Vuonna 2021 kirjaston asiantuntijat laativat 18 lakihankkeiden tietopaketttia. Kuva: Eduskunta

​Asiantuntijapalvelut

Pandemian aikana kirjaston monien asiantuntijapalveluiden merkitys on korostunut. Verkkoon tuotettuja tietopaketteja hyödynnetään, verkkokoulutuksiin osallistutaan ja etäasiointikanavia pitkin tehdään tietopyyntöjä.

Lakihankkeiden tietopaketteja julkaistiin 18 kappaletta ja niihin kohdistui yli 70 000 verkkovierailukertaa. Vuoden aikana julkaistiin paketit mm. Koronapassista, Ilmastolain uudistamisesta, Koulukiusaamisen ehkäisemisestä, Eläinten hyvinvointilaista ja Whistleblower-direktiivin täytäntöönpanosta. Lisäksi julkaistiin ajankohtainen tietopaketti vaalien siirtämisen historiasta Suomessa.

Infografiikkaa hyödynnetään verkkosisällöissä koko ajan enemmän. Esimerkkinä tästä kirjaston sivuilla Tietopalvelulta kysyttyä -osiossa on kuvaus eduskuntapaikkojen jakautumisesta puolueiden välillä.

Kirjaston vähemmän näkyvä, mutta tiedon löydettävyyden kannalta merkittävä, asiantuntijuusalue on indeksointityö. Indeksoinnissa on kyse aineiston, esimerkiksi kirjan kuvailemisesta. Tarkoituksena on, että tiedonhakija löytää näiden kuvailutietojen, hakusanojen avulla tarvittavan tiedon lähteille. Aiheenmukainen tiedonhaku Selma tietokannasta -video

Yksinkertaisimmillaan indeksointi näyttäytyy aiheenmukaisena hyllyluokituksena kirjastossa. Joku saattaa muistaa myös aiheen mukaisesti järjestetyt kirjaston pahvikortistot. Nykyisin indeksointi elää metadatana Internetissä mahdollistaen hakutoiminnot. Vuonna 2021 keskityttiin erityisesti uusien aineistoa kuvailevien asiasanojen valintaan.

 

Eduskunnan kirjaston ja arkiston kertomus vuodelta 2021 -tietopaketti | Kirjasto ja pandemia | Aineisto- ja verkkopalvelut | Arkisto ja asianhallinta | Asiantuntijapalvelut | Organisaatiouudistus