1. Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 35 §:n muuttamisesta
35 §. Kotikuntakorvauksen määräytyminen.
Valiokunta ehdottaa, että säännöstä täsmennetään lisäämällä siihen maininta Helsingin eurooppalaisesta koulusta, jotta säännöksestä ilmenee selkeästi, että mainittu koulu kuuluu 94 prosentin kotikuntakorvauksen piiriin muiden valtion koulujen tavoin. Täsmentämisen tarve johtuu siitä, että Helsingin eurooppalainen koulu on valtion koulu, mutta sen järjestämislupa on annettu muista valtion kouluista poiketen kyseistä koulua koskevan erityislain, eikä perusopetuslain 8 §:n nojalla.
2. Laki perusopetuslain 17 §:n muuttamisesta
17 §. Erityinen tuki.
Yleisperusteluissa mainitusta syystä 17 §:n muutosehdotus on käynyt tarpeettomaksi ja valiokunta ehdottaa sen poistamista lakiehdotuksesta. Vastaava sääntely on hallituksen esitykseen HE 114/2024 vp liittyvässä sivistysvaliokunnan mietinnössä SiVM 11/2024 vp ehdotettu siirrettäväksi perusopetuslain uuteen 20 f §:n 2 momenttiin, jota valiokunta ehdottaa muutettavaksi jäljempänä kyseisen säännöksen yksityiskohtaisista perusteluista ilmenevällä tavalla.
20 c §. Oppilaskohtaiset tukitoimet ja niiden järjestäminen. (Uusi).
Valiokunta ehdottaa, että pykälään lisätään uusi 4 momentti, jossa säädetään, että valtion koululla ja yliopistojen harjoittelukoululla on velvollisuus järjestää nykytilannetta vastaavasti oppilailleen perusopetuslain 31 §:n 1 momentin mukaiset tulkitsemis- ja avustajapalvelut siten kuin siitä kyseisessä säännöksessä säädetään. Koska valtion koulujen ja yliopistojen harjoittelukoulujen kotikuntakorvausta ei esitetä nostettavaksi, niille ei esitetä lakisääteistä velvollisuutta oppilaskohtaisten tukitoimien järjestämiseen. Tämä velvollisuus kuitenkin on niillä opetuksen järjestäjillä, joille se on niiden järjestämisluvassa määrätty.
Valiokunta ehdottaa, että edellä todetun momentin lisäyksen vuoksi pykälän sivistysvaliokunnan mietinnön SiVM 11/2024 vp mukainen 4 momentti siirretään uudeksi 5 momentiksi.
20 f §. Tukea koskeva päätös. (Uusi).
Valiokunta toteaa, että pykälän sivistysvaliokunnan mietinnön (SiVM 11/2024 vp) mukainen 2 momentti vastaa pääosin voimassa olevan perusopetuslain 17 §:n 5 momenttia. Saadun selvityksen mukaan säännöstä on tarpeen muuttaa siten, että siinä otetaan huomioon nyt käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä esitetty yksityisten opetuksen järjestäjien kotikuntakorvauksen nostamisesta johtuva erityisen tuen järjestämisvelvollisuuden ulottaminen mainituille opetuksen järjestäjille. Edellä todetun lisäksi valiokunta ehdottaa säännöksen selkeyttämistä niin, että sen sanamuodossa korostuu tukitoimien järjestämisvastuun sijasta sitä koskeva päätöksentekemisen vastuutaho. Ehdotetulla muutoksella säännöksen sanamuoto vastaa paremmin sen tarkoitusta.
20 h §. Perusopetuksen oppimäärästä tai opetussuunnitelman tavoitteista poikkeaminen. (Uusi).
Valiokunta saadun selvityksen perusteella ehdottaa, että SiVM 11/2024 vp mietinnön mukaiseen 20 h §:ään lisätään uusi 5 momentti, jossa säädetään siitä, että valtion koulu ja yliopiston harjoittelukoulu eivät ole velvollisia järjestämään pykälän mukaisia tukitoimia, koska näiden kotikuntakorvausta ei ole esitetty muutettavaksi. Edellä todetusta poiketen valtion koululla tai yliopiston harjoittelukoululla on velvollisuus mainittujen tukitoimien järjestämiseen, jos se on näiden järjestämisluvassa niin määrätty.
Valiokunta ehdottaa, että edellä todetun momentin lisäyksen vuoksi sivistysvaliokunnan mietinnön SiVM 11/2024 vp mukainen 5 momentti siirretään 6 momentiksi.
20 i §. Perusopetuksen järjestäminen oppilaalle oppimiskykyyn vaikuttavan vamman, sairauden tai toimintakyvyn rajoitteen perusteella. (Uusi).
Valiokunta ehdottaa, että pykälään lisätään uusi 3 momentti, jonka mukaan yksityisellä opetuksen järjestäjällä on velvollisuus järjestää pykälän mukaista opetusta, jos sillä on tähän määrätty tehtävä järjestämisluvassaan. Valiokunta pitää perusteltuna, että yksityisten opetuksen järjestäjien lakisääteisten velvoitteiden laajentaminen ei koske oppimiskykyyn vaikuttavan vamman, sairauden tai toimintakyvyn rajoitteen perusteella järjestettävää opetusta, jotta velvoitteet vastaavat olennaisilta osin tässä hallituksen esityksessä muutettavaksi ehdotetun perusopetuslain 17 §:n 1 momenttia.
31 §. Opetuksen maksuttomuus. (Uusi).
Valiokunta ehdottaa, että pykälän 1 momenttia selkeytetään siten, että sen mukaisten palvelujen ja apuvälineiden järjestäminen kuuluvat voimassa olevan sääntelyn mukaisesti myös valtion koululle ja yliopistojen harjoittelukoululle. Säännöksessä tarkoitetut palvelut ja apuvälineet ovat oppilaalle maksuttomia.
Johtolause ja lain nimike.
Edellä 17 §:n kohdalla todettuun viitaten sekä lakiin ehdotettavien uusien pykälien lisäämisen vuoksi valiokunta ehdottaa lain nimikkeen ja johtolauseen muuttamista ehdotettuja muutoksia vastaavasti.