​Vt. arkistopäällikkö Joni Krekola luovutti kirjaston johtaja Antti Virrankoskelle julkaisun Eläköön Eduskunnan kirjasto! kirjaston 150-vuotisjuhlassa. 

​​​Kirjaston ja arkiston vuosi 2022 -tietopaketti

​​Globaalin pandemian vuodet 2020 ja 2021 olivat poikkeuksellisia. Ne eivät kuitenkaan valmistaneet vuoden 2022 mullistuksiin: Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja Suomi haki puolustusliitto Naton jäsenyyttä.

Maailmapoliittisten melskeiden keskellä kirjasto edustaa pitkiä kaaria ja pysyvyyttä. Vuosi 2022 oli arkiston ja kirjaston merkkivuosi. Yhteinen taival alkoi vuonna 1872 ja nyt oli aika juhlia 150-vuotista taivalta ja kohottaa eläköönhuuto sekä kirjastolle että arkistolle. 

Kirjaston ja arkiston 150-vuotinen yhteistyö jatkuu uudessa organisaatiossa osana eduskunnan kanslian tietotukiyksikköä yhdessä eduskunnan tietopalvelun kanssa. Uuden yksikön toimintaa ohjaavan tietotukistrategian valmistelu alkoi.

Pandemia vauhditti digiloikkaa. Tiedon käyttö on entistä voimakkaammin siirtynyt verkkoon ja asiointi tapahtuu etänä. Kirjastoon paikan päälle tulevien asiakkaiden määrä on alle puolet pandemiaa ​​edeltävästä ajasta. On vielä ennenaikaista sanoa, kuinka pysyvästä muutoksesta on kyse. Selvää kuitenkin on, että kansalaiset entistä enemmän edellyttävät toimivia etäasiointimahdollisuuksia, itsepalvelutoimintoja ja nykyaikaisia verkkopalveluita​

Myös tapahtumatoiminta lähti uudelleen käyntiin. Keväällä oli esillä Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -muotokuvanäyttely, minkä jälkeen pystytettiin kirjaston juhlavuoden näyttely. Lisäksi haastateltiin Anu Vehviläistä ja Osmo Soininvaaraa Keskustellaan kirjoista -tilaisuuksissa. 

Vuonna 2022 kirjasto ja arkisto palvelivat eduskuntaa ja kansalaisia tilanteeseen sopeutuen ja digitalisaatiota edistäen. Suuri kiitos ja ansio tästä kuuluu jokaiselle kirjaston ja arkiston työntekijälle.


Teksti: Antti Virrankoski, toukokuu 2023, sähköposti: etunimi.sukunimi@eduskunta.fi

Lisää tietoa arkistosta.

Arkisto saattoi päätökseen hankkeen, jossa digitalisoitiin eduskunnan kanslian hallinnollisten asioiden käsittely. Näin eduskunnassa tehtävien päätösten avoimuus kasvoi. Säätyvaltiopäiväasiakirjat digitoitiin.​

Lisää tietoa sisällöistä ja asiantuntemuksesta. ​Tietopalvelulle osoitetuissa kysymyksissä nousivat esiin Natoon liittyvät asiat. Koulutukset videoitiin ja tallennettiin YouTubeen.​​​​​

Lisää tietoa kirjaston kokoelmasta.

Kirjasto oli koko vuoden avoinna ja kokoelmat olivat asiakkaiden käytettävissä. Aineistohankinnoissa ja kirjallisuusnostoissa olivat hyvin esillä vuoden 2022 teemat.​​​​

Lisää tietoa kirjaston 150-juhlasta. ​ Kirjaston perustamisesta tuli 3.6.2022 150 vuotta. Sen kunniaksi pidettiin juhlaseminaari ja iltatilaisuus sekä julkaistiin juhlakirja Eläköön Eduskunnan kirjasto! Eduskunnan kirjasto – poimintoja 150 vuoden historiasta johdatti kirjaston 150-vuotiseen historiaan.​