​​​​​​​​​​

 

Kuva: Esa Hilli / Eduskunta 

Eduskunta lapsen silmin

Eduskunta on lapselle eriskummallinen paikka. Talo on valtavan suuri ja sisällä on tärkeitä mutta ystävällisiä aikuisia. Muutamat muistelijat ovat lapsena päässeet tutustumaan Eduskuntataloon koululaisvierailuja tarkemmin. Syrjäseudun lapsen muistiin on saattanut tallentua välähdyksiä kansanedustajan tapaamisesta ja sen virittämästä poikkeuksellisesta tunnelmasta.  

Ravintolan nuorin työ​ntekijä
Sauli Niinistö vastasi kuin poliitikko
Melkein kuin pienois-Versailles peilisaleineen
Paternosterin ”kielletty” kierros
Kansanedustajan autokyyti vai tarakalla kotiin?
Kun edustajan palkkio vastasi toimistovirkailijan palkkaa
Pöytä koreaksi Eino Poutiaiselle
Paras kesälomakokemukseni

Kertoja 32: Ravintolan nuorin työntekijä

Äitini meni töihin Eduskunnan ravintolaan vuonna 1975, jona vuonna täytin 8 vuotta; aloituspäivänä olivat liput puolitangossa Sylvi Kekkosen kuoleman johdosta.

Ravintolatoiminta oli silloin Elannolla. Ehkä vuotta paria myöhemmin aloin eri syistä silloin tällöin vierailemaan äidin työpaikalla. Siihen aikaan kuljin reippaasti pääovesta sisään, enkä muista, että vahtimestarit olisivat koskaan kysyneet mitään.

Muistan joskus kirjoittaneeni koneella seuraavan päivän ruokalistoja. Erityisesti on jäänyt mieleen se, että jouduin monta kertaa varmistamaan, että havaijinleike on ruotsiksi tosiaan jotakin niin monimutkaista kuin hawaiischnitzel. Samoin sain laskea useiden kilojen painoisella mekaanisella laskukoneella - mitä, sitä en enää muista.

Tiskikoneen käyttäjänä olin myös. Keittiössä oli vallan juhlallisia kaasuliesiä ja myös silloin erikoinen mikroaaltouuni. Paikan emäntä oli Meri Lindquist, joka mm. kerran säikytti minut ahtautumalla tavarahissiin, ajamalla sillä ylös ja ryntäämällä ulos. (Muista työntekijöistä muistan kahvilassa työskennellen Kaisu Summasen, jonka nimi ja kuva ihan äsken olivat jossakin lehdessä: on edelleen siellä töissä.) Mutta kukaan ei kieltänyt vaeltelemasta rakennuksessa muutenkin, ja siellähän riitti käytäviä.

Ainoastaan istuntosalin permanto oli kiellettyä aluetta. Tätäkään ei koskaan kukaan – ihme kyllä – ihmetellyt. Joskus kaverinani oli kansanedustajan tytär, jonka nimen olen unohtanut. Paternosterhissillä ajoimme sekä ullakon että kellarin kautta. Olen myös käynyt väestönsuojassa ja – no ties missä. Puhemiehen käytävän lattia narisi; kolmas kerros oli punainen, neljäs vihreä. 

Ravintolan tiskin takana pyöriessä tulin esitellyksi monille sen ajan politiikan isoille nimille – Virolainen, Holkeri, Sukselainen jne. Lehtimiehet sen sijaan eivät olleet äitini silmissä korkeassa kurssissa. Joiltakuilta piti panna piikkikin kiinni. 

Jossakin vaiheessa kuri talossa sitten tiukkeni niin, että kulku siirtyi keittiön takaovelle, eikä kasvaessa käytävillä juokseminen enää ollut niin jännittävää. Äitini jäi sairauseläkkeelle 1986. Minulla on edelleen hyllyssä kaksi lasia, joihin on taiten hiottu Suomen leijona; samoin suvulla on eduskuntatalosta pelastettu puutuoli. Näitä joskus 80-luvulla heiteltiin roskalavalle.

Tulkoon vielä tähän kerrottua Rautakoura-nimisestä oluesta. Sitä tuotti joku pienehkö panimo, jonka myyntiedustaja kai tykkäsi liikaa omista tuotteistaan. Säälistä äiti häneltä tilasi aina yhden korin, että voisivat sanoa, että tätä Eduskunnassakin juodaan. Kukaan sitä ei koskaan tilannut, mutta jos kysymykseen merkistä vastattiin, että mitä vaan, annettiin Rautakouraa. Seuraavalla kerralla vastaus oli: "Mitä vaan, mutta ei sitä Rautakouraa."

 

Ravintolan keittiö eduskuntatalon pohjakerroksessa 1950-luvulla. Takana emäntä Lempi Terho. Osvald Hedenström / Hede-foto / Eduskunta

Kertoja 36: Sauli Niinistö vastasi kuin poliitikko

Asuin ensimmäiset kouluvuoteni Helsingissä, mutta eduskunnassa vierailin vasta perheeni muutettua Saloon, minun kuudennella vuosiluokallani.

Luokkaretkellä Eduskuntatalossa meidät otti vastaan salolainen kaiketi ensimmäisen kauden kansanedustaja Sauli Niinistö. Eduskuntatalo tuntui hiljaiselta ja suurelta, mutta asioista joista mahdollisesti puhuimme, en muista oikeastaan mitään.

Kuitenkin, kun vierailu oli päättymässä ja laskeuduimme valtiosalista marmoriportaiden kautta pääaulaan, opettajani kysyi Niinistöltä jotain. Poliitikon vastauksen jälkeen opettaja syöksyi luokseni ja kuiskasi: "Kuulitko, Rami? Se pyöritteli vaan, eikä vastannut mun kysymykseen ollenkaan."

En ollut kuullut, tai ymmärtänyt, ja muistan nolostuneeni, koska minäkään en osannut vastata opettajalle mitään järkevää. Näin jälkikäteen olen toki otettu siitä, että opettajani valitsi minut keskustelukumppanikseen 11-12 -vuotiaiden lasten joukosta.

Pahoittelen ymmärtämättömyyttäni, Sanna! Nyt tietäisin mitä sanoa.

Kertoja 39: …melkein kuin pienois-Versailles peilisaleineen​​

Koulujen hiihtolomilla isä (kansanedustaja) vei minut Helsinkiin seuraamaan valtiopäivien avajaisia. Eduskuntatalon monumentaalisuus, kuin Assyrian ja Mesopotamian palatsit ja valtiosalin valtavat ovet ja marmorilattiat tekivät valtavan vaikutuksen. Melkein kuin pienois-Versailles peilisaleineen.

Diplomaattikunnan pukuloisto oli pienen tytön maailmassa ennennäkemätöntä. Myöhemmin isä järjesti perheelleen, myös lapsenlapsille, tutustumiskäyntejä kulissien taakse, puhemiehen tiloihin ja valiokuntahuoneisiin. Suomen taiteen mestarityöt häikäisivät, Pekka Halosen työt erityisesti sekä Väinö Aaltosen veistokset.

Pyörivä hissi pelotti, koska ei tiennyt milloin piti hypätä pois. Eduskunnan kahvilassa tapasin isääni opiskeluaikoinani hyvän aterian äärellä. Se voitti Porthanian ruoan eikä tarvinnut itse maksaa.

Eduskunnan kirjastossa luin maakuntalehtiä ja tein seminaaritöitäni valtio-opista ja tapasin myös kansanedustajia. Johannes Virolaisen ja Meeri Kalavaisen ystävällisyys jäivät mieleen. He kyselivät opintojeni sujumista.

Kertoja 44: Paternosterin ”kielletty” kierros

Joskus isä otti minut ja seuraavan siskoni mukaansa Helsinkiin ja pääsimme käymään Eduskuntatalossa. Näin tapahtui joitakin kertoja 40-luvun lopussa/50-luvun alussa.

Minulla on aika hämäriä muistikuvia siitä: muistan, kuinka hauskaa oli päästä sinne, muistan loputtoman ulkoraput, mukavan vahtimestarin, kahvilan ystävälliset tarjoilijat, mutta ennen kaikkea muistan paternoster-hissin! Oli ehdottomasti kielletty ajaa "ympäri" hissillä, mutta tietysti me lapset teimme niin. Muistan myös istuntosalin, saimme vilistellä siellä, kun sali oli tyhjä.

Uskon, että isäni kiinnostus politiikkaan, toimiminen kansanedustajana, halunsa hoitaa yhteisiä asioita, on vaikuttanut omaan kiinnostukseeni yhteiskunnallisiin asioihin. Varhaiset muistikuvani itse Eduskuntatalosta vaikuttavat edelleenkin siihen, että olen myös hyvin kiinnostunut rakennuksesta arkkitehtuurin ja rakennushistorian kannalta.

Kertoja 49: Kansanedustajan autokyyti vai tarakalla kotiin?

Asuin Kuusamossa pienessä kylässä. Naapurikylää oli tulossa vaalitilaisuus eduskuntavaalien alla. Vierailijana oli kansanedustaja, sittemmin maaherra Niilo Ryhtä.

Menimme isän kanssa tilaisuuteen polkupyörällä. Istuin tarakalla, olinhan vielä reilusti alle kouluikäinen.

Itse tilaisuudesta en muista mitään, mutta sen muistan, että Ryhtä olisi ottanut minut kyytiin paluumatkalle. Kotini oli hänen matkansa varrella. Vaikka autokyyti olisi kovasti kiinnosti, päädyin kuitenkin turvalliseen isän kyytiin. Eli palasin takaisinkin pyörän tarakalla.

Olen ollut aina kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja kunnallispolitiikassakin jo parikymmentä vuotta. Voi olla, että kiinnostuksen yksi alkujuuri on tuo vaalitilaisuus.

Kertoja 60: Kun edustajan palkkio vastasi toimistovirkailijan palkkaa

Olen itse syntynyt vuonna 1941 heinäkuussa (nyt 75 vuotta), joten muistan lapsen silmin ja ajatuksin niitä aikoja, jolloin isäni valittiin eduskuntaan Pohjois-Karjalan piiristä sos.dem. piirisihteerin toimesta.

Mieleeni on painunut ikuisesti, kun kävimme koko perhe hänen sodanjälkeisillä puhujamatkoillaan pitkin Pohjois-Karjalan rajaseutuja. Muistan hyvin, kuinka silloin perheissä oli todella köyhyyttä ja todellista puutetta kaikesta. Itseäni järkytti suuresti eräskin perhe, jossa oli lapsia todella useita, varmasti vuoden välein syntyneitä.

Etenkin se on jäänyt painamaan mieltäni, kun lapsille ei ollut kuin yhdet suuret kengät joilla vuoron perään lapset pääsivät ulos liikkumaan ja silloin oli kova talvi lumineen. Kaikesta puutteesta huolimatta meitä pidettiin kuin kukkaa kämmenellä eli todella hyvänä. Meille tarjottiin vähistä ruokatarvikkeistaan valmistettua kalakeittoa jossa ei kalaa juuri näkynyt, mutta se maistui todella hyvältä.

Nyt jälkeenpäin ajatellen oikein hävettää sitä syötyämme, miksi he meille raaskivat antaa sitä, vaikka varmasti omat lapset olisivat tarvinneet sitä paljon enemmän. Kaikista näistä perheistä itselleni on jäänyt ikiajoiksi parhaat muistot kuinka vähästä voi tuottaa toiselle suuren ilon.

 

Muistelija noin yhdeksänvuotiaana Joensuussa. Kirjoittajan kotialbumi.

Siihen aikaan vanhempani pystyivät, kiitos äitini käsityötaidon ym. taitojen ohessa loihtimaan kotiimme yhtä sun toista, ettemme joutuneet kärsimään mistään puutteesta.

Siihen aikaan eivät kansanedustajat saaneet edustuskuluihin avustusta vaan liikkuivat VR:n junilla. Se taisi olla ainut kulkuneuvo niinä vuosina, joka kuului oikeutetusti kansanedustajien käyttöön. Senkin muistan isäni kertoneen, ettei kansanedustajien palkkiot olleet siihen aikaan kuin verrattavissa toimistovirkailijan palkkaan. Kaukana nykyisistä palkkioista.

Ensimmäiset appelsiinit saimme veljeni kanssa silloin, kun vanhempani kävivät sosiaalidemokraattien ulkomaan matkoilla. Appelsiinit ei oikein silloin maistuneet hyviltä niin kuin nykyään. Muutenkin saimme silloin tuliaisina jopa kypsiä päärynöitä, joita äitini kantoi sylissään Ruotsin-matkaltaan.

Kertoja 33: Pöytä koreaksi Eino Poutiaiselle

Pikkutyttönä oli mielenkiintoista seurata, kun isämme oli mukana politiikassa.

Oli talvi, oliskohan ollut jotku vaalit tulossa 1950-luvulla. Isämme Leonard Leinonen puhui pitkään hyvästä ja tomerasta miehestä, Eino Poutiaisesta. Muistelen Poutiaisen olleen Pientalonpoikien puoluetta, voin toki muistaa väärinkin tuon puolueen.

Asuimme Pulkkilassa Lusikkaperällä, Pitkäahon tilalla ja sinne odottelimme suurta vierasta. Isä haki Poutiaisen pariskunnan noin 4 kilometrin päästä linja-autoasemalta reen eteen valjastetulla hevosella, olihan talvi. Talossa tarjottiin parasta korkia-arvoiselle parille.

Isä kuskasi hevosella heitä puhepaikkoihin ja me lapsetkin oltiin täpinöissä tallaisista vieraista, niitähän oli harvoin pienessä kylässä. Muistelen Poutiaisen olleen vaalakka ja pulska pienikokoinen mies.

Isämme kävi useita kertoja eduskunnassa neuvottelemassa kunnan asioista, oliskohan ollut raha-asioita. Häneltä on jäänyt valokuvia niistä käynneistä, tietysti ne ovat arvokkaita meille lapsille.

 

Pulkkilan kunnan valtuuskunta eduskuntavierailulla kuvattuna istuntosalin lehterillä. Kirjoittajan kotialbumi.

Kertoja 75: Paras kesälomakokemukseni

Mummoni ystäväpariskunta oli 1960 alussa Eduskuntatalon vahtimestareina.
Kesällä 1962 pääsin mummoni ja setäni Ford Anglian kyydissä ensimmäiselle
Helsingin-matkalleni. Vahtimestari Kalle Hakala esitteli meille Eduskuntatalon istuntosalia.

Muistan kun sain käteeni puhemiehen puisen nuijan ja kopautin sillä vanhan istuntosalin puhemiehen korkeaan pöytään!

Se oli mieleenpainuva kokemus vähän yli 10 vuotiaalle. Pidin  seuraavana syksynä esitelmän oppikoulun äidinkielen tunnilla aiheesta "Paras kesälomakokemukseni".
Esitys oli kuulema niin aito, että kuulijat kuulivat nuijan kopautuksen omin korvin!

Vuosikymmeniä myöhemmin HS:n kuukausiliitteessä oli kirjoitus ja valokuva korkeasta kaari-ikkunasta. Tuijotin valokuvaa jonkin aikaa kunnes muistin... sehän on Eduskuntatalon vahtimestarin asunnon ikkuna! - Olinhan yöpynyt siellä vuosikymmeniä sitten. Erikoisen muotoinen, kaunis kaari-ikkuna  oli jäänyt lähtemättömästi lapsen mieleeni! Joskus olen maininnut jollekulle yöpyneeni Eduskuntatalossa - se on herättänyt asiaankuuluvaa ihmettelyä:-)​​​​​​​​​​​​​