Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää evästeistä
Alta näet tarkemmin, mitä evästeitä käytämme, ja voit valita, mitkä evästeet hyväksyt. Paina lopuksi Tallenna ja sulje. Tarvittaessa voit muuttaa evästeasetuksia milloin tahansa. Lue tarkemmin evästekäytännöistämme.
Hakupalvelujen välttämättömät evästeet mahdollistavat hakupalvelujen ja hakutulosten käytön. Näitä evästeitä käyttäjä ei voi sulkea pois käytöstä.
Keräämme ei-välttämättömien evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tavoitteenamme on kehittää sivustomme laatua ja sisältöjä käyttäjälähtöisesti.
Ohita päänavigaatio
Siirry sisältöön
Kun yksikamarinen eduskunta aloitti toimintansa keväällä 1907, kansanedustajuus määriteltiin luottamustehtäväksi. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kansanedustajat saivat palkkion työstään, mutta heidän varsinaisen päätoimensa oletettiin olevan muualla. Niinpä vuoden 1906 valtiopäiväjärjestyksen (26/1906) 14 §:ssä todetaan palkkion olevan varsinaisilta valtiopäiviltä 1 400 markkaa. Kyse oli kertasuorituksesta. Mikäli eduskunta hajotettiin tai edustajan toimi päättyi ennen kuin 90 päivää oli kulunut valtiopäivien alkamisesta, edustaja sai 15 markkaa päivältä. Tämän lisäksi edustaja sai korvauksen matkastaan valtiopäiville ja takaisin. Palkkion pienuutta perusteltiin sillä, että eduskunnan koossaoloaika oli varsin lyhyt.
Valtiopäivät olivat säännöllistyneet vasta vuonna 1863 eivätkä senkään jälkeen kokoontuneet joka vuosi. Vuosien 1907 ja 1917 välillä eduskunta oli vuosittain koolla valtiopäivillä vain muutaman kuukauden ajan. Ensimmäisen maailmansodan poikkeusoloissa eduskunta ei kuitenkaan ollut koolla lainkaan vuosina 1915 ja 1916. Lisäksi eduskuntatyötä vähensivät eduskunnan hajotukset, Venäjän tsaari Nikolai II hajotti eduskunnan useaan otteeseen, ja näitä hajottamisia seurasivat aina uudet vaalit.
Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 eduskuntatyön luonne muuttui. Vuonna 1918 annettiin laki (142/1918), jolla palkkiomäärät korotettiin 3 600 markaksi ja 30 markaksi päivältä. Tässä vaiheessa vuosittaiset valtiopäivät kestivät 120 päivää. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, ettei laki huomioinut riittävästi rahanarvon vaihteluja. Niinpä uuden valtiopäiväjärjestyksen (7/1928) 16 § totesi ainoastaan, että edustajien palkkio- ja matkakulut määrätään lailla. Valtiopäiväjärjestys ei kuitenkaan määritellyt palkkion varsinaista suuruutta.
Vielä vuosien 1923–1932 valtiopäivien aikana eduskunta oli koossa keskimäärin vain 4–5 kuukautta vuodessa, mutta vuosina 1933–1938 eduskunta oli jo koolla noin puoli vuotta. Vuonna 1928 eduskunta sääti itselleen ensimmäisen kansanedustajien palkkiolain (106/1928). Lain mukaan kansanedustajat saivat edelleen kertaluontoisen korvauksen valtiopäivien ajalta. Jos eduskunta kokoontui ylimääräisille valtiopäiville esimerkiksi kesän aikana, edustajat saivat päiväpalkkion. Laki ei huomioinut maakuntien edustajien majoittumista Helsingissä valtiopäivien aikana, vaan edustajat vastasivat majoituksestaan itse. Vasta vuonna 1941 palkkiolakiin tehtiin muutos (492/1941), joka huomioi kauempaa Helsinkiin matkustavien edustajien asumiskulut. Yli 30 kilometrin päässä Helsingin päärautatieasemalta saapuvat kansanedustajat saivat pienen korotuksen palkkioonsa.