Kirjaston asiakastila ja valtiopäiväasiakirjat.Kirjaston kokoelmat ja tilat taas käytössä. 
​​

​​​Kirjaston ainutlaatuinen kokoelma taas kaikkien tiedontarvitsijoiden käytössä

​​Eduskunnan kirjaston kokoelma on sekä syvyydeltään että laajudeltaan ainutlaatuinen erikoiskokoelma Suomessa. Pandemian aikana kirjasto oli pitkään joko kokonaan suljettu tai kirjasto oli avoinna supistetusti. Näin ollen kokoelmaan kohdistui käyttörajoituksia, jotka heikensivät merkittävällä tavalla esimerkiksi akateemisen tutkimuksen toimintamahdollisuuksia. Erityisesti tutkijayhteisöltä tuli palautetta ja toiveita kirjaston avautumisen suhteen. Vuonna 2022 kirjasto oli pitkästä aikaa kokonaisen vuoden normaalisti avoinna ja kokoelma on jälleen toiminut niin kuin sen pitää – ollut kaikkien tiedontarvitsijoiden käytössä.

Aineistohankinnassa on aina pyritty reagoimaan ajankohtaisiin ilmiöihin. Niin tälläkin kertaa, kun Euroopassa syttyi sota. Ukrainaan kohdistuva tutkimus, energiapolitiikka, kansainvälinen oikeusjärjestelmä, turvallisuuspolitiikka ja hybridiuhat näkyivät hankinnoissa.

Nato kiinnosti kirjaston asiakkaita liittymisprosessin käynnistyttyä. Puolustusliittoon liittyvää kirjalli​suutta nostettiin esiin sekä kirjastotilassa että verkkoon toteutettujen lukulistojen avulla.


​​Kirjaston ja arkiston vuosi 2022 -tietopaketti​ | Arkisto lisäsi avoimuutta ja saavutettavuutta​ | Kirjaston ainutlaatuinen kokoelm​a taas kaikkien tiedontarvitsijoiden käytössä​ | Sisältöjä ja asiantuntemusta kansalaisten hyväksi​ | Kirjasto ja arkisto 150 vuotta!​​​​