​Kuva: Seta ry.​​​

​Translain uudistaminen


Säädöshanke ei enää ole vireillä eikä tietopakettiin lisätä uutta aineistoa


Tämä tietopaketti käsittelee hallituksen esityksen HE 189/2022 valmistelua ja eduskuntakäsittelyä.

Hallituksen esitys eduskunnalle: HE 189/2022
Hankkeen pohjalta annettu laki: 295/2023
Muut annetut lait: 296–307/2023

Hankkeen tausta

Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan kirjattiin, että Suomeen säädetään itsemääräämisoikeutta kunnioittava laki sukupuolen vahvistamisesta kansainvälisten sopimusten ja perustuslain edellyttämällä tavalla. Sosiaali- ja terveysministeriössä käynnistettiin vuonna 2019 translain uudistamista koskeva hanke.

1980-luvulta alkaen valmisteltu laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta (563/2002) tuli voimaan 1.1.2003, jolloin laissa annettiin ensimmäisen kerran ohjeet siitä, miten juridisen sukupuolen korjaamisessa tulee menetellä.

Nyt tehdyssä lakiuudistuksessa lääketieteelliset hoidot on eriytetty juridisen sukupuolen vahvistamisesta. Uudistus ei siis koske sukupuolen korjaamiseen liittyviä lääketieteellisiä toimenpiteitä. Henkilö voidaan vahvistaa kuuluvaksi toiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmään merkitty, jos hän esittää selvityksen siitä, että hän kokee pysyvästi kuuluvansa vahvistettavaan sukupuoleen, on täysi-ikäinen ja on Suomen kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Suomessa. Aikaisemmassa translaissa ollut vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä poistettiin.

Hakemusmenettelyyn tulee 30 päivän pituinen harkinta-aika. Hakemusmenettelyn tarkoituksena on varmistua siitä, että sukupuolen vahvistamista haetaan tietoon perustuen ja harkiten.

Henkilön vanhemmuus voidaan muuttaa väestötietojärjestelmään vastaamaan vahvistetun sukupuolen mukaista nimikettä. Lakiuudistus mahdollistaa vanhemmuusnimikkeen korjaamisen myös heille, jotka ovat vahvistaneet oikeudellisen sukupuolensa aikaisemman translain aikana. Lisäksi muuhun lainsäädäntöön tehtiin muutoksia, joiden tarkoitus on turvata lapsen oikeudellinen asema vanhemman vanhemmuusnimikkeen muutoksesta huolimatta.

Kansalaisaloite Oikeus olla – kansalaisaloite oikeudenmukaisemman translain puolesta (KAA 6/2021) luovutettiin eduskunnalle 24.9.2021. Kansalaisaloite yhdistettiin hallituksen esityksen käsittelyyn 22.10.2022. Eduskunta hylkäsi kansalaisaloitteeseen sisältyvät lakiehdotukset.

Hallituksen esitys HE 189/2022 vp laiksi sukupuolen vahvistamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi annettiin eduskunnalle 22.9.2022. Eduskunta hyväksyi 1.2.2023 lain sukupuolen vahvistamisesta (295/2023) ja siihen liittyvät muutoslait (296–307/2023). Lait tulevat voimaan 3.4.2023 ja samalla kumotaan transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annettu laki (563/2002). Vanhemmuusnimikkeen muuttamista koskevaa säännöstä sovelletaan sen edellyttämien täytäntöönpanotoimien vuoksi kuitenkin vasta 1.3.2024.​

Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä

Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelma, 3.3.1 Oikeusva​ltion kehittäminen, Tavoite 3
– Säädetään itsemääräämisoikeutta kunnioittava laki sukupuolen vahvistamisesta. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä poistetaan ja lääketieteelliset hoidot eriytetään juridisen sukupuolen korjauksesta.
– Sukupuolen voi hakemuksesta korjata täysi-ikäinen henkilö, joka esittää perustellun selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa korjattavaan sukupuoleen. Sukupuolen korjaamiseen tulee harkinta-aika.

Vaihtoehtoiset sääntelymallit sukupuolivähemmistöjen oikeudellisen aseman järjestämiseksi. Translainsäädännön uudistamisen valmistelutyöryhmä. 31.1.2020.

Selvitys sukupuolen oikeudellista vahvistamista koskevan sääntelyn vaikutuksista lasten ja nuorten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Sanna Koulu 11.2.2022.

Translaki. Hallituksen esitys translain uudistamisesta. Sosiaali- ja terveysministeriön hanke STM009:00/2021

Translainsäädännön uudistamisen työryhmä STM021:00/2021. Hankkeen toimikausi 1.6.2021–31.3.2022.

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sukupuolen vahvistamisesta sekä siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Luonnos 18.2.2022 lausuntokierrokselle.

Kysymyksiä ja vastauksia sukupuolen vahvistamista koskevasta lakiluonnoksesta. Sosiaali- ja terveysministeriö

Käsittely eduskunnassa

Hallituksen esitys HE 189/2022 vp laiksi sukupuolen vahvistamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi annettiin eduskunnalle 22.9.2022. Asiaa käsiteltiin lähetekeskusteluissa 4.10.2022 ja 5.10.2022. Asia lähetettiin 5.10.2022 äänestyksen jälkeen sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan ja lakivaliokunnan on annettava lausunto.

Hallituksen esityksen 189/2022 käsittelyyn on yhdistetty Oikeus olla -kansalaisaloite KAA 6/2021

Lakivaliokunnan lausunto LaVL 29/2022, 1.12.2022.

​​Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 77/2022, 21.12.2022.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö StVM 42/2022, 19.1.2023. Mietintöön sisältyy kaksi vastalausetta.

Valiokunnissa kuultujen asiantuntijoiden lausunnot

​​Ensimmäinen käsittely 24.1.2023:
Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 189/2022 sisältyvien 1.​–13. lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Eduskunta yhtyi valiokunnan ehdotukseen hallituksen esitykseen KAA 6/2021 sisältyvien 1.–​2. lakiehdotuksen hylkäämisestä.
Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi.

Toinen käsittely 31.1.–1.2.2023:
Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt, hallituksen esitykseen HE 189/2022 sisältyvät 1.–13. lakiehdotuksen. Eduskunta pysyi ensimmäisessä käsittelyssä tekemässään päätöksessä kansalaisaloitteeseen KAA 6/2021 sisältyvien lakiehdotusten hylkäämisestä.
Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi.
Eduskunta hyväksyi mietintöön sisältyvät lausumaehdotukset.
Asian käsittely päättyi.

Äänestystulokset

Eduskunnan vastaus EV 259/2022

Aiheen aikaisempaa eduskuntakäsittelyä

Valikoima valtiopäivätoimia, joissa translain uudistaminen on ollut esillä.

Tasa-arvovaltuutetun kertomus K 22/2018 eduskunnalle 2018 ja siihen liittyvä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietintö TyVM 16/2018
– Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta totesi mietinnössään, että se kannattaa translain uudistamistyön aloittamista. Mietintöön liittyi yksi vastalause.

Kirjallinen kysymys KK 70/2015 translain uudistamisesta ja transihmisten oikeuksista / Hanna Sarkkinen, vas​

Kirjallinen kysymys KK 74/2015 translain uudistamisesta / Outi Mäkelä, kok

Lakialoite LA 43/2016 laiksi transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain 1 §:n muuttamisesta / Silvia Modig, vas ym.
– Eduskunnassa rauenneen lakialoitteen allekirjoitti yli 80 kansanedustajaa

Kirjallinen kysymys KK 265/2016 translain uudistuksesta / Silvia Modig, vas

Kirjallinen kysymys KK 604/2017 translain uudistamisesta / Outi Alanko-Kahiluoto, vihr

Suullinen kysymys SKT 38/2018 translain uudistuksesta /Jani Toivola, vihr

Kirjallinen kysymys KK 472/2020 translain uudistamisen edistämisestä / Veronika Honkasalo, vas

Oikeus olla – kansalaisaloite oikeudenmukaisemman translain puolesta. KAA 6/2021

Kirjallinen kysymys KK 230/2021 translain etenemisestä / Bella Forsgrén, vihr

Kirjallinen kysymys KK 367/2022 translain uudistamisesta / Saara-Sofia Sirén, kok ym.

Kirjallinen kysymys KK 380/2022 intersukupuolisten lasten itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta ja pienten lasten ei-lääketieteellisen sukuelinkirurgian kieltämisestä / Mirka Soinikoski, vihr ym.​

Oikeusvertailevaa aineistoa

Kansainvälinen sääntely

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (SopS 7–8/1976)

Suomi on saanut vuonna 2021 YK:n ihmisoikeuskomitealta suosituksen sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen eriyttämiseksi lääketieteellisistä tutkimuksista ja hoidoista. CCPR/C/FIN/CO/7: Concluding observations on the seventh periodic report of Finland.​ Ks. s. 5

Euroopan ihmisoikeussopimus. Ks. 8 artikla (SopS 63/1999)

Sääntely muissa maissa

Ruotsi

Lag (1972:119) om fastställande av könstillhörighet i vissa fall

Transpersoner i Sverige : förslag för stärkt ställning och bättre levnadsvillkor. SOU 2017:92

Norja

Lov om endring av juridisk kjønn. LOV-2016-06-17-46

Tanska

Bekendtgørelse af lov om Det Centrale Personregister. Ks. 3 § 6 Stk.​

​​Aiheeseen liittyvää aineistoa kirjaston kokoelmassa ja verkossa

TRANS : when ideology meets reality / Helen Joyce. Oneworld Publications, 2021.
Joycen julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Gender recognition and the right​s of transgender people​ / Catherine Fairbairn, Manjit Gheera, Doug Pyper, Philip Loft. House of Commons Library, Briefing paper, Number 08969, 22 July 2020.

Protecting trans rights in the age of gender self-determination / Eva Brems, Pieter Cannoot, Too Moonen (toim.). Intersentia, 2020.
Bremsin ym. julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

The economic case for lgbt equality : why fair and equal treatment benefits us all / M. V. Lee Badgett. Beacon, 2020.
Badgettin julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Female husbands : a trans history / Jen Manion. Cambridge University Press, 2020.
Manionin julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Sukupuoli muutoksessa / Tapio Puolimatka. Päivä Osakeyhtiö, 2019.
Puolimatkan julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen – tilanne Suomessa ja lainsäädännön kehityslinjoja Euroopassa / Tommi Palosaari, Elina Hakala. Ihmisoikeuskeskus, 2018. Ihmisoikeuskeskuksen julkaisut.

Polkuja suomalaiseen tasa-arvoon? : kansalaistoiminta, Tahdon2013 ja translaki / Nina Järviö. Väitöskirja, Helsingin yliopisto 2018.
Järviön julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Transsukupuoliset – nyky-Suomen pakkoautetut / Otava Piha. Artikkeli julkaisussa: Oikeus, 47 (2018):4, s. 416–438.
– Luettavissa Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.
Oikeus-lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Transsukupuolisten lisääntymiskyvyttömyys ja patologisointi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä / Otava Piha. Artikkeli julkaisussa: Oikeus 47 (2018):1, s. 81–95.
– Luettavissa Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.
Oikeus-lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Trans and intersex equality rights in Europe – a comparative analysis / Marjolein van den Brink, Peter Dunne. European Comission, 2018.

Sexuality and transsexuality under the European Convention on human rights : a queer reading of human rights law / Damian A. Gonzalez-Salzberg. Hart, 2018.
Gonzalez-Salzbergin julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Sukupuoleen sopeutetut : intersukupuolisten ja transsukupuolisten henkilöiden oikeusasema Suomessa / Marjo Rantala. Oikeus 47 (2018) : 1, sivut 81–95. Oikeus 45 (2016):1, s. 8–28.
– Luettavissa Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.
Oikeus-lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

The legal status of transsexual and transgender persons / Jens M Scherpe. Intersentia, 2015.
Scherpen julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Kansalaisvaikuttaminen

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sukupuolen vahvistamisesta sekä siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Luonnos 18.2.2022 lausuntokierrokselle. Vastausaika on päättynyt 3.4.2022. Lausunnot luettavissa Lausuntopalvelu.fi

Hankkeen uutisointia​

​Laki sukupuolen vahvistamisesta tulee voimaan 3.4.2023. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 2.3.2023

Eduskunta hyväksyi niin kutsutun translain. Eduskunnan tiedote 1.2.2023

Eduskunta jatkoi niin kutsutun translain käsittelyä. Eduskunnan tiedote 31.1.2023

​Sukupuolen vahvistamista koskeva hallituksen esitys täysistunnon ensimmäisessä käsittelyssä​. Eduskunnan tiedote 24.1.2023

Eduskunta pui hallitusta repinyttä ja kiisteltyä translakia​. Anne Orjala, Yle uutiset 24.1.2023

Sosiaali- ja terveysvaliokunta: Sukupuolen vahvistamista koskeva lakiuudistus on välttämätön. Eduskunnan tiedote 19.1.2023

Marin ihmettelee keskustan irtiottoa translain käsittelyssä: Ei hallituksen sääntöjen mukaista. Matti Koivisto, Anne Orjala, Yle uutiset 19.1.2023

​​Translain uudistusta ei saatu valiokunnassa maaliin — kokoomus huolissaan väärinkäytöksistä ja vaatii muutoksia​. Matti Koivisto, Yle uutiset 18.1.2023

Hallitus pyrkii ajamaan translain uudistuksen läpi vielä tällä vaalikaudella. Kai, Jaskari, Yle uutiset 17.1.2023

Kokoomusedustajat haluavat yhtäkkiä muutoksia translakiin – vihreissä pelätään, että kokoomus haluaa kaataa koko uudistuksen.​ Elli Harju, Iltalehti 15.1.2023

Translaki takkuaa: kokoomusedustajat epäilevät miesten välttelevän armeijaa sukupuolta korjaamalla. Tulikukka de Fresnes, Yle uutiset 11.1.2023

​Translaki ei etene suunnitellusti, mutta etenee​. Trans ry:n uutinen 3.1.2023

Translakiesitystä puitiin eduskunnassa, vastustajia myös hallituksen riveissä. Tapio Pellinen, Helsingin Sanomat 4.10.2022

Laki sukupuolen vahvistamisesta etenee eduskunnan käsittelyyn. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 22.9.2022

USU: Translain uudistus etenee eduskuntaan tällä viikolla. Anni Tuominen, Iltalehti 21.9.2022

Emmi Nuorgamin kolumni: Sanna Marinin feministihallitus on ollut pettymys monille vähemmistöille. Emmi Nuorgam, Yle uutiset 8.9.2022

Mitä sillä on väliä? Jukka Heinonen, Suomen Kuvalehti 34/2022
Suomen Kuvalehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Ruotsi haluaa laskea juridisen sukupuolen vahvistamisen ikärajan 16 ikävuoteen. Ilmo Ilkka, Helsingin Sanomat 29.7.2022

Näkökulma: Marin antoi Prideilla lupauksen translaista, mutta se tulee myöhässä ja kiistanalaisena. Elli Harju, Iltalehti 12.7.2022

Uusi translaki tuomassa muutoksen kaikille vanhemmille: Väestötietoihin ensi kertaa erillinen tieto siitä, onko ihminen lapsen isä vai äiti. Adina Nivukoski, Helsingin Sanomat 2.7.2022

Hallitus lykkäsi jälleen translain eduskuntakäsittelyä. Joona Aaltonen, Helsingin Sanomat 13.5.2022

Luonnos laiksi sukupuolen vahvistamisesta lausunnolla. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 18.2.2022

Translain uudistuksessa linjataan sukupuolen vahvistamisen ehtoja, mutta mihin valtio ylipäätään tarvitsee tiedon sukupuolesta? Elina Kervinen, Helsingin Sanomat 16.11.2021

Sukupuolensa korjannut Aleksi Vesala: "Todistus lisääntymiskyvyttömyydestä oli äärimmäisen kivulias asia" – uudesta laista vaatimus aiotaan poistaa. Marjatta Rautio, Yle uutiset 7.11.2021

Hallitus aloitti pitkään viivästyneen translain valmistelun, laki on tarkoitus saada voimaan ensi vuoden loppupuolella. Teemu Luukka, Helsingin Sanomat 2.11.2021

Trans­lain uu­dis­ta­mis­ta ajava kan­sa­lais­aloi­te sai edus­kun­ta­kä­sit­te­lyyn vaa­dit­ta­vat 50 000 nimeä täyteen kah­des­sa päi­väs­sä – Suomi on saanut moit­tei­ta ny­ky­lain­sää­dän­nös­tä. Mirko Siikaluoma, Kaleva 8.4.2021

Translain uudistus: Hallituspuolueetkin erimielisiä sukupuolen korjaamisen ikärajasta. Iltalehti 26.2.2021

75 järjestöä: translain uudistusta kiirehdittävä, alaikäisten oikeuksia ei voi jättää huomiotta. Seta 22.10.2020

Blomqvist: Den nuvarande translagen hör inte hemma i 2020-talet. Hufvudstadsbladet 12.9.2020

​Muuta aineistoa

Transsukupuolisuus. Psykiatrian erikoislääkäri Teemu Kärnä, Lääkärikirja Duodecim 5.1.2021

Transihmisten oikeudet. Amnesty International

Translaki. Seta ry

Trasek ry

Translasten ja nuorten perheet ry

Blogit

Yhdistyksemme tuo esiin pian eduskuntaan tulevan hallituksen translakialoitteen ongelmat. Aito avioliitto ry. 19.8.2022

Translaki – tältä se näyttää 15-vuotiaalle muunsukupuoliselle. Nimimerkki Helium, 15. Lastensuojelun keskusliiton blogi 24.3.2022

Lapsen oikeudet koskevat myös transtaustaisia lapsia ja nuoria – itsemäärämisoikeutta kunnioittavalla translain uudistuksella on kiire. Bella Forsgrén & Iiris Suomela, Vihreät blogi 20.04.2021

Altistaako uusi translaki mielikuvien avulla toteutetulle manipulaatiolle? Tapio Puolimatka, Keskisuomalainen blogi 25.2.2021

Translain kasvavat muutospaineet. Vee Tirinen, Suomen Asianajajaliitto, blogi 9.9.2020

Pauli Rautiainen: Suomen translaki rikkoo edelleen Euroopan ihmisoikeussopimusta – Sipilän ja Rinteen hallitukset eivät tehneet asialle mitään eikä Marininkaan hallituskaan ole ryhtynyt sanoista tekoihin. Perustuslakiblogi 7.9.2020

Itsemääräämisoikeus sukupuoleen kuuluu myös alaikäisille. Lotte Telakivi, Väestöliiton blogi 27.6.2019

Miksi Kokoomusnuoret lähtivät tukemaan Translaki-kampanjaa? Blogi 23.4.2018

Pauli Rautiainen: Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä loukkaa transihmisten oikeuksia. Perustuslakiblogi 30.8.2017

Muuta

Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisu EOAK/2842/2017 HYKS:n sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikan menettely

Sisällöllinen toimitus: Eduskunnan kirjasto, sähköposti: kirjasto@eduskunta.fi, syyskuu 2022, päivitetty 10.3.2023