Kirjaston johtaja Antti Virrankoski ja arkistopäällikkö Jari Suutari.

​​​​Kirjaston ja arkiston vuosi 2023 -tietopaketti

​​Vuonna 2023 oli jälleen kerran eduskuntavaalit – jo 39. kerran. Ensimmäisten eduskuntavaalien aikaan vuonna 1907 Eduskunnan kirjasto oli jo 35-vuotias keski-ikäinen kirjasto. ​

​​Vaalivuosi on oleellinen osa eduskunnan nelivuotista sykliä. Kirjastossa eduskunnan vaihtuminen tarkoittaa kymmenien ja taas kymmenien uusien verkkoaineistojen käyttäjien käyttöoikeuksien hallintaa, käytön opastusta ja alati muuttuvien käyttölisenssien hallinnointia – eli kaikkea mitä uudet asiakkaat tuovat tullessaan. Arkisto kilpailuttaa kansanedustajien valokuvauksen ja vie edustajien kuvien jakelukanaviin mm. median käytettäväksi. Uusia eduskuntalaisia perehdytetään kirjastoon, arkistoon ja asianhallintaan. Ja ennen kaikkea kirjastolaisilla on kunnia tutustua uusiin edustajiin, avustajiin ja muihin uusiin eduskuntalaisiin.

Eduskunnan kirjasto ja samoissa tiloissa toimiva eduskunnan arkisto ovat olleet kaiken kansan käytössä jo 110 vuoden ajan. Vaikka kyseessä ei ole perinteisesti juhlittu tasaluku, on kyseessä huomionarvoinen ajanjakso eduskunnan avoimuutta. Viime ajat ovat muistuttaneet, ettei avoimuus ole itsestäänselvyys. Kirjaston aukioloajat lyhenevät puoleen 1.4.2024. Päätöksen taustalla on toisaalta havainto kirjaston paikallisasioinnin vähentymisestä ja toisaalta eduskunnan kanslian tavoitteet hillitä nopeasti kasvavia kustannuksia.

Suuri yleisö ei entiseen tapaan asioi kirjastossa paikan päällä, joten kirjastosta ja arkistosta on tullut yhä enemmän verkkosisältöjen tuottajia ja etäpalveluiden tarjoajia. Eduskuntaa, lainsäädäntöä ja politiikkaa tutkivat asioivat edelleen kirjastossa ja arkistossa, mikä näkyy sekä asiakaskyselyssä että tilastoissa. Ensimmäistä kertaa tutkijat olivat kirjalainausmäärissä suurin asiakasryhmä.

Teksti: Antti Virrankoski, maaliskuu 2024, sähköposti: etunimi.sukunimi@eduskunta.fi​

Lisää tietoa kirjaston ja arkiston käyttäjäkyselystä.

Palautetta kirjastolle: ”Maailman paras kirjasto.”​​​​​

Lisää tietoa kirjaston aienistopalveluista.

Kirjaston aineistopoliittiset linjaukset uudistetaan.​​

Lisää tietoa tietotukistrategiasta.

Tietotukistrategia antaa suuntaa tietotukiyksikön kehittämiselle ja palveluratkaisuille.​​

Lisää tietoa asiantuntijapalveluista.

Kirjaston ja arkiston palveluja tarvittiin enemmän kuin vuosiin.​​​

Lisää tietoa arkiston palveluista eduskunnalle ja kansalaisille.

Kuva-arkistossa entisten edustajien kuvia on yhteensä 15530 kappaletta.​​