee rikosasioissa toimivaltainen viranomainen. Näin ollen esimerkiksi Rikosseuraamuslaitos itse saisi lähtökohtaisesti käyttää tutkimustarkoituksiin omien rekistereidensä sisältämiä tietoja suoraan rikosasioiden tietosuojalain 5 §:n nojalla. 

Hakemistossa olevien tietojen käsittelyyn sovelletaan edellä todetuin tavoin yleistä tietosuoja-asetusta siltä osin kuin käsittely tapahtuisi muuta kuin rikosasioiden tietosuojadirektiivin mukaisia tarkoituksia varten. Tältä osin merkityksellisiä ovat erityisesti yleisen tietosuoja-asetuksen 10 artikla ja 6 artiklan 4 kohta. Yleisen tietosuoja-asetuksen 10 artiklan säännökset pääsääntöisesti edellyttävät, että rikostuomioita ja rikoksia koskevien henkilötietojen käsittelyn salliminen muuhun kuin alkuperäiseen käyttötarkoitukseen perustuu nimenomaisiin lain säännöksiin. 

Edellä selostetun valossa lakivaliokunta katsoo, että esityksessä tarkoitettu sääntely lakivaliokunnan siihen tekemin muutosehdotuksin täyttää EU-lainsäädännössä henkilötietojen käsittelylle asetetut reunaehdot. 

Taloudelliset vaikutukset

Hallituksen esityksessä ehdotetun muutoksen arvioidaan lisäävän päivittäistä vankilukua noin 40 vangilla, kun nykyistä useampi rikoksenuusija suorittaa vankeusrangaistuksestaan vankilassa pidemmän ajan. Vankimäärän muutoksen arvioidaan toteutuvan täysimääräisesti noin viiden vuoden kuluessa lain voimaantulosta, mutta vaikutus alkaa kumuloitua heti voimaantulon jälkeen asteittain.  

Hallituksen esityksen mukaan arvioidut määrärahatarpeet rahoitetaan valtiontalouden kehyspäätösten ja valtion talousarvion mukaisista määrärahoista (s. 13 ja 18). Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Rikosseuraamuslaitoksen esityksestä vuonna 2025 aiheutuva lisämäärärahatarve on 656 000 euroa, jos lait tulevat voimaan esitetyn mukaisesti 1.1.2025. Määrärahan tarve lisääntyy asteittain siten, että viiden vuoden kuluttua voimaantulosta se on 3 280 000 euroa. 

Ehdotetusta muutoksesta seuraava vankiluvun nousu lisää myös sosiaali- ja terveysministeriön hallinnon alalla toimivan Vankiterveydenhuollon yksikön kustannuksia ja siten määrärahan tarvetta. Vuonna 2025 yksikön määrärahan tarve on 46 000 euroa, jos lait tulevat voimaan 1.1.2025. Vaikutukset ovat täysimääräiset viiden vuoden kuluttua voimaantulosta, jolloin lisämäärärahan tarpeen arvioidaan olevan 229 000 euroa.  

Vankiterveydenhuollon yksikön ensi vuoden lisämäärärahoja ei ole sisällytetty valtion vuoden 2025 talousarvioesitykseen. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan hallitusohjelman rangaistusten kiristämisen 12 miljoonan euron kehysvaraus mahdollistaa esityksestä aiheutuvat lisämäärärahat sosiaali- ja terveysministeriön pääluokkaan. 

Esityksestä seuraavan vankiluvun kasvua koskevassa arviossa ei ole huomioitu muuta vankimäärän lisääntymistä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan aiemmin voimaan tulleiden ja hallitusohjelman mukaisten lainsäädäntöuudistusten seurauksena vankimäärän voidaan arvioida nousevan noin 570 vangilla vuoteen 2028 mennessä. Erityisesti suljetut vankilat ovat kuitenkin jo tällä hetkellä täynnä.  

Edeltä ilmenevän perusteella lakivaliokunta pitää välttämättömänä, että Rikosseuraamuslaitoksen toimintaedellytyksiä seurataan tarkoin ja sen riittävistä määrärahoista huolehditaan. Lakivaliokunta on jo pitkään kiinnittänyt huomiota siihen, että riittämättömät resurssit ovat merkittävä riski Rikosseuraamuslaitoksen toiminnalle, täytäntöönpanon turvallisuudelle ja työturvallisuudelle (ks. LaVL 17/2024 vp, LaVL 11/2024 vp, LaVL 14/2023 vp sekä LaVM 31/2022 vp, s. 3 ja siinä viitatut aiemmat kannanotot). Valiokunta on saanut Rikosseuraamuslaitoksen toimintaedellytyksistä myös erillisen selvityksen, jota valiokunta käsittelee erikseen (O 21/2023 vp). Olennaista on myös huolehtia siitä, että Rikosseuraamuslaitoksella on riittävästi sekä vankilakapasiteettia että henkilöstöä (ks. myös LaVL 17/2024 vp).