Rikoksiin syyllistyneiden ja yleiselle järjestykselle vaarallisten henkilöiden maasta poistaminen


Säädöshanke ei enää ole vireillä, eikä tietopakettiin lisätä uutta aineistoa


Tämä tietopaketti käsittelee hallituksen esityksen HE 24/2018 valmistelua ja eduskuntakäsittelyä.

Hallituksen esitys eduskunnalle: HE 24/2018 
Hankeen pohjalta annettu laki: 1022/2018

Hankkeen tausta

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategisessa ohjelmassa (29.5.2015) todetaan, että törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden, rikoksen uusijoiden ja yleiselle järjestykselle vaarallisten henkilöiden maasta poistamista nopeutetaan.

Hankkeessa selvitettiin ongelmia, jotka liittyvät maasta poistamiseen niissä tapauksissa, joissa kyse on rikoksiin syyllistyneistä ja yleiselle järjestykselle vaarallisista henkilöistä. Hankkeessa käytiin läpi asiaa koskevat ulkomaalaislain muutostarpeet sekä viranomaiskäytännöt ja niiden ohjeistus.

Aihetta käsiteltiin eduskunnassa myös keväällä 2016 Rikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen karkottamista koskevan kansalaisaloitteen KAA 4/2015 yhteydessä. Kansalaisaloitetta koskeva hallintovaliokunnan mietintö HaVM 8/2016 sisältää taustoittavan tarkastelun kyseessä olevasta aiheesta.

Eduskunta hyväksyi 12.10.2018 lain (1022/2018) ulkomaalaislain muuttamisesta. Laki tulee voimaan 1.1.2019.

Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä

Eräiden rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisen nopeuttaminen, valmistelu sisäministeriössä  

Rikoksiin syyllistyneiden ja yleiselle järjestykselle vaarallisten henkilöiden maasta poistaminen. Hankkeen SM045:00/2015 toimikausi: 24.9.2015–31.12.2016.

Luonnos hallituksen esitykseksi ulkomaalaislain muuttamisesta 5.7.2017

Lausuntokierros 6.7.2017–25.8.2017. Lausuntopyyntö ja lausunnot hankkeen sivulla kohdassa Asiakirjat.

Luonnos hallituksen esitykseksi ulkomaalaislain muuttamisesta 27.11.2017

Lausuntokierros 29.11.2017–29.12.2017. Esityksestä järjestettiin aiemmin lausuntokierros 10.7.–25.8.2017. Esitysluonnoksen jatkovalmistelussa siihen on saadun lausuntopalautteen jälkeen tehty muutos, joka koskee määräajan asettamista hallinto-oikeuksille täytäntöönpanokieltoasian ratkaisemisessa. Lausuntopyyntö ja lausunnot hankkeen sivulla kohdassa Asiakirjat.

Kysymyksiä ja vastauksia lausuntopyyntöön liittyen ​​​​

Käsittely eduskunnassa

Kirjallinen kysymys KK 782/2012: Oleskeluluvalla olevan rikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen karkottaminen (Hakkarainen, Teuvo / ps)

Kirjallinen kysymys KK 923/2012: Vakaviin rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maastakarkottamisen edistäminen (Niinistö, Jussi / ps)

Kirjallinen kysymys KK 1012/2012: Ulkomaalaisen maastapoistaminen kotimaahansa(Mäntymaa, Markku /kok)

Kirjallinen kysymys KK 1146/2014: Täytäntöön pantujen karkotuspäätösten tilastoiminen (Hirvisaari, James / m11) 

Lakialoite LA 31/2015: Rikoslain muuttamisesta (Ville Tavio / ps ym.)

Kansalaisaloite KAA 4/2015: Rikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen karkoittaminen
– hallintovaliokunnan mietinnön HaVM 8/2016 mukaisesti kansalaisaloite hylättiin

Lakialoite LA 9/2017: Ulkomaalaislain 127 §:n muuttamisesta (Timo Heinonen / kok)

Hallituksen esitys HE 24/2018 eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta annettiin eduskunnalle 28.3.2018

Lähetekeskustelussa 4.4.2018 asia lähetettiin hallintovaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan on annettava lausunto.

Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 18/2018, 14.6.2018.

Hallintovaliokunnan mietintö HaVM 10/2018, 3.10.2018

Valiokunnissa kuultujen asiantuntijoiden lausunnot

Ensimmäinen käsittely 9.10.2018:
Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 24/2018 vp sisältyvän lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Lakiehdotuksen ensimmäinen käsittely päättyi.

Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyn, hallituksen esitykseen HE 24/2018 vp sisältyvän lakiehdotuksen. Lakiehdotuksen toinen käsittely päättyi.
Asian käsittely päättyi.​

Oikeusvertailevaa aineistoa

Luonnos hallituksen esitykseksi ulkomaalaislain muuttamisesta 27.11.2017. Katso luku Kansainvälinen kehitys sekä ulkomaiden lainsäädäntö, s. 8–15.

Kansainvälinen sääntely

Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (Euroopan ihmisoikeussopimus) (SopS 18–19/1990).

Euroopan ihmisoikeussopimus (EIS) ja sen lisäpöytäkirjat ovat tärkeitä ulkomaalaisen maasta karkottamisen kannalta. Esimerkiksi sopimuksen 8 artiklassa taataan oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta ja 3 artikla sisältää kidutuksen kiellon. Myös EIS:n 4. ja 7. lisäpöytäkirja ovat merkityksellisiä suhteessa ulkomaalaisten maasta karkottamiseen, sillä ne sisältävät ulkomaalaisten karkottamiselle asettavia oikeussuojavaatimuksia. EIS:n 7. lisäpöytäkirjan 1 artiklassa säädetään esimerkiksi ulkomaalaisen karkottamista koskevista menettelytakeista.

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (SopS 7–8/1976)

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleissopimuksessa on eräitä artikloja, joilla on vaikutuksia ulkomaalaisten karkottamisessa. Esimerkiksi kyseisen sopimuksen kolmannen osan 13 artikla suojaa maassa laillisesi oleskelevaa ulkomaalaista laitonta maastakarkotusta vastaan ja edellyttää menettelyllisiä takeita karkottamisasian käsittelyn yhteydessä.

Pakolaisten oikeusasemaa koskeva yleissopimus (Geneven pakolaissopimus) (SopS 77/1968)

Geneven pakolaissopimukseen sisältyy niin sanottu palautuskielto (non-refoulement), jonka mukaan valtio ei saa karkottaa tai palauttaa pakolaista alueelle, jossa hän voisi joutua vainotuksi. Näin ollen pakolaissopimukseen sitoutuneiden valtioiden tulee ottaa huomioon, että rikokseen syyllistynyttä tai yleiselle järjestykselle vaarallista henkilöäkään ei saa palauttaa kotimaahansa, jos palauttaminen rikkoisi palautuskieltoa.

Sääntely Euroopan unionissa

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/38/EY, annettu 29. päivänä huhtikuuta 2004, Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella, asetuksen (ETY) N:o 1612/68 muuttamisesta ja direktiivien 64/221/ETY, 68/360/ETY, 72/194/ETY, 73/148/ETY, 75/34/ETY, 75/35/ETY, 90/364/ETY, 90/365/ETY ja 93/96/ETY kumoamisesta.

Direktiivin 2004/38/EY kansalliset täytäntöönpanotoimet jäsenvaltioittain

Sääntely muissa maissa

Ruotsi

SFS 2005:716 Utlänningslag
SFS 2006:97 Utlänningsförordning

Norja

LOV-2008-05-15-35: Lov om utlendingers adgang til riket og deres opphold her (utlendingsloven)

FOR-2009-10-15-1286: Forskrift om utlendingers adgang til riket og deres opphold her (utlendingsforskriften)

Tanska

LBK nr 412 af 09/05/2016: Bekendtgørelse af udlændingeloven

Iso-Britannia

UK Borders Act 2007

Saksa

Gesetz über den Aufenthalt, die Erwerbstätigkeit und die Integration von Ausländern im Bundesgebiet (Aufenthaltsgesetz - AufenthG)

Kirjallisuutta ja aiheeseen liittyvää tutkimusaineistoa

Utlännigslagen : med kommentarer / Gerhard Wikren, Håkan Sandesjö. Stockholm, Norstedts juridik, 2017.
Wikrenin ym. julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

The human rights of migrants and refugees in european law / Cathryn Costello. Oxford, Oxford University Press, 2016.
Costellon julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

The right of an alien to be protected against arbitrary expulsion in international law / Julia Wojnowska-Radzinska. Boston, Brill Nijhoff, 2015.
Wojnowska-Radzinskan julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

The law and practice of expulsion and exclusion from the United Kingdom : deportation, removal, exclusion and deprivation of citizenship / general editor, Eric Fripp ; deputy editors, Rowena Moffatt, Ellis Wilford. Oxford, Hart Publishing, 2015.
Frippin ym. julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Maahanmuuton juridiikkaa: käytännön käsikirja / Anna-Maija Juvonen. Helsinki, Edita, 2012.
Juvosen julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Maasta karkottaminen rikosten seuraamuksena / Anne Hytönen. Pro gradu -tutkielma: Lapin yliopisto, 2007.
– Luettavissa myös Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Suomea velvoittavista kansainvälisistä sopimuksista ulkomaalaislain soveltamista koskevia asioita ratkaistaessa, osa II / Tapio Kuosma. Artikkeli sivuilla 880–895 julkaisussa Defensor Legis 5/2002.
Defensor legis -lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa
– Luettavissa myös Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Maassa oleskelu ja maasta poistaminen EY-oikeuden valossa / Janne Aer. Artikkeli sivuilla 879–888 julkaisussa Defensor Legis 5/2001.
Defensor legis -lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa
– Luettavissa myös Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan merkityksestä ulkomaalaisen maasta poistamisessa : perhe-elämää suojaavan ihmisoikeusperiaatteen vaikutus ulkomaalaisen käännyttämiseen tai karkottamiseen rikosperusteella / Tuomo Kurri. Helsinki, Helsingin yliopisto, 1999.
Kurrin julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Hankkeen uutisointia

Karkottamispäätösten täytäntöönpanoa nopeutetaan. Sisäministeriön tiedote 28.3.2018

Päivitetty lakiluonnos karkottamispäätösten täytäntöönpanosta lausuntokierrokselle. Sisäministeriön tiedote 30.11.2017

Vaaraksi olevat ulkomaalaiset haluttaisiin karkottaa Suomesta nopeammin – Näistä syistä asiantuntijat empivät uudistusta. Susanna Reinboth, Helsingin Sanomat 11.9.2017

KHO: Sisäministeriön esittämät muutokset maastakarkotuksia koskeviin sääntöihin toisivat enemmän haittaa kuin hyötyä. Niko Vartiainen, Helsingin Sanomat 5.9.2017

Näin rikos vaikuttaa turvapaikkaprosessiin. Maahanmuuttoviraston lehdistötiedote 30.8.2017

Lakiluonnos karkottamispäätösten täytäntöönpanon nopeuttamisesta lausuntokierrokselle. Sisäministeriön tiedote 10.7.2017

Eduskunta hylkäsi kansalaisaloitteen rikokseen syyllistyneen ulkomaalaisen karkottamisesta. Eduskunnan tiedote 13.9.2016.

Hallitus haluaa vauhtia ulkomaalaisten rikollisten karkottamiseen. Vesa Sundqvist, Yle uutiset 12.9.2016

Kansalaisaloite ulkomaalaisen rikollisen karkottamisesta epäselvästi muotoiltu. Turun Sanomat 11.2.2016

Sisäministeri Orpo: Hallitus valmistelee lakimuutosta törkeään rikokseen syyllistyneiden poistamiseksi maasta.  Yle uutiset 8.12.2015

Rikolliset poistetaan maasta aina, kun laki sallii. Maahanmuuttoviraston lehdistötiedote 7.12.2015

Hetkessä tänään: Rikollisen ulkomaalaisen karkottaminen voi kestää pari vuotta. Anu Leena Koskinen, Aamulehti 27.11.2015

PS-kansanedustajalta lakialoite: Vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotettava automaattisesti. Suomen Uutiset 10.11.2015

Sisäministeriö: Rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamista nopeutetaan. Mikko Juuti, Ilta-Sanomat 24.9.2015

Rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamista nopeutetaan.  Sisäministeriön mediatiedote 24.9.2015

Sisällöllinen toimitus: Kristiina Hakala (sähköposti: etunimi.sukunimi@eduskunta.fi) ja Kaisa Kipinoinen, syyskuu 2016, päivitetty 15.10.2018