Yleistä
Hallituksen esityksessä ehdotetaan rikoslakiin muutoksia kolmesta aihealueesta: tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisesta ja silpomisen valmistelusta, täytetyn tapon syyteoikeuden vanhentumisesta luopumisesta sekä lapsensurmaa koskevan rangaistussäännöksen kumoamisesta. Samalla esityksessä ehdotetaan edellä mainittujen muutosten edellyttämiä tarkistuksia rikoslain muihin säännöksiin sekä eräisiin muihin lakeihin. Ehdotetut muutokset ovat periaatteellisesti merkityksellisiä.
Lakivaliokunta pitää hallituksen esitystä saamansa selvityksen perusteella tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena sekä puoltaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomioin.
Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen ja silpomisen valmistelu
Rikoslain selkeyttäminen
Eduskunta on vuonna 2020 edellyttänyt, että valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen säätämiseksi rikoslaissa rangaistavaksi nykyistä selkeämmin (EK 44/2020 vp). Taustalla on lakivaliokunnan kansalaisaloitteesta KAA 1/2019 vp laatima mietintö (LaVM 6/2020 vp). Valiokunta katsoi, että tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen rangaistavuutta voidaan selkeyttää säätämällä asiasta rikoslakiin erityinen rangaistussäännös tai muulla tavalla, kuten täsmentämällä rikoslain pahoinpitelyä koskevia säännöksiä (ks. LaVM 6/2020 vp, s. 13 ja 14).
Viime keväänä on annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumisesta (2024/1385, jäljempänä "NKV-direktiivi"). Direktiivissä velvoitetaan jäsenvaltiot kriminalisoimaan nimenomaisesti naisen sukuelinten silpominen sekä naisen tai tytön pakottaminen tai järjestäminen alistumaan silpomiseen (3 artikla ja johdanto-osan kappale 15).
Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen rangaistavuuden selkeyttämiseksi rikoslain 21 lukuun lisätään erilliset rangaistussäännökset naisen sukuelinten silpomisesta (uusi 6 b §) ja tällaisen silpomisen valmistelusta (uusi 6 c §). Esityksessä on otettu huomioon edellä mainitun NKV-direktiivin velvoitteet.
Lakivaliokunta suhtautuu myönteisesti erillisten rangaistussäännösten lisäämiseen rikoslakiin naisen sukuelinten silpomisesta ja silpomisen valmistelusta. Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen katsotaan naisiin ja tyttöihin kohdistuvaksi väkivallaksi sekä kunniaan liittyväksi väkivallaksi. Kyse on ihmisoikeusloukkauksesta ja vakavasta teosta, jolla on haitallisia vaikutuksia tyttöjen ja naisten sukuelinten toimintaan ja terveyteen (ks. HE, s. 6—9, sekä LaVM 6/2020 vp, s. 3 ja 4). Silpomisen taustalla on naisten seksuaalisuuden hallitsemiseen ja kunnian säilyttämiseen liittyviä syitä. Valiokunnan mukaan erilliset rangaistussäännökset korostavat teon moitittavuutta sekä selkeyttävät silpomisen ja silpomisen valmistelun rangaistavuutta ja suhdetta rikoslain yleisiin pahoinpitelyä koskeviin rangaistussäännöksiin. Niiden avulla voidaan nykyistä paremmin ottaa huomioon tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen perus- ja ihmisoikeuksia loukkaava luonne sekä silpomiseen liittyvät erityispiirteet.
Erillisten rangaistussäännösten avulla voidaan varmistaa myös sääntelyn kattavuus. Hallituksen esityksestä ilmenee, että vaikka sukuelimiä vahingoittavia tekoja arvioidaan nykyisin yleisten pahoinpitelyä koskevien rikoslain säännösten kautta, tulkinnanvaraisuutta katsotaan liittyvän erityisesti lapsia koskevien, vakavaa lievempien tekojen rikosoikeudelliseen arviointiin. Nykyiset säännökset kattavat varsin kattavasti myös tytön tai naisen viemisen ulkomaille sukuelinten silpomista varten taikka tytön tai naisen pakottamisen tai taivuttamisen alistumaan sukuelinten silpomiseen, mutta eivät kuitenkaan täysin aukottomasti (ks. HE, s. 15, 24 ja 25).
Myös lakivaliokunnan kuulemat asiantuntijat ovat laajasti kannattaneet ehdotettuja muutoksia ja pitäneet niitä perusteltuina. Ehdotettuihin säännöksiin on osassa lausuntoja esitetty kuitenkin myös huomioita ja huomautuksia, joiden esille nostamia kysymyksiä arvioidaan jäljempänä tarkemmin.
Ehdotettu sääntely poikkeaa sukupuolineutraalista kirjoitustavasta, jota pidetään lainsäädännössämme selkeänä pääsääntönä. Yhdenvertaisuuteen liittyvät näkökohdat eivät kuitenkaan valiokunnan saaman selvityksen mukaan estä lainsäädäntötoimenpiteitä, joilla torjutaan tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomista (ks. myös LaVM 6/2020 vp, s. 9 ja 10).
Naisen sukuelinten silpominen
Rikoslain 21 lukuun ehdotetun uuden 6 b §:n mukaan naisen sukuelinten silpomisena rangaistaan naisen tai tytön ulkoisen sukuelimen poistaminen kokonaan tai osittain tai sen muu vahingoittaminen. Rangaistusasteikoksi ehdotetaan vankeutta vähintään yksi ja enintään kymmenen vuotta, mikä vastaa törkeän pahoinpitelyn (rikoslain 21 luvun 6 §) rangaistusasteikkoa.
Suhteessa pahoinpitelyä koskeviin rangaistussäännöksiin kyse on erityissäännöksestä, joka kattaa eriasteiset silpomisteot. Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa on katsottu, etteivät kansainväliset tai EU-velvoitteet edellytä Suomea kriminalisoimaan kaikkein lievimpiä tekomuotoja. Niin ikään on katsottu, että jos tunnusmerkistöä ei rajata naisen sukuelinten vakavaan vahingoittamiseen, tulisi ehdotetun rangaistussäännöksen rangaistusminimiä suhteellisuusperiaatteen ja myös rikosoikeuden sukupuolineutraaliutta koskevan periaatteen vuoksi laskea huomattavasti.
Lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan sekä Istanbulin sopimuksessa että NKV-direktiivissä velvoitetaan kriminalisoimaan myös "muu silpominen", jolla sekä Istanbulin sopimuksen selitysmuistion että NKV-direktiivin johdanto-osan mukaan tarkoitetaan kaikkien muiden fyysisten muutosten aiheuttamista tytön tai naisen sukuelimiin (ks. selitysmuistio kohta 199; HE 155/2014 vp, s. 52/I ja NKV-direktiivin johdanto-osan 15 kappale). Edellä mainitut velvoitteet eivät siten mahdollista rangaistussäännöksen soveltamisalan rajaamista vain sukuelinten poistamiseen ja vakavaan vahingoittamiseen, vaan myös silpomisen lievimmät tekomuodot tulee kriminalisoida.
Lisäksi valiokunta katsoo, että tytön ja naisen sukuelinten silpomisessa on kyse teoista, jotka ovat erityisesti perus- ja ihmisoikeusloukkauksena ja kokonaisuutena arvioiden vakavia ja moitittavia, myös lievimpien tekotapojen osalta. Teoilla loukataan henkeä ja terveyttä (oikeutta elämään), seksuaalista itsemääräämisoikeutta, henkilökohtaista koskemattomuutta sekä lasten oikeutta terveelliseen ja turvalliseen kehitykseen (ks. HE, s. 66 ja 67). Ehdotetuilla rangaistussäännöksillä suojataan siten useita erityisen painavia oikeushyviä. Tytön tai naisen sukuelinten silpomisessa ei näin ollen ole kyse vain fyysisten vammojen laadusta ja määrästä, vaan laajemmin yksilön useiden oikeuksien loukkauksesta, eikä tekoja voida arvioida yksinomaan fyysisen puuttumisen laajuuden perusteella.
Edellä esitetyn valossa on siten perusteltua, että ehdotettu rangaistussäännös kattaa eriasteiset silpomisteot. Valiokunta pitää myös ehdotettua rangaistusasteikkoa oikeasuhtaisena.
Naisen sukuelinten silpomisen valmistelu
Rikoslain 21 lukuun ehdotettu uusi 6 c § naisen sukuelinten silpomisen valmistelusta kattaa silpomisen tekemistä varten 1) menettelemisen jollakin rikoslain 21 luvun 6 a §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, 2) naisen tai tytön viemisen ulkomaille ja 3) naisen tai tytön pakottamisen tai taivuttamisen alistumaan silpomiseen. Säännöstä ei kuitenkaan sovelleta, jos vaara rikoksen toteuttamisesta on ollut muista kuin satunnaisista syistä vähäinen taikka jos henkilö on vapaaehtoisesti luopunut rikoksen valmistelusta, estänyt sen jatkumisen tai muuten poistanut oman toimintansa merkityksen rikoksen valmistelussa. Rangaistusasteikoksi ehdotetaan vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään viisi vuotta.
Kyse on tältäkin osin erityissäännöksestä. Suhteessa rikoslain 21 luvun 6 a §:ssä säädettyyn törkeään henkeen tai terveyteen kohdistuvaan rikoksen valmisteluun, josta tuomitaan vankeutta enintään neljä vuotta, ehdotettu uusi säännös eroaa valmistelun kohteena olevan päärikoksen, uusien tekotapojen sekä ankaramman rangaistusasteikon osalta. Enimmäisrangaistus perustuu NKV-direktiivin velvoitteisiin.
Valmistelukriminalisoinnit ovat Suomen rikosoikeusjärjestelmässä poikkeuksellisia, ja rangaistavuuden alan laajentamiseen koskemaan rikosten valmistelutoimia on perinteisesti suhtauduttu pidättyvästi (HE 141/2012 vp, s. 4—5 ja LaVM 8/2013 vp, s. 2). Valmistelukriminalisoinnin soveltamisalan rajaus on tehtävä siten erityisen harkitusti ottaen huomioon perusoikeuksien rajoitusedellytykset ja kriminalisointiperiaatteet. Lakivaliokunta pitää ehdotetun rangaistussäännöksen kattamia valmistelutoimia mainituissa suhteissa asianmukaisina.
Ehdotetun rangaistussäännöksen rangaistusminimiä on osassa asiantuntijalausuntoja pidetty liian ankarana. Yhtäältä on katsottu, ettei rangaistusminimin tulisi olla yhtä ankara kuin rikoslain 21 luvun 6 a §:ssä säädetyn törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun rangaistusminimin, koska viimeksi mainittu rangaistussäännös koskee vähimmilläänkin törkeän pahoinpitelyn valmistelua eikä lievimpien tunnusmerkistön täyttävien silpomistekojen katsota moitittavuudeltaan yltävän törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön täyttävien tekojen tasolle. Toisaalta on katsottu, että ehdotetun rangaistussäännöksen kattamat teot rinnastuvat moitittavuudeltaan törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelun kattamiin tekoihin, minkä vuoksi ehdotetun rangaistussäännöksen vähimmäisrangaistus voitaisiin asettaa samalle tasolle kuin rikoslain 21 luvun 6 a §:n rangaistusasteikko.
Lakivaliokunnan mukaan perusteita voidaan esittää myös sen puolesta, että ehdotetun rangaistussäännöksen rangaistusasteikon vähimmäisrangaistus asetetaan samalle tasolle rikoslain 21 luvun 6 a §:n kanssa. Valiokunta pitää ehdotettua vähimmäisrangaistusta kuitenkin perusteltuna sekä oikeasuhtaisena ja johdonmukaisena ehdotettu enimmäisrangaistuskin huomioiden. Valiokunta myös viittaa edellä naisen sukuelinten silpomista koskevasta rangaistussäännöksestä lausumaansa ja korostaa lievimpienkin silpomistekojen vakavuutta ja moitittavuutta kokonaisuutena arvioiden.
Muut toimenpiteet tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen estämiseksi ja siihen puuttumiseksi
Kansalaisaloitteesta antamaansa mietintöön viitaten lakivaliokunta korostaa, että lainsäädännölliset toimenpiteet eivät korvaa eivätkä ole yksin riittäviä tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen estämiseksi ja siihen puuttumiseksi, vaan jatkossakin tarvitaan lisäksi tehokkaita, vaikuttavia käytännön toimenpiteitä hallinnon eri aloilla, kuten terveydenhoidossa, neuvolassa, varhaiskasvatuksessa, kouluissa, lastensuojelussa, maahanmuuttoprosesseissa ja kotouttamisessa (ks. LaVM 6/2020 vp, s. 15). Viranomaisten koulutus, yhteistyö ja yhteistyön koordinoiminen ovat ensiarvoisen tärkeitä. Silpomisen vastaisen työn tehokkuus edellyttää myös riittäviä resursseja. Lisäksi valiokunta korostaa yhteisöjen tietoisuutta Suomen lainsäädännöstä ja käytänteistä sekä valistuksen ja neuvonnan merkitystä.
Täytetyn tapon syyteoikeuden vanhentumisesta luopuminen
Syyteoikeuden vanhentumista koskevia rikoslain säännöksiä ehdotetaan muutettaviksi siten, että syyteoikeus ei vanhennu, jos kysymyksessä on täytetty tappo (1. lakiehdotuksen 8 luvun 1 §:n 1 mom.). Nykyisin oikeus syyttää ei vanhennu rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on elinkautinen vankeusrangaistus. Täytetyn tapon syyteoikeus vanhentuu 20 vuodessa.
Valtaosa valiokunnan kuulemista asiantuntijoista on kannattanut ehdotettua muutosta, mutta on myös katsottu, ettei ehdotetulle muutokselle ole esitetty erityisen vakuuttavia perusteita eikä painavaa yhteiskunnallista tarvetta. Ehdotettu muutosta on pidetty myös oikeasuhtaisuuden kannalta ongelmallisena ja kiinnitetty huomiota siihen, että tappo on moitittavuudeltaan vähäisempi kuin murha.
Lakivaliokunnan mielestä esiin tuodut seikat ovat huomionarvoisia. Estettä ei kuitenkaan ole säätää rikosoikeudelliseen vanhentumisjärjestelmään poikkeusta täytetyn tapon syyteoikeuden vanhentumisen osalta. Valiokunnan mielestä ehdotettua muutosta voidaan puoltaa periaatteellisin syin. Vaikka tappo ei ole yhtä vakava rikos kuin murha, kyse on vakavasta tahallisesta rikoksesta, joka kohdistuu arvokkaimpaan oikeushyvään eli henkeen. Täytetyn tapon osalta voidaan esityksessä esiin tuoduin tavoin katsoa, ettei rikoksen hyvitystarve vähene ajan saatossa. Täytetystä taposta on siten perusteltua voida saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen ilman, että vanhentumista koskevat säännökset asettavat tälle estettä. Tämä on tärkeää myös sen vuoksi, ettei rajanveto murhan ja tapon välillä ole aina täysin selvä ja kysymys voi ratketa pitkän ajan kuluttua oikeudenkäynnissä. Valiokunta myös toteaa, että syyteoikeuden vanhentumisesta säädetään nykyisinkin erityissäännöksin eräiden rikostyyppien osalta.
Lapsensurmaa koskevan rangaistussäännöksen kumoaminen
Rikoslain 21 luvun 4 §:ssä säädetään lapsensurmasta. Kyse on teosta, jossa tekijä synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa surmaa lapsensa. Lapsensurmasta voidaan tuomita vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan lapsensurmaa koskevan rangaistussäännöksen kumoamista tarpeettomana. Esityksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole poistaa säännöksessä tarkoitetun teon rangaistavuutta, vaan lapsensurmaa vastaavaan tekoon sovellettaisiin jatkossa rikoslain tahallisia henkirikoksia koskevia yleisiä säännöksiä koskien tappoa, murhaa ja surmaa. Esityksen mukaan muutoksen tarkoituksena ei ole lähtökohtaisesti ankaroittaa lapsensurmaa vastaavista teoista tuomittavia rangaistuksia, vaan selkeyttää rikoslakia (s. 35).
Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa ehdotettua muutosta on pääosin tuettu, mutta uudistuksen tarpeeseen ja perusteluihin on suhtauduttu myös kriittisesti. Lisäksi uudistukseen katsotaan liittyvän riski oikeustilan ankaroitumisesta.
Hallituksen esityksen perusteluissa tarkastellaan lapsensurmaa edeltävän "lapsentappoa" ja "lapsenmurhaa" koskevan rangaistussäännöksen taustaa (ks. s. 23). Kuten esityksestä ilmenee, lapsenmurhaa koskevan rangaistussäännöksen taustalla on alun perin ollut pyrkimys pitää yllä korkeaa moraalia, ja rikosten määrä on ollut varsin korkea. Rikoslain kokonaisuudistuksen yhteydessä 1990-luvulla erillissäännös haluttiin vielä säilyttää, sillä rikosnimellä ja teon lievemmällä rangaistavuudella katsottiin olevan olennainen merkitys rikokseen pääsääntöisesti syyllistyneiden hyvin nuorten äitien tulevaisuuden kannalta (ks. HE, s. 30 ja siinä viitattu HE 94/1993 vp, s. 95/I). Lainsäädännön ja yhteiskunnan kehityksen myötä rangaistussäännöstä on kuitenkin nykyisin sovellettu käytännössä hyvin harvoin, minkä vuoksi erillissäännöstä ei hallituksen esityksessä pidetä enää tarkoituksenmukaisena eikä sille katsota olevan enää perusteltua tarvetta (ks. s. 31 ja 32).
Saamansa selvityksen valossa lakivaliokunta yhtyy hallituksen esityksen johtopäätöksiin. Erillisellä rangaistussäännöksellä on oma historiallinen taustansa, mutta ajan kuluessa se on muodostunut tarpeettomaksi. Lapsensurmaa vastaavissa tilanteissa voidaan soveltaa yleisiä tahallisia henkirikoksia koskevia rikoslain säännöksiä. Sovellettava rangaistussäännös määräytyy tällöin normaaliin tapaan rikosoikeudenkäynnissä.
Koska yleisten tahallisia henkirikoksia koskevien rikosten rangaistusasteikot ovat korkeampia kuin lapsensurman rangaistusasteikko, muutoksesta seuraa, että lapsensurmaa vastaavasta teosta voidaan tuomita ankarampia rangaistuksia (ks. HE, s. 36). Muutoksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole lähtökohtaisesti ankaroittaa tuomittavia rangaistuksia (ks. HE, s. 35 ja 36). Valiokunta pitää tärkeänä, että nykyisin lapsensurmana tuomittaviin tapauksiin liittyvät erityispiirteet otetaan jatkossa asianmukaisesti huomioon syyntakeisuusarvioinnissa, tunnusmerkistön valinnassa ja rangaistuksen määräämisessä.