Laki rikoslain 25 luvun 3 §:n muuttamisesta
25 luku. Vapauteen kohdistuvista rikoksista
3 §. Ihmiskauppa.
Voimassa olevan pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi ihmiskauppateon tarkoitukseksi sanat "pakkoavioliittoon tai siihen rinnastettavaan liittoon". Valiokunnan mukaan ehdotettu muutos selkeyttää ja täsmentää voimassa olevaa säännöstä, joten se on tässä suhteessa myönteinen rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen kannalta.
Ehdotetussa säännöksessä tai muualla laissa ei ole määritelty ilmaisua "pakkoavioliitto", vaan sitä käsitellään hallituksen esityksen perusteluissa (ks. s. 52 ja 53). Valiokunnalla ei ole tähän huomauttamista ottaen huomioon, ettei käsitettä ole kansainvälisesti määritelty yhdenmukaisesti (ks. HE, s. 21) ja voimassa olevassa ihmiskauppasäännöksessä säännellään vastaavalla tavalla nykyisin "pakkotyötä", jota myöskään ei ole määritelty lain tasolla.
Pakkoavioliittoon ”rinnastettavalla liitolla” tarkoitetaan esityksen perustelujen mukaan pakkoavioliittoa, jossa on juridisesti pätevän avioliiton sijasta kyse siihen rinnastettavasta liitosta, joka ei ole juridisesti pätevä (s. 53). Tällaisia ovat esimerkiksi ns. uskonnolliset ja yhteisölliset avioliitot. Lakivaliokunta pitää perusteltuna, että sääntely kattaa juridisesti pätevien avioliittojen lisäksi niihin rinnastettavat liitot. Esityksen perusteluista ilmenee, että Suomessa on ollut myös tällaisia avioliittoon pakottamisen tapauksia (ks. s. 29). Kyse voi olla avioliitosta, joka vastaa esimerkiksi puolisoiden keskinäisen aseman, velvollisuuksien ja oikeuksien sekä liiton syntymistä ja purkamista koskevien sääntöjen olemassaolon suhteen juridisesti pätevää avioliittoa. Se, että tällaista liittoa ei ole viranomaisen toimesta virallistettu tai rekisteröity tai se ei muuten ole juridisesti pätevä, voi johtua sellaisesta tekijästä tai syystä, johon tällaiseen liittoon pakotettu ei ole voinut vaikuttaa. On myös mahdollista, että uhria on erehdytetty liiton juridisesta pätevyydestä tai hän ei muutoin tiedä liiton olevan muu kuin juridisesti pätevä avioliitto.
Jos sääntely koskisi vain juridisesti päteviä avioliittoja, sääntelyratkaisu voisi johtaa tilanteeseen, jossa loukkauksen kohteeksi joutuneen henkilön asema olisi riippuvainen siitä muodollisesta seikasta, pidettäisiinkö hänen avioliittoaan pätevänä. Sääntelyä olisi mahdollista myös kiertää saattamalla henkilö tarkoituksella sellaiseen liittoon, joka ei olisi juridisesti pätevä avioliitto, mutta kuitenkin tosiasiallisesti vastaisi tällaista avioliittoa.
Esityksen perusteluissa tuodaan esiin, että pakkoavioliiton tai siihen rinnastettavan liiton käsitteet eivät kata sellaista parisuhdetta, jossa henkilöt asuvat yhdessä, tai avoliittoa, joka ei täytä mainittuja kriteereitä, tai muunlaista parisuhdetta (ks. s. 54). Tällaisiin liittoihin ei määritelmällisesti liity tietyn yhteisön sääntöjen mukaisesti toimimista esimerkiksi liiton solmimisen tai purkamisen osalta. Esimerkiksi avoliitossa olevien henkilöiden keskinäisiä oikeuksia ja velvollisuuksia ei ole säännelty vastaavalla tavalla kuin avioliitossa olevien henkilöiden, eikä esimerkiksi avoliitosta poistuminen edellytä erityisiä toimia suhteessa viranomaisiin. Kuten hallituksen esityksessä todetaan, tällaiseen liittoon tai olosuhteisiin saattaminen ihmiskauppasäännöksen keinoja käyttäen voisi tulla kuitenkin arvioitavaksi ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin saattamista koskevan ihmiskaupan tarkoituksen mukaisesti tai rikoslain pakottamista koskevan säännöksen mukaisesti.
Hallituksen esityksen perusteluja täydentävästi lakivaliokunta toteaa selvyyden vuoksi, että pakkoavioliittoon rinnastettavan liiton käsitteen ei ole tarkoitus kattaa avoliittoa siinäkään tapauksessa, että avoliitossa olevilla on tai on ollut yhteisiä lapsia.
"Siihen rinnastettavaa liittoa" koskevan ilmaisun avoimuuden osalta valiokunta toteaa, että rikoslaissa on useita rangaistussäännöksiä, joiden tunnusmerkistössä käytetään tunnusmerkin rinnastamista toiseen tunnusmerkkiin. Perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään pitänyt ongelmallisena tunnusmerkkejä, joissa on kyse avoimesta tekotavasta (ks. PeVL 48/2002 vp, s. 3 ja PeVL 6/2014 vp, s. 3 ja 4). Pakkoavioliittoon tai siihen rinnastettavaan liittoon saattaminen on kuitenkin teon tarkoitusta koskeva tunnusmerkki, eikä siinä ole kyse tekotavasta, joten se ei täysin rinnastu tekotapaa koskevaan tunnusmerkkiin. Valiokunta pitää sääntelytapaa siten hyväksyttävänä.
Pakkoavioliittoon "saattaminen" kattaa esityksen perustelujen mukaan sekä avioliiton solmimisvaiheen että tilanteen, jossa henkilöä estetään irtautumasta pakkoavioliitoksi muodostuneesta liitosta. Siten myös vapaaehtoisesti alkanut liitto voi olosuhteiden muuttuessa muuttua ihmiskauppana rangaistavaksi pakkoavioliitoksi (ks. HE, s. 53). Avioliitosta irtautumisen estämisen rangaistavuus ei ilmene nimenomaisesti ehdotetun säännöksen sanamuodosta, mutta asiaa käsitellään hallituksen esityksen perusteluissa (s. 29), joissa viitataan ihmiskauppaa koskevan säännöksen esitöihin. Niiden mukaan ihmiskauppaa koskevan säännöksen lähtökohta on, että säännöksen sanamuoto "saattaa" henkilö tiettyyn tilaan tai olosuhteisiin, kattaa myös sen, että joku esimerkiksi riippuvaista asemaa hyväksikäyttämällä ja henkilön määräysvaltaan ottamalla ylläpitää tiettyä tilaa tai olosuhdetta tai estää toista poistumasta tällaisesta tilasta tai olosuhteista (ks. HE 34/2004 vp, s. 95, 100; HE 103/2014 vp, s. 6, 51; LaVM 4/2004 vp, s. 7). "Määräysvaltaan ottamisen" merkityssisällön osalta voidaan lisäksi ottaa huomioon, että esitöissä edeltävän ilmaisun "valtaan ottamisen" on todettu olevan niin sanottu jatkuva rikos, joka jatkuu niin kauan kuin tekijä estää henkilöä poistumasta valtansa alaisuudesta (HE 34/2004 vp, s. 95).
Edellä mainitut esityölausumat koskevat ihmiskauppasäännöstä yleisesti, joten ne tulevat sovellettaviksi myös pakkoavioliittoon tai siihen rinnastettavaan liittoon "saattamiseen". Pakkoavioliiton tai siihen rinnastettavan liiton osalta ei siten ole tarpeen eikä perusteltua mainita nimenomaisesti "irtaantumisen estämistä" erillisenä teon tarkoituksena, vaan tämä olisi epäjohdonmukaista ja voisi johtaa epäselviin tulkintatilanteisiin suhteessa muihin teon tarkoituksiin. Edellä esitetyn valossa lakivaliokunnalla ei ole huomauttamista ehdotettuun sääntelytapaan.
Hallituksen esityksen perusteluissa käsitellään myös ihmiskaupassa käytettäviä keinoja ja tekotapoja. "Toisen riippuvaisen aseman tai turvattoman tilan hyväksi käyttämistä" koskevan tekotavan osalta perusteluissa tuodaan esiin seikkoja, joita voidaan ottaa arvioinnissa huomioon (ks. HE, s. 56 ja 57). Selvyyden vuoksi lakivaliokunta toteaa, että taloudelliset riippuvuussuhteet tai niistä seuraavat hankaluudet irtaantua avioliitosta eivät sellaisenaan tarkoita, että kyse olisi ihmiskauppana rangaistavasta pakkoavioliitosta.
Voimassa olevassa ihmiskauppasäännöksessä on otettu huomioon alle 18-vuotiaiden erityisen suojan tarve, sillä rikoslain 25 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan ihmiskaupasta tuomitaan myös se, joka ottaa määräysvaltaansa kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön taikka värvää, luovuttaa, kuljettaa, vastaanottaa tai majoittaa tämän 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa, vaikka mitään 1 momentin 1—4 kohdassa tarkoitettua keinoa ei olisi käytetty.
Alle 18-vuotiaaseen kohdistuvan teon rangaistavuus ei edellytä ihmiskauppasäännöksessä tarkoitettujen keinojen käyttämistä myöskään silloin, kun kyse on hallituksen esityksessä tarkoitetusta pakkoavioliitosta tai siihen rinnastettavasta liitosta. Myöskään pakottamista koskevaa lisäkriteeriä ei tällöin edellytetä (ks. HE, s. 54—56). Lakivaliokunta toteaakin, että kun alle 18-vuotiaiden kohdalla ei edellytetä ihmiskauppaa koskevan säännöksen mukaisten keinojen käyttämistä, ilmaisu ”pakko” pakkoavioliitto-käsitteessä merkitsee alaikäisten kohdalla säännöksen mukaisen tekotavan tai tekotapojen käyttämistä ja alle 18-vuotiaan omaehtoisen ja riidattoman oman tahdon puuttumista.
Vaikka ihmiskauppasäännöksen lähtökohtana on, että alle 18-vuotias ei voi antaa suostumustaan avioliittoon, alle 18-vuotiaiden henkilöiden kohdalla avioliittoon tai siihen rinnastettavaan liittoon saattamisen osalta voi hallituksen esityksen mukaan ilmetä tilanteita, joita ei tulisi katsoa rangaistavaksi ihmiskaupaksi (s. 55). Lisäksi hallituksen esityksen perusteluissa tuodaan esiin tapauskohtaisessa harkinnassa huomioon otettavia seikkoja, joita ovat henkilön suhtautumista ja hänen ikäänsä ja kehitystään koskevat näkökohdat sekä yleiset olosuhteet samoin kuin lapsen oikeudet ja ihmiskauppasäännökseen sisältyvä rangaistavuuden tarkoitus.
Lakivaliokunta korostaa, että alle 18-vuotiaaseen kohdistuva pakkoavioliittoon tai siihen rinnastettavaan liittoon saattaminen on lähtökohtaisesti rangaistava, jos teko täyttää ihmiskauppasäännöksen tunnusmerkistön. Yksittäisessä tapauksessa, kun kyse on 16—17 -vuotiaasta, voidaan kuitenkin tapauskohtaisen kokonaisarvioinnin perusteella päätyä siihen, ettei menettelyyn liity moitittavuutta. Arvioinnissa tulee ottaa huomioon useita seikkoja, joista keskeinen on alaikäisen selvä ja omaehtoinen tahto, joka on syntynyt ilman minkäänlaista painostusta. Sen, että avioliittoon tai siihen rinnastettavaan liittoon aikovilla henkilöillä on yhteinen lapsi, ei voida suoraan tulkita tarkoittavan sitä, että alaikäinen tahtoisi avioliittoon.