Ministerit istuvat kokouksessa. 

​1. Hallitus sopii uudesta lakihankkeesta ja käynnistää lainvalmistelutyön

Lain säätäminen tulee eduskunnassa vireille hallituksen eli valtioneuvoston esityksestä tai kansanedustajan lakialoitteella. Eduskunta on myös velvollinen ottamaan käsittelyyn kansalaisten tekemä lainsäädäntöaloite, mikäli vähintään 50 000 kansalaista kannattaa aloitetta.

Valtaosa laeista syntyy hallituksen esityksistä, joita annetaan valtiopäivittäin noin 250. Niistä talousarvioon liittyviä on noin 50. Useimpien esitysten käsittely kestää 2–4 kuukautta, mutta suuriin lakihankkeisiin voi kulua vuosia. Yleensä merkittävimmät lakiuudistukset juontavat juurensa jo hallitusohjelmaan.

Usein lakiesitykset saavat alkunsa, kun ministeriöissä todetaan, että jokin laki on vanhentunut tai puutteellinen. Lakimuutos tulee ajankohtaiseksi myös julkisen keskustelun kautta − esimerkiksi silloin, kun jokin epäkohta nousee puheenaiheeksi.


Seuraava vaihe: 2. Hallitus antaa esityksensä eduskunnalle