Alaikäisavioliittojen poikkeuslupamenettelyn kumoaminen

Alaikäisavioliittojen poikkeuslupamenettelyn kumoaminen


Säädöshanke ei enää ole vireillä, eikä tietopakettiin lisätä uutta aineistoa


Tämä tietopaketti käsittelee hallituksen esityksen HE 211/2018 valmistelua ja eduskuntakäsittelyä.

Hallituksen esitys eduskunnalle: HE 211/2018
Hankkeen pohjalta annetut lait: 351/2019 ja 352/2019

Hankkeen tausta

Oikeusministeriössä valmisteltiin hallituksen esitys, jonka toteutuessa luvanvaraisista alaikäisavioliitoista tulee maassamme oikeushistoriaa. Lakiesityksessä ehdotettiin kumottavaksi avioliittolain säännös, jonka mukaan oikeusministeriöllä oli erityisestä syystä mahdollista myöntää alle 18-vuotiaalle lupa avioitua. Samalla ehdotettiin muutettavaksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettua lakia vastaamaan avioliittolain muutosta.

Ehdotettu muutos on hyvin linjassa kansainvälisen kehityksen kanssa. Kansainvälisillä areenoilla, erityisesti YK:n piirissä, on korostettu lapsiavioliittojen ennaltaehkäisemisen tärkeyttä, ja Suomi on sitoutunut useisiin kansainvälisiin instrumentteihin, jotka liittyvät alaikäisen oikeuteen solmia avioliitto. Kansainvälisesti ei ole toistaiseksi saavutettu yksimielisyyttä avioliiton solmimisen vähimmäisiästä, mutta erinäisissä suosituksissa on esitetty, että vähimmäisiän tulisi olla 18 vuotta. Alaikäisen mahdollisuudesta saada poikkeuslupa avioitumiselleen on viime vuosina luovuttu myös Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa.

Eduskunta hyväksyi 19.2.2019 ehdotetut lainmuutokset. Laki (351/2019) avioliittolain 4 ja 109 §.n muuttamiseksi ja laki (352/2019) lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 3 §:n muuttamisesta astuvat voimaan 1.6.2019.

Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä

Alaikäisen avioliittoa koskevien säännösten arviointi. Hankeen OM049:00/2017 toimikausi alkoi 30.11.2015.
– Asiasta laadittiin arviomuistio, joka oli lausuntokierroksella 29.6.–7.9.2018. Lausunnot ovat luettavissa lausuntopalvelu.fi -palvelussa.

Alaikäisavioliittojen sääntelyt​arve -arviomuistio. Oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 21/2018. 

Käsittely eduskunnassa

Lakialoite LA 8/2015: Avioliittolain 4 §:n 2 momentin kumoamisesta – Tytti Tuppurainen (sd)

Kirjallinen kysymys KK 218/2015: Lapsiavioliittojen estämiseksi – Eeva-Johanna Eloranta (sd)

Kirjallinen kysymys KK 263/2015: Turvapaikanhakijoiden lapsiavioliitoista – Satu Taavitsainen (sd)

Kirjallinen kysymys KK 427/2017: Lapsiavioliittojen lopettamisesta Suomessa – Hanna Sarkkinen (vas)

Kirjallinen kysymys KK 75/2018: Pakkoavioliitoista – Olli-Poika Parviainen (vihr)

Hallituksen esitys HE 211/2018 eduskunnalle laeiksi avioliittolain 4 ja 109 §:n sekä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 3 §:n muuttamisesta annettiin eduskunnalle 25.10.2018.

Lähetekeskustelussa 8.11.2018 asia lähetettiin lakivaliokuntaan.

Lakivaliokunnan mietintö LaVM 17/2018, 8.2.2019.

Ensimmäinen käsittely 15.2.2019:
Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 211/2018 vp sisältyvien 1.–2.lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena.
Eduskunta yhtyi valiokunnan ehdotukseen lakialoitteeseen LA 8/2015 vp sisältyvän lakiehdotuksen hylkäämisestä.
Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi.

Toinen käsittely 19.2.2019:
Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt, hallituksen esitykseen HE 211/2018 vp sisältyvät 1.–2. lakiehdotuksen.
Eduskunta pysyi ensimmäisessä käsittelyssä tekemässään päätöksessä lakialoitteeseen LA 8/2015 vp sisältyvän lakiehdotuksen hylkäämisestä.
Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi.
Eduskunta hyväksyi mietintöön sisältyvän lausumaehdotukset. 
Asian käsittely päättyi.

Oikeusvertailevaa aineistoa

Hallituksen esityksessä HE 211/2018 on kansainvälistä oikeusvertailua sivuilla 3–6.

Kansainvälinen sääntely

YK:n suostumusta avioliittoon, vähimmäisavioikää ja avioliittojen kirjaamista koskeva yleissopimus (SopS 50/1964)

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus (SopS 68/1986)

Istanbulin sopimus eli Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (SopS 53/2015)
– Sopimuksen 37 artikla käsittelee pakkoavioliittoa ja 32 artikla pakkoavioliittojen siviilioikeudellisia seurauksia. Mainittuja artikloita käsitellään myös hallituksen esityksessä HE 155/2014, joka koskee tämän sopimuksen voimaansaattamista Suomessa.

General comment no. 4 (2003): Adolescent health and development in the context of the Convention on the Rights of the Child
– YK:n lapsen oikeuksien komitean yleiskommentti.
– Komitea suosittaa, että sopimusvaltiot tarkistavat ja tarvittaessa muuttavat lainsäädäntöään ja käytäntöjään avioliiton vähimmäisikärajan nostamiseksi 18 vuoteen (kohta 20).

Resolution 14​68 (2005) Forced marriages and child marriages
– Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen päätöslauselma.
– Päätöslauselmassaan Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous suosittaa, että jäsenvaltiot asettavat avioliiton solmimisen ikärajan 18 vuoteen ja pidättäytyvät tunnustamasta ulkomailla solmittuja lapsiavioliittoja paitsi tapauksissa, joissa avioliiton tunnustaminen on lapsen intressien mukaista.

Resolution 2233 (2​018)​ Forced marriage in Europe
– Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen päätöslauselma.

Sääntely Euroopan unionissa

Kohti varhais- ja pakkoavioliittojen vastaista EU:n ulkoista strategiaa : seuraavat askeleet (2017/2275(INI).
– Euroopan parlamentin päätöslauselma 4.7.2018.

Sääntely muissa maissa

Ruotsi

Äktenskapsbalk (1987:230)

Alaikäisen mahdollisuus poikkeusluvalla avioitua poistettiin Ruotsin avioliittoa säätelevästä laista vuonna 2014. Kyseisen lainmuutokset valmisteluaineistot löytyvät seuraavalta sivulta:

Stärkt skydd mot tvångsäktenskap och barnäktenskap samt tillträde till Europarådets konvention om våld mot kvinnor. Prop. 2013/14:208.

Ulkomailla solmittujen avioliittojen tunnustamisesta säädellään seuraavassa laissa:
Lag (1904:26 s.1) om vissa internationella rättsförhållanden rörande äktenskap och förmynderskap

Kyseisen lain sääntelyä ulkomailla alaikäisenä solmittujen avioliittojen tunnustamisesta tiukennettiin Ruotsissa lainmuutoksella joka astui voimaan 1.1.2019.

Muutossäädös: Lag om ändring i lagen (1904:26 s. 1) om vissa internationella rättsförhållanden rörande äktenskap och förmynderskap 2018:1973

Muutossäädöksen valmisteluaineistot löytyvät seuraavalta sivulta:

Förbud mot erkännande av utländska barnäktenskap. Prop. 2017/18:288.

Norja

Lov om ekteskap [ekteskapsloven] LOV-1991-07-04-47

Ehdoton kielto alle 18-vuotiaiden solmia avioliitto lisättiin avioliittolakiin kesäkuussa 2018 annetulla lainmuutoksella joka astui voimaan 1.7.2018. Muutoslain hallituksen esitys:

Prop. 49 L (2017–2018) Endringer i ekteskapsloven (absolutt 18-årsgrense for å inngå ekteskap i Norge)

Tanska

Bekendtgørelse af lov om ægteskabs indgåelse og opløsning LBK nr 54 af 23/01/2018

Vuonna 2017 Tanskan avioliittolaista poistettiin alaikäisen mahdollisuus saada poikkeuslupa avioitumiselleen ja 18 vuotta on nyt ehdoton alaikäraja avioitumiselle. Lainmuutoksen esityöt löytyvät seuraavalta sivulta:

L 94 Forslag til lov om ændring af lov om ægteskabs indgåelse og opløsning, udlændingeloven og værgemåls-loven.

Kirjallisuutta ja aiheeseen liittyvää tutkimusaineistoa

Pakkoavioliittojen esiintyminen ja ilmitulo Suomessa / Virve Toivonen. Selvitysmuistio, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti. Julkaistu 9/2017. Selvitysmuistio on laadittu oikeusministeriön pyynnöstä.

Perhe- ja jäämistöoikeuden perusteet / Urpo Kangas. Helsinki, Talentum, 2013.
Kankaan julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa
– Luettavissa myös Verkkokirjahylly-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa

Perus- ja ihmisoikeudet ja perhe / Liisa Nieminen. Helsinki, Talentum, 2013. Teoksen sivuilla 148, 152, 156, 162–164, 231 ja 307 käsitellään lapsiavioliittoa.
Niemisen julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa
– Luettavissa myös Verkkokirjahylly-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa

Islamilaisesta perheoikeudesta Suomen kansainvälisen avioliitto-oikeuden valossa : erityisesti ehdottomuusperiaatteen (ordre public) soveltamisen kannalta / Tuulikki Mikkola. Defensor Legis 2/2007. Artikkelin sivulla 176 käsitellään lapsiavioliittoa.
Defensor Legis -lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa
– Luettavissa myös Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Ulkomaisen avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen tunnustaminen / Markku Helin. Lakimies 4/2002. Artikkelin sivuilla 547–549 käsitellään lapsiavioliittoa.
Lakimies-lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa
– Luettavissa myös Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Kansalaisvaikuttaminen

Lausuntopalvelu.fi: Arviomuistio alaikäisavioliittojen sääntelytarpeesta
– Lakiesitys oli lausunnoilla 29.6.–7.9.2018.

Muuta aineistoa

Kotimaista oikeuskäytäntöä:
KHO:2005:87

Eurooppalaista oikeuskäytäntöä:
European Court of Human Rights. 2015. Case of Z.H. and R.H. v. Switzerland, Application no. 60119/12 (8.12.2015).

Sisällöllinen toimitus: Reea Salminen ja Erika Bergström, marraskuu 2018, päivitetty 29.3.2019. Sähköpostit: etunimi.sukunimi@eduskunta.fi